![]() |
Toimituksen osoite: Vilhonvuorenkatu 7-9 E 120, 00500 Helsinki. Puhelin: 041-444 9649. Sähköposti: toimitus@arcticfilms.com |
|
|
|
|
Kesäyön
huumaa Sodankylän XIX elokuvajuhlat 16.–20. kesäkuuta 2004 |
Midnight Sun Film Festival, avataan
16. kesäkuuta 19. kerran. Luvassa on perinteeseen pohjautuva
ohjelmalista johon kuuluu ranskalaisen Jacques
Feyderin henkistynyt
mykkäelokuvaklassikko Visages d'enfants vuodelta 1925. Ohjelmassa
on myös kaikki kotimaisen elokuvan huiput. Elokuvajuhlilla saa kotimaisen ensi-iltansa Auli Mantilan ohjaama Ystäväni Henry joka kertoo 12-vuotiaan tytön ystävyydestä salaperäisen pojan kanssa. Elokuvajuhlien tarkempi vieraslista paljastetaan toukokuun lopulla, mutta jo nyt luvassa on mielenkiintoisia ohjaaja vieraita kuten: Nanni Moretti jota pidetään uuden italialaisen elokuvan merkittävänä tekijänä. Morettin tuotannosta on suomessa aiemmin nähty vain Pojan huone, elokuva on vuoden 2001 Cannesin pääpalkinnon voittaja. Sitäkin paremmin suomessa tunnetaan ohjaaja Wolfgang Beckerin tuotanto. Beckerin ohjaama Good Bye Lenin! on viime vuoden palkituin elokuva. Elokuvajuhlilla nähdään siis vieraana myös Wolfgang Becker jonka suppea tuotanto kuvaa yhdistyvän Saksan ja muuttuvan Berliinin elämänmenoa. Elokuvajuhlilla on luvassa paljon elokuvia jotka eivät ole saaneet suomessa juuri aiemmin huomiota. Kriitikoiden vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi valitsema, italialaisen maestron Marco Bellocchion Buongiorno, notte (Good Morning, Night) käsittelee Aldo Moron kaappausta. Venetsian filmijuhlien Kultaisen leijonan voittanut venäläisen Andrei Zvjagintsevin esikoisohjaus Vozvraštšenie (The Return) on Tarkovski-vaikutteinen veljeskuvaus. Cannesissa Kritiikin viikon pääpalkinnon saanut ranskalaisen Julie Bertucellin esikoisteos Depuis qu'Otar est parti (Since Otar Left) kuvaa georgialaista kolmen sukupolven naisista muodostuvaa perhettä. Viime vuosien kansainvälisesti palkituin puolalainen elokuva, Piotr Trzaskalskin esikoinen Edi, kertoo kohtalon heittelemästä miehestä. Tukholman festivaalilla pyttypöydän putsasi saksalaisen Michael Schorrin debyytti Schultze Gets the Blues, tragikomedia eläkeläisduunarista. Karlovy Varyssa ja kotimaassaan Italiassa palkittu La finestra di fronte (Katseet ikkunassa) on turkkilaissyntyisen Ferzan Ozpetekin rakkausdraama. Armenialaisessa Vodka Lemonissa Hiner Salem maalailee surrealistisesti ikäihmisten rakkaudesta. Marokkolaisen elokuvan tasosta kertoo, Faouzi Benzaidin esikoispitkä Mille mois (A Thousand Months) kertoo koulupojan kasvukivuista. Iranilaisen Samira Mahkmalbafin Cannesissa palkittu Tahkté siah (Blackboards) on puolidokumentaarinen kuvaus opettajista kurdivuoristossa. Pikkusisko Hana Mahkmalbaf teki 14-vuotiaana seurantadokumentin Lezate divanegi (Joy of Madness), joka käsittelee jännittävästi Samiran syksyllä Suomen ensi-iltansa saavaa Afganistan-filmiä ”Five in the Afternoon”. Thaimaan omaperäisimmäksi mainitun ohjaajan Apichatpong Weerasethakulin moninkertaisesti palkittu Sud sanaeha (Blissfully Yours) on kuvaus rakastavaisista ja keski-ikäisestä naisesta paratiisillisessa metsässä. Kiinalaisen Chao Wangin pysähdyttävän minimalistinen Anyangde guer (The Orphan of Anyang) on koskettava orpolapsitarina. Mongolian Oscar-ehdokas, Byambasuren Davaan ja Luigi Falconin näennäisdokumentti Ingen numsil (Story of the Weeping Camel) itkettää albiinokamelin kohtalolla. Skandinavialaiset ohjaajat: Tanskan Lars von Trier ja Ruotsin Roy Andersson esiintyvät filmintekodokumenteissa De fem banspænd (The Five Obstructions) ja Studio 24 – Roy Anderssons rum. Edellisessä on toisena tekijänä veteraani Jørgen Leth , jälkimmäisen ohjaaja Dean Smith saapuu Sodankylään esittelemään työtoverinsa Anderssonin tuotantoa ja menetelmiä. Janis Joplin ja The Band esiintyvät Bob Smeatonin dokumentissa Festival Express, joka filmattiin ”Kanadan Woodstockissa” 1970, mutta pystyttiin toteuttamaan vasta 33 vuotta myöhemmin. Bluesin elossa olevat tähdet B.B. Kingistä Bonnie Raittiin näkyvät Martin Scorsesen tuottamassa ja Antoine Fuquan ohjaamassa konserttitaltioinnissa Lightning in a Bottle. Gustav Mahlerin sävelet puolestaan soivat balettifilmatisoinnissa Dracula: Pages from a Virgin's Diary, joka esittelee Kanadalaisen ohjaajan Guy Maddinin suomalaisyleisölle. Tarkempi lista elokuvista ja elokuvajuhlien vieraista julkaistaan 25. toukokuuta. |