|
![]() |
Jotain
pieleen - Pelotti kaikki se mitä
siskon kanssa teimme
![]() |
Vitun mulkku, sanoin kun tarha-alueen valot syttyivät. Jostakin
talon suunnalta alkoi kuulua hälytyslaitteen pärinä ja
samalla myös pihalla oleva koira alkoi haukkua. Tunsin miten
adrenaliinia syöksähti verenkiertoon. Kaikki tapahtui kuin
hidastetussa filmissä. Spraypullo kädessäni oli hiukan
koomillinen näky ja just silloin kirjoitin vajan seinään
sen mitä tuli mieleen.
- Lähdetään, huusin siskolle.
- Joo, sisko vastasi huutaen. Sitä ei tarvinnut kehottaa kahdesti
lähtemään, näin miten se hätisteli
viimeisiä eläimiä kohti aidassa olevaa aukkoa ja sen
sadetakin lieve vain heilahti kun sisko lähti juoksemaan kohti
pimeää metsän reunaa. Juoksin siskon perässä
ja toivoin, että en talloisi sen vapauttamia kettuja. Kun saavutin
siskon, sanoin sille hengästyneenä:
- Seuraa minua. Samassa kuului tarhan suunnalta laukaus ja
ympärillä alkoi ropista hauleja.
Aloin juosta mutkitellen ja pääsin lopulta metsän
suojaan. Menin puun taakse ja katsoin varovasti seurasiko sisko. Sen
ilme kertoi heti, että siihen oli osunut. Kädestä tippui
verta, homma alkoi mennä pieleen pahasti. Puun juurella
käärin siskon hihan ylös ja huomasin, että
kädessä oli onneksi vain pintanaarmu, joka hoituisi melkein
laastarilla. Repäisin kuitenkin paidastani kangasta ja sidon
haavan sillä.
- Miltä tuntuu? kysyin.
- Sattuu, mutta ei se mitään, mä pärjään
kyllä, sisko sanoi hammasta purren.
- Jaksatko autolle?
- Totta kai jaksan, älä nyt höpsi, tuo on vain
pintanaarmu, sisko sanoi, mutta näin miten hänen kasvot
vääntyivät irvistykseen, kun kiristin sidettä.
Sitten lähdimme kulkemaan puiden suojassa poispäin tarhalta.
Kun olimme turvallisen matkan päässä metsässä,
otin kompassi suunnan kohti autoa. Jatkoimme matkaa. Rämmimme
ikuisuudelta tuntuvan matkan pimeässä metsässä.
Toivoin, että äijä ei olisi hälyttänyt
poliiseja paikalle. Ei olisi kiva ajaa isän talolle, jos matkalla
olisi tiesulkuja niin kuin Bonnie ja Clyde -elokuvassa, mutta tietysti
Kähkönen soittaisi poliisit, kun se näkisi
hävityksen tarhalla. Nyt olisi kuitenkin
tärkeämpää päästä takaisin autolle,
kuin murehtia tarharetken seuraamuksia. Sillä edelleenkin
mahdollisuus eksymiseen oli suuri. Aina sata metriä kuljettuani
tarkistin kompassisuunnan. Kuljimme pitkin harjuja joita risteili
soiden keskellä. Lopulta eräällä
männikköharjulla pysähdyimme hetkeksi parantamaan
sidettä. Päätin samalla polttaa savukkeen.
- Lekuri saa katsoa kättä, sanoin kun sytytin savukkeen.
- Joo ei se ole kuin naarmu mutta Kähkönen oli hullu. Miksi
sen piti ampua? Sisko ihmetteli.
- No kun sä olit tuhoamassa sen omaisuutta, sanoin
väsyneenä. Olin sitten hiljaa koska en keksinyt
mitään muuta sanottavaa.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Lopulta pääsimme autolle
märkinä ja väsyneinä. Käynnistin auton, emme
puhuneet mitään, keskityin vain auton
kääntämiseen. Kun pääsimme liikkeelle. Auton
ikkunat olivat huurussa ja oli vaikea nähdä tietä.
