Toimituksen osoite: Vilhonvuorenkatu 7-9 E 120, 00500 Helsinki. Puhelin: 041-444 9649. Sähköposti: toimitus@arcticfilms.com
Etusivu | Western extra | Arkisto | Editointi palvelut | Jean-Luc Godard  | Yhteystiedot   | Mediakortti


Huom! mikäli et ole lukenut romaanin ensimmäistä tai toista osaa löydät ne täältä: Alexin maailma 1, 2 ja 3







Jotain pieleen - Pelotti kaikki se mitä
siskon kanssa teimme


Vitun mulkku, sanoin kun tarha-alueen valot syttyivät. Jostakin talon suunnalta alkoi kuulua hälytyslaitteen pärinä ja samalla myös pihalla oleva koira alkoi haukkua. Tunsin miten adrenaliinia syöksähti verenkiertoon. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Spraypullo kädessäni oli hiukan koomillinen näky ja just silloin kirjoitin vajan seinään sen mitä tuli mieleen.
- Lähdetään, huusin siskolle.
- Joo, sisko vastasi huutaen. Sitä ei tarvinnut kehottaa kahdesti lähtemään, näin miten se hätisteli viimeisiä eläimiä kohti aidassa olevaa aukkoa ja sen sadetakin lieve vain heilahti kun sisko lähti juoksemaan kohti pimeää metsän reunaa. Juoksin siskon perässä ja toivoin, että en talloisi sen vapauttamia kettuja. Kun saavutin siskon, sanoin sille hengästyneenä:
- Seuraa minua. Samassa kuului tarhan suunnalta laukaus ja ympärillä alkoi ropista hauleja. Aloin juosta mutkitellen ja pääsin lopulta metsän suojaan. Menin puun taakse ja katsoin varovasti seurasiko sisko. Sen ilme kertoi heti, että siihen oli osunut. Kädestä tippui verta, homma alkoi mennä pieleen pahasti. Puun juurella käärin siskon hihan ylös ja huomasin, että kädessä oli onneksi vain pintanaarmu, joka hoituisi melkein laastarilla. Repäisin kuitenkin paidastani kangasta ja sidon haavan sillä.
- Miltä tuntuu? kysyin.
- Sattuu, mutta ei se mitään, mä pärjään kyllä, sisko sanoi hammasta purren.
- Jaksatko autolle?
- Totta kai jaksan, älä nyt höpsi, tuo on vain pintanaarmu, sisko sanoi, mutta näin miten hänen kasvot vääntyivät irvistykseen, kun kiristin sidettä. Sitten lähdimme kulkemaan puiden suojassa poispäin tarhalta. Kun olimme turvallisen matkan päässä metsässä, otin kompassi suunnan kohti autoa. Jatkoimme matkaa. Rämmimme ikuisuudelta tuntuvan matkan pimeässä metsässä. Toivoin, että äijä ei olisi hälyttänyt poliiseja paikalle. Ei olisi kiva ajaa isän talolle, jos matkalla olisi tiesulkuja niin kuin Bonnie ja Clyde -elokuvassa, mutta tietysti Kähkönen soittaisi poliisit, kun se näkisi hävityksen tarhalla. Nyt olisi kuitenkin tärkeämpää päästä takaisin autolle, kuin murehtia tarharetken seuraamuksia. Sillä edelleenkin mahdollisuus eksymiseen oli suuri. Aina sata metriä kuljettuani tarkistin kompassisuunnan. Kuljimme pitkin harjuja joita risteili soiden keskellä. Lopulta eräällä männikköharjulla pysähdyimme hetkeksi parantamaan sidettä. Päätin samalla polttaa savukkeen.
- Lekuri saa katsoa kättä, sanoin kun sytytin savukkeen.
- Joo ei se ole kuin naarmu mutta Kähkönen oli hullu. Miksi sen piti ampua? Sisko ihmetteli.
- No kun sä olit tuhoamassa sen omaisuutta, sanoin väsyneenä. Olin sitten hiljaa koska en keksinyt mitään muuta sanottavaa.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Lopulta pääsimme autolle märkinä ja väsyneinä. Käynnistin auton, emme puhuneet mitään, keskityin vain auton kääntämiseen. Kun pääsimme liikkeelle. Auton ikkunat olivat huurussa ja oli vaikea nähdä tietä. Laitoin puhaltimen täysille ja pyyhin ikkunaa rätillä. Ajoin alhaista nopeutta. Metsä-autotie tuntui loputtoman pitkältä ja aamu alkoi hiukan kajastamaan, kun pääsimme takaisin valtatielle. Yritin saada radiosta esille poliisi taajuuden, mutta turhaan. Ajoimme hiljaisuuden vallitessa, siskolla ei ollut mitään sanottavaa.