Laitoin puhaltimen täysille ja pyyhin ikkunaa rätillä.
Ajoin alhaista nopeutta. Metsä-autotie tuntui loputtoman
pitkältä ja aamu alkoi hiukan kajastamaan, kun
pääsimme takaisin valtatielle. Yritin saada radiosta esille
poliisi taajuuden, mutta turhaan. Ajoimme hiljaisuuden vallitessa,
siskolla ei ollut mitään sanottavaa.
SODAN VAARA KASVANUT Lähi-idässä oli lehden
pääjutun otsikko. Juttua oli jo jauhettu aika
pitkään eikä se musta tuntunut enää
miltään uutiselta. Selasin lehteä eteenpäin.
Viimein löysin sisäsivulta pienen jutun joka oli otsikoitu
seuraavasti: YLI 300 ELÄINTÄ VAPAANA. Sen oli kirjoittanut
joku paikallistoimittaja. Juttu oli myyty Hesariin ja arvelin,
että myös muihin lehtiin. Kuva tarhalta oli iso ja se oli
otettu kohdassa josta näkyi vajan seinään kirjoitettu
sana PEACE. Tunnistin graffitin omaksi ja tuntui vähän
pelottavalta katsoa sitä lehdestä. Poliisi arveli teon takana
olevan järjestäytyneen aktivistiryhmän. Joitain
kuulusteluja oli jo tehty. Tarhuri kertoi ampuneensa ilmaan
pelottelulaukauksen, mutta ei uskonut aiheuttaneensa vaaraa. Iskun
tekijäksi epäiltiin Eläimet vapaaksi nimistä
-ryhmää Tampereen seudulta. Tarhuri arveli vahinkojen
määrän nousevan kymmeniin tuhansiin mikäli
eläimiä ei saada kiinni.
Toisessa lehdessä oli myös juttu tapahtuneesta
ja kuva tarhalta. Jutun tekijä oli haastatellut myös
pitäjän kunnanjohtajaa, joka toivoi
tihutyöntekijöiden jäävän nopeasti kiinni.
Hän sanoi myös olevan demokraattisia vaikutuskanavia ja
kehotti nuoria äänestämään vaaleissa
tällaisen vandalismin sijaan. Lehdessä oli myös
tavanomaiset jutut maailman tilanteen rauhattomuudesta eri puolilla
maapalloa, kahden sotilasliiton välien selvittelyä
pelättiin. Selasin lehteä eteenpäin sekavin ajatuksin.
Kadutti koko homma, mutta olin onnellinen siitä, että olin
saanut siskon hoitoon ja kaikki näytti olevan kunnossa. Olin
kuitenkin aika varma siitä, että jäätäisiin
kiinni. Viime yönä olin nähnyt painajaisia, että
siskon käsi jouduttaisiin amputoimaan. En ollut nukkunut kunnolla
koko yönä. Pelotti se mitä seurauksia kaikesta tulisi.
Helvetin helvetti, mielessä pyöri Kähkösen tarha ja
ketut jotka säntäili edestakaisin häkeissään.
Lekuri jonka oikea nimi oli Kyösti, oli jälleen puoskaroinut
siskon haavan ja antanut antibioottiruiskeen kaiken varalta. Mutta
mitään vaaraa ei ollut enää. Me oltiin
lähdetty operoinnin jälkeen bisselle. Tarjosin juomat
niillä vähillä rahoilla mitkä oli
säästyneet opintolainasta. Tuntui hyvältä nyt kun
siskon käsi oli paikattu.
Iskusta tarhalle oli kulunut viikko. Huolestutti, että jos
jäätäisiin kiinni, mutta ampuminen ja haava ei ollut
kuulunut suunnitelmiin. Luotin kyllä Lekuriin, koska kaikki
senkään jutut ei aina kestänyt päivänvaloa ja
luulin sen välittävän siskosta enemmän kuin oli
normaalia mutta en tiennyt, mitä se jutusta ajatteli. Eikä se
ollut kysellyt mitään, ainakaan vielä, mutta ehkä
se aika koittaisi. Mutta kyllä se siskosta tykkäsi. Ehkä
se juuri sen takia hakeutui minun seuraan, en tiedä mutta arvelin
niin.
Baariin ilmaantui lisää tuttuja, myös Pakki tuli
yhdessä Rocksyn kanssa. Rocksy oli jättänyt Suen
jonnekin. Minusta kuitenkin tuntui, että olisi pitänyt
lähteä himaan vaikka kavereita oli ympärillä. En
ollut juttutuulella ja oli tullut nukuttua huonosti..
- Onko kaikki kunnossa? Pakki kysyi.
- Jees, vastasin lakonisesti. Tai niin hyvin kuin voi olla
näissä olosuhteissa. Pitäisi tehdä vallankaappaus
tai jotain, että asiat muuttuisivat paremmiksi.
- Eikö se sun sisko ollut eläinaktivisteja, Pakki sanoi ja
kertoi sen minkä olin lehdestä lukenut. Mitä Tea
ajattelee jutusta? Pakki kysyi ja katsoi minua kiinnostuneena.
- En mä tiedä, vastasin ja vilkaisin Lekuria, joka
näytti ilmeettömältä. - Voit kysyä siltä
itse, kun näet sen seuraavan kerran. Tässä on omissakin
mielipiteissä selvittämistä, sanoin ja lähdin
pöydästä. - Kusettaa, käyn vessassa, sanoin
vielä mennessäni.
Pakenin siis ikäviä kysymyksiä vessaan.
Lorottelin keltaisen suihkun pönttöön luin siinä
samalla aikani kuluksi seinäkirjoituksia. ELVIS WAS HERE luki
punaisella tussilla, sen päälle oli piirretty pillun kuva.
PEACE FUCKING PEACE luki useassa kohtaan. Sitten seinää oli
liimattu pari tarraa joissa oli osoitteita. Kun homma oli vessassa
hoidettu, lähdin takaisin pöytään. Tyypit puhui
leffoista. Viereisen pöydän mimmit oli edelleen paikalla ja
sitten baarissa oli jotain muitakin naisia. Päätin kuitenkin
antaa mimmien olla ja mietin missä Raakel mahtoi luurata.
Välissä tuntui siltä niin kuin olisin alkanut
miettimään Raakelia liikaa. Se ei oikein tuntunut oikealta
tai en tiedä. En ollut varma olisiko Raakel sopiva nainen minulle
ja kestäisikö juttu kuukautta pidempään.
- Onko sulla yhtään rahaa? Pakki kysyi ja jatkoi: Mä
olen toistaiseksi P.A.
Kaivelin farkkujen taskuja. Lainasin Pakille aina rahaa jos minulla
oli, mutta rahaa ei minullakaan juuri ollut. Löysin kuitenkin
rutistuneen setelin, se oli kaksikymppinen.
- Voin tarjota yhden oluen, murahdin lyhyesti.
- Jees, kiitti vitusti. Saat sen takaisin tällä viikolla,
Pakki sanoi epäuskottavasti. Ojensin pakille rypistyneen setelin
ja sanoin, että se voisi tuoda myös minulle. Tarjoilija tuli
kuitenkin pöytään, kun se huomasi meidän
tilausaikeet. Pyydettiin kahta tuoppia ja tarjoilija lähti
menemään perse keikkuen baaritiskin taakse. Minusta tuntui,
että paremman näköistä persettä en ollut
aiemmin nähnyt. Tuntui hyvältä kun pystyi ajattelemaan
muutakin kuin Kähkösen tarhaa ja ampumista. Join olutta
lisää ja yritin käyttäytyä normaalisti vaikka
se tuntuikin vaikealta. Puheet pöydässä
kääntyi sitten kiristyneeseen maailmanpolitiikkaan. Me oltiin
kaikki käyty intti ja tyypit puhui mahdollisista
kertausharjoituksista. Toivoin, että se ei koskisi minua.