SODAN VAARA KASVANUT Lähi-idässä oli lehden pääjutun otsikko. Juttua oli jo jauhettu aika pitkään eikä se musta tuntunut enää miltään uutiselta. Selasin lehteä eteenpäin. Viimein löysin sisäsivulta pienen jutun joka oli otsikoitu seuraavasti: YLI 300 ELÄINTÄ VAPAANA. Sen oli kirjoittanut joku paikallistoimittaja. Juttu oli myyty Hesariin ja arvelin, että myös muihin lehtiin. Kuva tarhalta oli iso ja se oli otettu kohdassa josta näkyi vajan seinään kirjoitettu sana PEACE. Tunnistin graffitin omaksi ja tuntui vähän pelottavalta katsoa sitä lehdestä. Poliisi arveli teon takana olevan järjestäytyneen aktivistiryhmän. Joitain kuulusteluja oli jo tehty. Tarhuri kertoi ampuneensa ilmaan pelottelulaukauksen, mutta ei uskonut aiheuttaneensa vaaraa. Iskun tekijäksi epäiltiin Eläimet vapaaksi nimistä -ryhmää Tampereen seudulta. Tarhuri arveli vahinkojen määrän nousevan kymmeniin tuhansiin mikäli eläimiä ei saada kiinni.
   Toisessa lehdessä oli myös juttu tapahtuneesta ja kuva tarhalta. Jutun tekijä oli haastatellut myös pitäjän kunnanjohtajaa, joka toivoi tihutyöntekijöiden jäävän nopeasti kiinni. Hän sanoi myös olevan demokraattisia vaikutuskanavia ja kehotti nuoria äänestämään vaaleissa tällaisen vandalismin sijaan. Lehdessä oli myös tavanomaiset jutut maailman tilanteen rauhattomuudesta eri puolilla maapalloa, kahden sotilasliiton välien selvittelyä pelättiin. Selasin lehteä eteenpäin sekavin ajatuksin. Kadutti koko homma, mutta olin onnellinen siitä, että olin saanut siskon hoitoon ja kaikki näytti olevan kunnossa. Olin kuitenkin aika varma siitä, että jäätäisiin kiinni. Viime yönä olin nähnyt painajaisia, että siskon käsi jouduttaisiin amputoimaan. En ollut nukkunut kunnolla koko yönä. Pelotti se mitä seurauksia kaikesta tulisi. Helvetin helvetti, mielessä pyöri Kähkösen tarha ja ketut jotka säntäili edestakaisin häkeissään.

Lekuri jonka oikea nimi oli Kyösti, oli jälleen puoskaroinut siskon haavan ja antanut antibioottiruiskeen kaiken varalta. Mutta mitään vaaraa ei ollut enää. Me oltiin lähdetty operoinnin jälkeen bisselle. Tarjosin juomat niillä vähillä rahoilla mitkä oli säästyneet opintolainasta. Tuntui hyvältä nyt kun siskon käsi oli paikattu.
   Iskusta tarhalle oli kulunut viikko. Huolestutti, että jos jäätäisiin kiinni, mutta ampuminen ja haava ei ollut kuulunut suunnitelmiin. Luotin kyllä Lekuriin, koska kaikki senkään jutut ei aina kestänyt päivänvaloa ja luulin sen välittävän siskosta enemmän kuin oli normaalia mutta en tiennyt, mitä se jutusta ajatteli. Eikä se ollut kysellyt mitään, ainakaan vielä, mutta ehkä se aika koittaisi. Mutta kyllä se siskosta tykkäsi. Ehkä se juuri sen takia hakeutui minun seuraan, en tiedä mutta arvelin niin.
Baariin ilmaantui lisää tuttuja, myös Pakki tuli yhdessä Rocksyn kanssa. Rocksy oli jättänyt Suen jonnekin. Minusta kuitenkin tuntui, että olisi pitänyt lähteä himaan vaikka kavereita oli ympärillä. En ollut juttutuulella ja oli tullut nukuttua huonosti..
- Onko kaikki kunnossa? Pakki kysyi.
- Jees, vastasin lakonisesti. Tai niin hyvin kuin voi olla näissä olosuhteissa. Pitäisi tehdä vallankaappaus tai jotain, että asiat muuttuisivat paremmiksi.
- Eikö se sun sisko ollut eläinaktivisteja, Pakki sanoi ja kertoi sen minkä olin lehdestä lukenut. Mitä Tea ajattelee jutusta? Pakki kysyi ja katsoi minua kiinnostuneena.
- En mä tiedä, vastasin ja vilkaisin Lekuria, joka näytti ilmeettömältä. - Voit kysyä siltä itse, kun näet sen seuraavan kerran. Tässä on omissakin mielipiteissä selvittämistä, sanoin ja lähdin pöydästä. - Kusettaa, käyn vessassa, sanoin vielä mennessäni.