Uhkakuvia oli maalailtu enemmän kuin oli hyväksi, mutta olin
iloinen, että tyypeillä oli muuta ajattelemista kuin minun ja
siskon isku jollekin vitun turkistarhalle. Se oli pikku juttu ja
isoille asioille me ei voitaisi mitään.
Jossakin vaiheessa päätettiin lähteä
Helsinginkadulla sijaitsevaan Star Baariin. Rocksy oli ilman Suen
seuraa ja se iski pikkuruisen blondin viihdykkeeksi matkaan. Me
käveltiin Rautatieaseman eteen ja mentiin siitä kolmosen
ratikalla kallioon. Siitä käveltiin sitten Helsinginkadulle.
Baarissa oli Olga töissä, tilasimme siltä juomat ja
katselimme ympärillemme. Paikka oli puolityhjä; pari
toimittajaa istui litkimässä viinaa. Aloimme pelaamaan
biljardia. Pelasin Pakkia vastaan. Kun Rocksyn seurassa oleva blondi
lähti vessaan kysyin Rocksylta sen suhteesta Suen kanssa vaikka
tiesin, että Rocksy ei pitänyt, että sen asioihin
puututtiin.
- Suhde toimii hyvin. Sue oli nyt vain menkoissa, tiedätkö
sillä oli maha kipee, Rocksy vastasi äkäisenä.
Sitten jostain syystä minun piti mennä sanomaan, että
baarissa oli liikaa tuttuja ja että Sue saattaisi kuulla Rocksyn
tekemisistä.
- Ai no, kuulee sitten, Rocksy sanoi
välinpitämättömästi ja karisti savukkeesta
tuhkaa lattialle.
Annoin asian olla ja pidin turpani tukossa. Baariin tuli pari
tyttöä lisää. Yksi niistä vaikutti aika
tutulta ja oli Pamela Anderssonin näköinen. Aloin
miettimään missä olin nähnyt sen, mutta en
muistanut sitä kuolemaksenikaan. Jukeboksista kuului Jimi
Hendricksiä. Lekuri meni alakerran klubille tanssimaan typyjen
kanssa. Ilta kului ja baariin tuli myös jotain Raakelin tuttuja.
Ne supisi keskenään ja tuijotteli biljardipöydän
suuntaan.
Tiskijukka nosti volyymia. Musa oli teknoa, siihen oli
sämplätty jotain klassikkoa mukaan. Tiskijukka tuli
Tallinnasta. Oli hyvä fiilis olla tutussa baarissa ja
ystävien seurassa, mutta olisi hauskempaa, jos olisi ollut
tyttö kainalossa. En ajatellut enää Kähkösen
tarhaa ja painajaisia joihin olin yöllä herännyt. Ilta
kului. Paikka alkoi olla täynnä. Lekurin tyttöjen nimet
olivat Minna ja Ann-Maria. Tytöt oli sairaanhoitajia. Lekuri
selitti opiskelevansa lääkiksessä ja sanoi
suorittaneensa aamulla kirurgisen toimenpiteen. Tytöt halusi
katsoa sen käsiä. - Jees näillä oli leikattu,
tytöt totesi ja nauraa kihersivät. Tytöt
tykkäsivät Lekurista sen näki niiden ilmeistä.
Yllättäen naapuripöydässä kaatui
tuoppi räsähtäen lattialle. Oli hetken
hässäkkää ja ihmiset katseli ympärilleen,
tulisiko tappelu. Baaritiskillä Olga jakoi rättejä. Joku
gimma meni vessaan hamemärkänä. Olin humalassa ja
hoipuin kohti tanssilattiaa, en pysynyt menossa mukana.
Jossakin vaiheessa huomasin olevani yksin. Kadotin Lekurin, olisi
pitänyt kysyä vielä jotain, mutta unohdin. Notkuin
väsyneenä ja kännissä baaritiskillä. Sitten
Karin, Raakelin kaveri tuli viereeni. Teki mieli kysyä missä
Raakel oli, mutta maltoin mieleni. Join Karinin seurassa oluen mutta
jossakin vaiheessa Karin hävisi myös. Sitten kävelin
ulos baarista. Muut jäi sinne tai olivat naimassa. Ajattelin
mennä keskustaan ja lähdin kävelemään
Hakaniemen torin suuntaan, sitten muutin mieleni ja lähdin
takaisin kotiin. Menin Torkkelinmäen kautta kunnes olin
kerrostalon takapihalla. Tarkoitus oli mennä taka-ovesta
sisään, mutta portti oli lukossa, enkä
löytänyt sopivaa avainta. Jouduin kiertämään
korttelin ja menin puistonlaitaan. Siitä aloin tsiikailemaan
taloa, huomasin Rocksyn kämpässä valot. Heittelin
ikkunaan pieniä kiviä, ilman mainittavampaa tulosta. Viimein
Rocksy avasi tuuletusikkunan ja kysyi mitä vittua mä kadulla
tein.
- Onks sulla bissee? kysyin ja horjahdin samassa taaksepäin.
Meinasin kaatua, päässäni pyöri.
- No ei ole enää, mut punkkua on, kelpaako? Rocksy kysyi
ikkunanraosta.
- Joo, mutta mulla on avaimet hukassa.
- Helvetin, helvetti. Mä tulen avaamaan.
Hetken päästä nousin rappuset Rocksyn perässä
ylös ja änkesin kämppään. Rocksyn muija makasi
alasti sängyssä, saaneen näköisenä. Huomasin
gimman käsivarressa arpia, jotka vaikuttavat tulehtuneelta.
Pöydällä lojui ruisku jollaisia sai apteekista. Ne oli
narkkarien keskuudessa suosittuja. Vilkaisin Rocksya joka meni
keittiöön ja alkoi kaataa lasiin punkkua. Menin Rocksyn
luokse ja kysyin mimmin arvista, mutta Rocksy ei ollut innostunut
keskustelemaan asiasta ja vaan meni sängylle mimmin viereen.
Jäin yksin keittiöön. Punkku maistui suussa
pehmeälle bissen jälkeen. Mietin miten paljon Rocksy
käytti itse huumeita. Se ei tietysti ollut mun asia mitä muut
tekivät, mutta välitin Rocksystä, sillä olin
tuntenut hänet jo vitun pitkään ja Rocksy oli kuin mun
broidi. Sitten väsymys ja humala alkoivat viedä minusta
voiton ja sammuin keittiön pöytään.
Olin yksin himassa ja tutkin opinto-ohjelmaani. Minun pitäisi
lukea
lähitulevaisuudessa vitun monta kurssikirjaa, tapahtui mitä
tahansa. Tärkeimpiä kurssejani olivat: Antiikin kirjallisuus
ja Raamattu. Kirjallisuudenhistoria renesanssista klassismiin.
Valistus, romantiikka ja tuhatkahdeksansataaluku, ulkomainen
nykykirjallisuus, draama ja lyriikka. Kaikki kurssit olisivat noin
kahden ja puolen opintoviikon mittaisia. Osan kursseista voisin
suorittaa esseekirjoituksina, mutta luettavanani olisi monta tuhatta
sivua enemmän tai vähemmän kuivaa tekstiä.
Pakollista luettavaa olisivat ainakin: Aristotelesin Runousoppi,
Homeroksen Odysseia, Aiskhyloksen Agamemnon, Safion Iltatähti,
Sofoklesin Kuningas oidipus, Platonin Pidot.
Draaman kurssilla joutuisin lukemaan ainakin seuraavat
näytelmät: Aristofanesin Sammakot, Molieren Saiturin ja T.S.
Eliotin Murha Katedraalissa. Sekä lukuisan joukon muita kirjoja.
Vaikeus olisi ehkä vain siinä, että tietäisi
mistä olisi hyvä aloittaa.