   Pakenin siis ikäviä kysymyksiä vessaan. Lorottelin keltaisen suihkun pönttöön luin siinä samalla aikani kuluksi seinäkirjoituksia. ELVIS WAS HERE luki punaisella tussilla, sen päälle oli piirretty pillun kuva. PEACE FUCKING PEACE luki useassa kohtaan. Sitten seinää oli liimattu pari tarraa joissa oli osoitteita. Kun homma oli vessassa hoidettu, lähdin takaisin pöytään. Tyypit puhui leffoista. Viereisen pöydän mimmit oli edelleen paikalla ja sitten baarissa oli jotain muitakin naisia. Päätin kuitenkin antaa mimmien olla ja mietin missä Raakel mahtoi luurata. Välissä tuntui siltä niin kuin olisin alkanut miettimään Raakelia liikaa. Se ei oikein tuntunut oikealta tai en tiedä. En ollut varma olisiko Raakel sopiva nainen minulle ja kestäisikö juttu kuukautta pidempään.
- Onko sulla yhtään rahaa? Pakki kysyi ja jatkoi: Mä olen toistaiseksi P.A.
Kaivelin farkkujen taskuja. Lainasin Pakille aina rahaa jos minulla oli, mutta rahaa ei minullakaan juuri ollut. Löysin kuitenkin rutistuneen setelin, se oli kaksikymppinen.
- Voin tarjota yhden oluen, murahdin lyhyesti.
- Jees, kiitti vitusti. Saat sen takaisin tällä viikolla, Pakki sanoi epäuskottavasti. Ojensin pakille rypistyneen setelin ja sanoin, että se voisi tuoda myös minulle. Tarjoilija tuli kuitenkin pöytään, kun se huomasi meidän tilausaikeet. Pyydettiin kahta tuoppia ja tarjoilija lähti menemään perse keikkuen baaritiskin taakse. Minusta tuntui, että paremman näköistä persettä en ollut aiemmin nähnyt. Tuntui hyvältä kun pystyi ajattelemaan muutakin kuin Kähkösen tarhaa ja ampumista. Join olutta lisää ja yritin käyttäytyä normaalisti vaikka se tuntuikin vaikealta. Puheet pöydässä kääntyi sitten kiristyneeseen maailmanpolitiikkaan. Me oltiin kaikki käyty intti ja tyypit puhui mahdollisista kertausharjoituksista. Toivoin, että se ei koskisi minua. Uhkakuvia oli maalailtu enemmän kuin oli hyväksi, mutta olin iloinen, että tyypeillä oli muuta ajattelemista kuin minun ja siskon isku jollekin vitun turkistarhalle. Se oli pikku juttu ja isoille asioille me ei voitaisi mitään.
   Jossakin vaiheessa päätettiin lähteä Helsinginkadulla sijaitsevaan Star Baariin. Rocksy oli ilman Suen seuraa ja se iski pikkuruisen blondin viihdykkeeksi matkaan. Me käveltiin Rautatieaseman eteen ja mentiin siitä kolmosen ratikalla kallioon. Siitä käveltiin sitten Helsinginkadulle. Baarissa oli Olga töissä, tilasimme siltä juomat ja katselimme ympärillemme. Paikka oli puolityhjä; pari toimittajaa istui litkimässä viinaa. Aloimme pelaamaan biljardia. Pelasin Pakkia vastaan. Kun Rocksyn seurassa oleva blondi lähti vessaan kysyin Rocksylta sen suhteesta Suen kanssa vaikka tiesin, että Rocksy ei pitänyt, että sen asioihin puututtiin.
- Suhde toimii hyvin. Sue oli nyt vain menkoissa, tiedätkö sillä oli maha kipee, Rocksy vastasi äkäisenä.
Sitten jostain syystä minun piti mennä sanomaan, että baarissa oli liikaa tuttuja ja että Sue saattaisi kuulla Rocksyn tekemisistä.
- Ai no, kuulee sitten, Rocksy sanoi välinpitämättömästi ja karisti savukkeesta tuhkaa lattialle.
Annoin asian olla ja pidin turpani tukossa. Baariin tuli pari tyttöä lisää. Yksi niistä vaikutti aika tutulta ja oli Pamela Anderssonin näköinen. Aloin miettimään missä olin nähnyt sen, mutta en muistanut sitä kuolemaksenikaan. Jukeboksista kuului Jimi Hendricksiä. Lekuri meni alakerran klubille tanssimaan typyjen kanssa. Ilta kului ja baariin tuli myös jotain Raakelin tuttuja. Ne supisi keskenään ja tuijotteli biljardipöydän suuntaan.
    Tiskijukka nosti volyymia. Musa oli teknoa, siihen oli sämplätty jotain klassikkoa mukaan. Tiskijukka tuli Tallinnasta. Oli hyvä fiilis olla tutussa baarissa ja ystävien seurassa, mutta olisi hauskempaa, jos olisi ollut tyttö kainalossa. En ajatellut enää Kähkösen tarhaa ja painajaisia joihin olin yöllä herännyt. Ilta kului. Paikka alkoi olla täynnä. Lekurin tyttöjen nimet olivat Minna ja Ann-Maria. Tytöt oli sairaanhoitajia. Lekuri selitti opiskelevansa lääkiksessä ja sanoi suorittaneensa aamulla kirurgisen toimenpiteen. Tytöt halusi katsoa sen käsiä. - Jees näillä oli leikattu, tytöt totesi ja nauraa kihersivät. Tytöt tykkäsivät Lekurista sen näki niiden ilmeistä.
   Yllättäen naapuripöydässä kaatui tuoppi räsähtäen lattialle. Oli hetken hässäkkää ja ihmiset katseli ympärilleen, tulisiko tappelu. Baaritiskillä Olga jakoi rättejä. Joku gimma meni vessaan hamemärkänä. Olin humalassa ja hoipuin kohti tanssilattiaa, en pysynyt menossa mukana.
Jossakin vaiheessa huomasin olevani yksin. Kadotin Lekurin, olisi pitänyt kysyä vielä jotain, mutta unohdin. Notkuin väsyneenä ja kännissä baaritiskillä. Sitten Karin, Raakelin kaveri tuli viereeni. Teki mieli kysyä missä Raakel oli, mutta maltoin mieleni. Join Karinin seurassa oluen mutta jossakin vaiheessa Karin hävisi myös. Sitten kävelin ulos baarista. Muut jäi sinne tai olivat naimassa. Ajattelin mennä keskustaan ja lähdin kävelemään Hakaniemen torin suuntaan, sitten muutin mieleni ja lähdin takaisin kotiin. Menin Torkkelinmäen kautta kunnes olin kerrostalon takapihalla. Tarkoitus oli mennä taka-ovesta sisään, mutta portti oli lukossa, enkä löytänyt sopivaa avainta. Jouduin kiertämään korttelin ja menin puistonlaitaan. Siitä aloin tsiikailemaan taloa, huomasin Rocksyn kämpässä valot. Heittelin ikkunaan pieniä kiviä, ilman mainittavampaa tulosta. Viimein Rocksy avasi tuuletusikkunan ja kysyi mitä vittua mä kadulla tein.
- Onks sulla bissee? kysyin ja horjahdin samassa taaksepäin. Meinasin kaatua, päässäni pyöri.
- No ei ole enää, mut punkkua on, kelpaako? Rocksy kysyi ikkunanraosta.
- Joo, mutta mulla on avaimet hukassa.
- Helvetin, helvetti. Mä tulen avaamaan.
Hetken päästä nousin rappuset Rocksyn perässä ylös ja änkesin kämppään. Rocksyn muija makasi alasti sängyssä, saaneen näköisenä. Huomasin gimman käsivarressa arpia, jotka vaikuttavat tulehtuneelta. Pöydällä lojui ruisku jollaisia sai apteekista. Ne oli narkkarien keskuudessa suosittuja. Vilkaisin Rocksya joka meni keittiöön ja alkoi kaataa lasiin punkkua. Menin Rocksyn luokse ja kysyin mimmin arvista, mutta Rocksy ei ollut innostunut keskustelemaan asiasta ja vaan meni sängylle mimmin viereen. Jäin yksin keittiöön. Punkku maistui suussa pehmeälle bissen jälkeen. Mietin miten paljon Rocksy käytti itse huumeita. Se ei tietysti ollut mun asia mitä muut tekivät, mutta välitin Rocksystä, sillä olin tuntenut hänet jo vitun pitkään ja Rocksy oli kuin mun broidi. Sitten väsymys ja humala alkoivat viedä minusta voiton ja sammuin keittiön pöytään.

Olin yksin himassa ja tutkin opinto-ohjelmaani. Minun pitäisi lukea lähitulevaisuudessa vitun monta kurssikirjaa, tapahtui mitä tahansa. Tärkeimpiä kurssejani olivat: Antiikin kirjallisuus ja Raamattu. Kirjallisuudenhistoria renesanssista klassismiin. Valistus, romantiikka ja tuhatkahdeksansataaluku, ulkomainen nykykirjallisuus, draama ja lyriikka. Kaikki kurssit olisivat noin kahden ja puolen opintoviikon mittaisia. Osan kursseista voisin suorittaa esseekirjoituksina, mutta luettavanani olisi monta tuhatta sivua enemmän tai vähemmän kuivaa tekstiä. Pakollista luettavaa olisivat ainakin: Aristotelesin Runousoppi, Homeroksen Odysseia, Aiskhyloksen Agamemnon, Safion Iltatähti, Sofoklesin Kuningas oidipus, Platonin Pidot. Draaman kurssilla joutuisin lukemaan ainakin seuraavat näytelmät: Aristofanesin Sammakot, Molieren Saiturin ja T.S. Eliotin Murha Katedraalissa. Sekä lukuisan joukon muita kirjoja. Vaikeus olisi ehkä vain siinä, että tietäisi mistä olisi hyvä aloittaa.
    Kun en keksinyt muuta menin keittiöön katsomaan löytyisikö jääkaapista syömistä. Kuten yleensä se ammotti tyhjyyttään. Siellä oli vain yksi vitamiinitiivistepakkaus. Se oli edullista ja siitä sai kaikki hivenaineet ja vitamiinit mitä elimistö tarvitsi. Ja oikeasti sitä ei olisi edes tarvinnut pitää jääkaapissa. Halusin kuitenkin pitsaa ja päätin käydä hakemassa sitä. Lähdin ulos ja kävelin kulman ympäri, samassa korttelissa oli pitseria. Myyjä oli hauska, Liza Minellin näköinen, mutta nuorempi. Gimma tykkäsi nauraa kun kerroin sille vitsejä odotellessani pitsaa, mutta veikkasin, että mun mahdollisuudet sen suhteen oli samat kuin Mick Jaggerillä oli halut äiti Teresan suhteen. Pitserian myyjä oli muslimi. Minusta tyttö oli kiinnostava ja erilainen. Oikeasti mä olisin halunnut pyytää sitä joskus leffaan tai vastaavaa, mutta pelkäsin, että hän ei suostuisi. Olin vaan asiakas sen sedän pitseriassa ja olihan minulla kai Raakel? Ehkä minun pitäisi kuitenkin käydä paikassa useammin.
    Kymmenen minuutin odottelun jälkeen sain pitsan mukaani ja lähdin menemään kohti himaa sikspackin kanssa. Päivällä oli tarkoitus opiskella ja oluet oli iltaa varten. Himassa mietin miten Siskon käsi oli alkanut paranemaan - toivottavasti hyvin. En pitänyt yllätyksenä, jos joutuisin poliisi kuulusteluihin. Isä oli soittanut huolestuneena. Ihmetteli sitä, että sen maasturi oli ollut ravassa. Isältä oli myös joku komisario Petäjä oli kysellyt auton liikkeistä. Samanlainen auto oli nähty isku yönä ajelemassa valtatie viitosta. Mutta meidän onni oli siinä, että rekisterinumeroa ei ollut huomattu tarkistaa. Isän mukaan saattaisi olla poliiseja tulossa kylään. Harmitti vitusti sen jälkeen kun isä oli soittanut päivällä. - Olisi pitänyt olla järkevämpi, mutta se hälyttimen paskiainen oli jostain syystä mennyt päälle vaikka mä olin hoidellut sen. Isä oli tietysti siinä luulossa, että me oltiin nukuttu himassa, mutta se aavisteli jotain, niin kuin luonnollista oli. Systeristä se kyllä uskoi mitä tahansa, mutta mä olin liian vanha tuollaisiin juttuihin. Söin pitsan kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja join myös yhden oluen.
   Kun olin syönyt tajusin, että mun oli pakko mennä käymään laitoksella. Proffa piti tavata se oli selvä. En viitsinyt järkyttää proffaa ulkomuodollani. Joten katselin puhtaita vaatteita ylleni. Laitoin farkut ja nahkarotsin. Olin saanut ostettua antiikkisen nahkatakin kirpputorilta, edullisesti. Se oli kulunut ja väriltään punainen, mutta ehkä juuri sen johdosta ihan jees. Tykkäsin siitä paljon, se tuki minun katu uskottavuutta. Otin kirjastosta lainaamani Boccaccion Decamerone romaanin matkaan, ihan niin kuin osoittaakseni professorille, että olin jo alkanut lukemaan kurssinaineistoa. Olisin uskottavampi, vaikka ei mun tarvinnut sille mitään esittää se oli kiva äijä.
    Boccaccion Decamerone on ihan asiallinen kirja, vaikka kun luin teoksen kansitekstejä se lupaili mun mielestä vähän liikoja. Siinä oli vain tarinoita ruton vaivaamasta italiasta. Ainakaan kirjan alussa ei mitään kovin säädytöntä ja pornoa ollut. Kirjan alussa kymmenkunta ylhäistä nuorta pakeni kaupungista maaseudulle ruttoa pakoon. Viihdyttääkseen itseään ja toisia he päättivät kukin vuorollaan kertoa tarinoita. Tarinat olivat esimerkkejä fiksuista oivalluksista, siitä miten neuvokkuudella oli selvitty erinäisistä ongelmatilanteista. Ihan opettavaisia tarinoita siis, mutta oli luonnollista, että ei niistä paljon kyllä iloa enää nykypäivänä ollut. Ei liene vitun ihme sekään, että Boccaccion teos oli ollut kiellettyjen kirjojen listalla säädyttömänä - vähän siellä sun täällä. Esimerkiksi Firenzessä vuonna 1497 käsikirjoitukset ja sen painetut osat heitettiin Savonarolan turhuuksien rovioon. 1600-luvulla Ranskan parlamentti kielsi kirjan ja Sorbonnen yliopisto sensuroi sen.
   Lähdin kotoa ja kävelin metro-asemalle. Luin muutaman sivun metrossa ja nousin pois Kaisaniemessä. Kävelin tunnelia pitkin kohti yliopistoa. Matkalla mietin tapahtumia tarhalla. Juttu vaivasi minua, koska se oli niin tuore. Toivoin, että siskon käsi paranisi. Lekuri oli hoitanut sitä kyllä niin vitun hellästi, mutta saisikohan Lekuri ikinä papereita ulos lääkiksestä. Se vittupää veti varmasti jotain nappeja lärviin. Ei ne ainakaan mitään ehkäisypillereitä ollut. Näitä ajatellen kävelin tunnelia pitkin laitokselle.

Ovessa luki Professori I. H. Kanunen, kirjallisuustiede. Mietin mahtoiko äijä olla paikalla. Kuulin oven lävitse onneksi puhetta. Koputin ja astuin saman tien sisään. Professorin sihteeri istui täyteen ahdetun pöydän takana. Tylli oli laitoksen vanhoja opiskelijoita, niitä jotka jumittui. Tunsin typyn näöltä. Se oli vähän niin kuin suojatyöpaikassa tai sitten se valmisteli jotain vitun tutkimusta. Osoitin sormella toisen huoneen ovea ja kysyin onko äijä paikalla?
- Sinne vain sisään, sihteeri sanoi kuivasti. Kävelin muitta mutkitta peremmälle. Professori oli selin kun tulin huoneen ovelle. Koputin kevyesti ovenkarmiin ja rykäisin.
- Tulinko pahaan aikaan? kysyin kohteliaasti.
- Aina on kiire ja aika väärä, mutta olen tässä pitänyt vastaanottoa, proffa sanoi ja kääntyi tuolissa katsomaan minua.
Mumisin jotain vastaukseksi ja istuin alas tuoliin mihin proffa minut vinkkasi. Työhuone oli täynnä mappeja ja papereita. Kirjoja lojui siellä täällä. Pienellä nurkkapöydällä hurisi tietokone. Veikkasin sen olevan ainakin kaksikymmentä vuotta vanha. Huoneen seiniä koristivat tummat puupaneloinnit. Proffa itse näytti uneliaalta ja se ei ollut hirveän kiinnostuneen oloinen. Selitin lyhyesti asiani ja selvensin kirjallisuutta jonka olin aiemmilla kursseilla suorittanut. Onnekseni professori hyväksyi muitta mukinoitta ajatukseni suorittaa luennot esseetenttinä.
Boccacciota professori tuntui pitävän arvossaan, koska äijä alkoi heittämään jotain vertauskuvallista läppää maailman nykytilanteesta. Professori sanoi, että päätä ei voi pistää samalla tavalla enää pensaaseen ja lähteä todellisuutta pakoon, kertomaan tarinoita lämpimikseen. Professori vaikutti jotenkin huolestuneelta. Ihan niin kuin kaikki ei olisi ollut kunnossa. En jaksanut alkaa analysoimaan hänen juttuja, ainahan sitä oli ollut hässäkkää eri puolilla maapalloa, tuskin siitä asiat mihinkään muuttuisivat. Niin vain oli aina ollut. Se, jolla oli teknologinen voima käytössä hallitsi maapalloa globaalisti. Tykkäsi siitä toiset tai ei. - Jos toinen painaa pistoolin piipun sun ohimoa vasten niin sä annat vaikka nussia itseäsi perseeseen, niin se vain oli, ajattelin, mutta en sitä proffalle kuitenkaan sanonut.
   Sitten professori alkoi luennoimaan minulle Boccaccion historiasta. Tuntui siltä niin kuin hänellä ei olisi ollut tänään muuta tekemistä. Professori vaikutti olevan mielissään, kun oli saanut mut laitokselle.
- Länsimaisen novellin historia aloitetaan tavallisesti Giovanni Boccacciosta joka eli 1313-1375, proffa sanoi kääntyen samalla tuolissaan parempaan asentoon. - Kirjan nimi Decamerone oli Kreikkaa ja merkitsee kymmenen päivän aikaa, proffa jatkoi. - Kuten huomaat, kirjan tapahtumat on jaettu kymmeneen päivään ja kirjaan on sepitetty sata hilpeää tarinaa ja ne muodostavat rikkaan ja monipuolisen kokoelman. - "Decamerone" oli Boccaccion pääteos, joka uhmaa 600 -vuotisella olemassaolollaan edelleen aikaa, proffa kertoi.
Proffan mukaan renesanssin ja klassismin kurssi oli suosituimpia kursseja, mitä yliopisto saattoi tarjota. Monen opiskelijan mielestä mielenkiintoisin luettava löytyi juuri siltä kurssilta. Niin kuin tämä Decamerone. Joka oli pakollinen, toki muutakin saisi lukea ja luettavaa olisi paljon, mutta tiesin minulla olevan vaikeuksia jo pakollisissa kirjoissa. Luultavasti jotain kiksejä tulisin saamaan Moren Utopia -teoksesta, sekä Danten Jumalaisesta näytelmästä. Sen osa yksi oli lupaavasti nimetty HELVETIKSI.
Proffan lempiaiheita oli Antikin kirjallisuus ja Raamattukurssi, minkä äijä opettikin itse. Sen mä pystyin suorittamaan pelkästään kirjallisuuskuulusteluna. Mutta luettavaa olisi aika vitun paljon. Mietin missähän välissä mä ehtisin käydä baarissa ja tavata kavereita. Proffa ei tosiaankaan aikonut päästää minua vähällä. Homeroksen Odysseian äijä käski lukemaan tarkkaan, koska tyyppi edusti eurooppalaisen kirjallisuuden alkua. Oikeasti minun pitäisi lukea se myös latinaksi, mutta kun en osaa kieltä niin se jää haaveeksi.
- Odysseian aiheena oli Odysseuksen paluumatka Troijan sodasta, Proffa kertoi. Sitten professori alkoi vertaamaan sitä Homeroksen toiseen teokseen Iliaan ja kertoi, että rakenne oli mutkikkaampi. Homeroksen eepokset (Odysseian, Ilias) kirjoitettiin kirjoiksi Ateenassa 6. vuosisadalla, mutta heistä kertovat eepokset, runot tai runosikermät olivat valmiina, joskus kahdeksannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Puhuessaan proffa katsoi jonnekin mun pään yläpuolelle. Ajattelin, että kirja oli vähän niin kuin meidän Kalevala, jonka Elias Lönroot oli tallentanut.
Proffan mukaan Kreikan kirjallisuuden historia jäsentyi neljäksi jaksoksi: 1) Arkaainen kausi 800-480 eKr. 2) Klassinen kausi 480-330 eKr. 3) Hellenistinen kausi 330-30 eKr. 49 Rooman keisariaika 30 eKr. -500 jKr.
- Boccaccion Decameronen eräiden novellien juonet löytyvät jo antiikin ajalta, proffa sanoi. - Boccaccio oli vain laajentanut eräitä tarinoita, mutta noin yleisesti ottaen Decamerone on antiikista riippumaton. Sitten proffa alkoi kertomaan minulle Aiskhylos -nimisestä kirjailijasta, jota professori piti attikalaisen tragedian suuruuden luojana. Tyyppi oli elänyt joskus 525-456 eKr
- Aiskhylos oli suuri uudistaja teatterialalla, proffa kertoi. - Ennen häntä kuoron lisäksi oli esiintynyt vain yksi näyttelijä kerralla, mutta hän otti käyttöön toisenkin näyttelijän. Tämä mahdollisti monipuolisemman dramatiikan.
    Mun luettaviin kuului Aiskhyloksen Oresteiatrilogia. Tai tarkemmin sanottuna sen ensimmäinen osa Agamemnon. Se kertoi kuinka Agamemnon Troijan sodasta palattuaan sai surmansa vaimonsa Klytaimestran kädestä. Keskiosassa Hautauhrintuojan poika Orestes surmasi kostoksi oman äitinsä. Viimeisessä osassa Eumenidit ratkaistaan Oresteen kohtalo. - Proffan mielestä trilogian runollinen arvo oli mieletön menestys.
   Vilkaisin kelloa, teki mieli pistää röökiksi, mutta en viitsinyt kun proffakaan ei polttanut. Vaikka mä ajattelin, että ei se siitä olisi pahastunut. Sillä oli tuhkis pöydällä. Se poltti jotain pikkusikareita arkisin. Sitten Proffa jatkoi: - Aiskhyloksen luova kyky näkyy itse näytelmän rakenteen kehityksessä. Hän luo huomattavasti pidempiä dramaattisen jännityksen kaaria kuin edeltäjänsä. Trilogia oli ajatussisällöltään painiskelua oikeuden olemuksista ja ristiriidoista. Kyse on uskonnosta, kun jumalallinen käsky ja inhimilliset lait törmäävät toisiinsa, proffa sanoi ja laittoi kädet yhteen kuin tiivistääkseen ajatuksensa.
- Meillä on antiikin kirjallisuudessa monia mielenkiintoisia nimiä, jotka on hyvä tietää kuten: Pinaros, Sapfo, Sofokles, Platon, Catallus, Vergilius, Ovidius, Apuleius sekä Petronius. Sekä tietysti Aristoteles ja hänen runousoppinsa. - Mutta siihenhän sinä oletkin jo tainnut perehtyä? proffa kysyi ja katsoi minua kyllästyneenä.
Olin peruskurssilla lukenut Runousoppia, mutta hiukan vieraaksi Aristoteles oli jäänyt. Kirja löytyi kuitenkin isäni kirjahyllystä maalta. - Runousoppia pidetään kai ensimmäisenä kirjallisuuden teoriana, sanoin ja toivoin, että vastaus tyydyttää professoria. - On sitä tullut luettua, jatkoin vielä matalalla äänellä.
- Juuri niin. Aristoteles tarkastelee kirjallisuutta riippumatta moraalisista ja yhteiskunnallisista kriteereistä. Aristoteles tajusi runouden esteettisen funktion, proffa sanoi.
Sitten professori alkoi puhumaan Platonista ja selitti, että Aristoteles oli puhdistanut jonkin mimesis-käsitteen tunnepohjaisista sivumerkityksistä ja avartanut Platonin kyseistä teoriaa taiteen autonomian hyväksi.
Tässä vaiheessa proffan tarinat meni minulle vähän yli. Ja mä palautin mieleen mun tiedot Platonista eli sen, että hän oli elänyt joskus 427-347 eKr. ja heppua oli pidetty antiikin ensimmäisenä suurena taideteoreettisena ajattelija. Olin lukenut tyypistä lukioaikoina, mutta filosofisessa mielessä. - Platon oli siis estetiikan perusongelmien esittäjä, proffa sanoi, kun huomasi, että mä olin hiukan pihalla sen jutusta. - Mutta Platon oli myös muuta kuin suuri ajattelija. Häntä on pidetty myös merkittävänä proosataiteilijana, proffa jatkoi.
   Minulla oli nahkarotsi päällä ja alkoi tulla kuuma, yritin kuitenkin jaksaa kuunnella. Käännyin lopulta parempaan asentoon tuolissa ja mietin kuulemaani. Proffa kertoi pitkään Platonista asioita jotka oli minulle uusia, lopulta tarina alkoi kuitenkin loppua, mutta sitten professori pääsi, Sofoklesiin joka eli n. 496-406 eKr.
- Sofokles kirjoitti kiinteitä harmonisia kokonaisuuksia, proffa sanoi ja näytti piristyvän, sitten äijä nosti lukulasejaan ja katsoi silmiin ennen kuin jatkoi: - Sofokleen kuuluisin näytelmä oli Kuningas Oidipus. Kuningas Oidipuksessa Sofokles pystyi rakentamaan valtavan dramaattisen jännityksen, professori sanoi. - Tarina kertoo Teeban kuninkaasta Oidipuksesta, joka etsii edeltäjänsä Kuningas Laioksen murhaajaa pelastaakseen kansansa tuhosta. Estelyistä huolimatta Oidipus pyrkii intohimoisesti totuuteen ja saa vihdoin varmuuden, että hän itse oli surmannut Laioksen, proffa sanoi ja jatkoi: - Siis oman isänsä, ja oli vuosikausia elänyt avioliitossa äitinsä kanssa. Tarinassa oli lukuisia käänteitä, jotka takaavat draamankohtausten tehon. Lopussa Oidipus sokaisee itsenä ja lähtee maanpakoon.
Hetken hiljaisuuden jälkeen professori alkoi lausumaan runoa:

Syntymättömän osa on paras,
ja toiseksi paras, jos tänne tullut
pikimmiten pääsee takaisin sinne, mistä hän lähti.
Sillä kun lapsuuden haihtuva riemu on ohi,
mikä murhe ei ihmistä kohtaa?
Mikä tuska ei vaivaa?
Eripuraisuus, kateus, riidat, taistelut, murhat.
Ja vihdoin surkea vanhuus,
voimaton, ystävätön, yksinäinen,
kaikki kurjuuden kurjuus.

Ajattelin, että pitäisikö taputtaa kun proffa lopetti, mutta sitten maltoin mieleni. Tajusin, että runo oli Sofoklesin yksi parhaimmista kuorolauluista. Olin proffan luona tunnin ja tuntui siltä kuin proffa olisi yrittänyt korvata luennot mihin en aikonut osallistua.


OSA 5




Copyright: Arctic Films (Keijo Palosaari) ja Maksimilian Bosch. Voit lähettää palautetta romaanista: toimitus@arcticfilms.com