Kun en keksinyt muuta menin
keittiöön katsomaan löytyisikö
jääkaapista syömistä. Kuten yleensä se ammotti
tyhjyyttään. Siellä oli vain yksi
vitamiinitiivistepakkaus. Se oli edullista ja siitä sai kaikki
hivenaineet ja vitamiinit mitä elimistö tarvitsi. Ja oikeasti
sitä ei olisi edes tarvinnut pitää
jääkaapissa. Halusin kuitenkin pitsaa ja päätin
käydä hakemassa sitä. Lähdin ulos ja kävelin
kulman ympäri, samassa korttelissa oli pitseria. Myyjä oli
hauska, Liza Minellin näköinen, mutta nuorempi. Gimma
tykkäsi nauraa kun kerroin sille vitsejä odotellessani
pitsaa, mutta veikkasin, että mun mahdollisuudet sen suhteen oli
samat kuin Mick Jaggerillä oli halut äiti Teresan suhteen.
Pitserian myyjä oli muslimi. Minusta tyttö oli kiinnostava ja
erilainen. Oikeasti mä olisin halunnut pyytää sitä
joskus leffaan tai vastaavaa, mutta pelkäsin, että hän
ei suostuisi. Olin vaan asiakas sen sedän pitseriassa ja olihan
minulla kai Raakel? Ehkä minun pitäisi kuitenkin
käydä paikassa useammin.
Kymmenen minuutin odottelun
jälkeen sain pitsan mukaani ja lähdin menemään
kohti himaa sikspackin kanssa. Päivällä oli tarkoitus
opiskella ja oluet oli iltaa varten. Himassa mietin miten Siskon
käsi oli alkanut paranemaan - toivottavasti hyvin. En pitänyt
yllätyksenä, jos joutuisin poliisi kuulusteluihin. Isä
oli soittanut huolestuneena. Ihmetteli sitä, että sen
maasturi oli ollut ravassa. Isältä oli myös joku
komisario Petäjä oli kysellyt auton liikkeistä.
Samanlainen auto oli nähty isku yönä ajelemassa valtatie
viitosta. Mutta meidän onni oli siinä, että
rekisterinumeroa ei ollut huomattu tarkistaa. Isän mukaan
saattaisi olla poliiseja tulossa kylään. Harmitti vitusti sen
jälkeen kun isä oli soittanut päivällä. -
Olisi pitänyt olla järkevämpi, mutta se hälyttimen
paskiainen oli jostain syystä mennyt päälle vaikka
mä olin hoidellut sen. Isä oli tietysti siinä luulossa,
että me oltiin nukuttu himassa, mutta se aavisteli jotain, niin
kuin luonnollista oli. Systeristä se kyllä uskoi mitä
tahansa, mutta mä olin liian vanha tuollaisiin juttuihin.
Söin pitsan kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja join
myös yhden oluen.
Kun olin syönyt tajusin, että mun oli pakko
mennä käymään laitoksella. Proffa piti tavata se
oli selvä. En viitsinyt järkyttää proffaa
ulkomuodollani. Joten katselin puhtaita vaatteita ylleni. Laitoin
farkut ja nahkarotsin. Olin saanut ostettua antiikkisen nahkatakin
kirpputorilta, edullisesti. Se oli kulunut ja väriltään
punainen, mutta ehkä juuri sen johdosta ihan jees. Tykkäsin
siitä paljon, se tuki minun katu uskottavuutta.
Otin kirjastosta lainaamani Boccaccion Decamerone romaanin matkaan,
ihan niin kuin osoittaakseni professorille, että olin jo alkanut
lukemaan kurssinaineistoa. Olisin uskottavampi, vaikka ei mun tarvinnut
sille mitään esittää se oli kiva äijä.
Boccaccion Decamerone on ihan asiallinen kirja,
vaikka kun luin teoksen
kansitekstejä se lupaili mun mielestä vähän
liikoja. Siinä oli vain tarinoita ruton vaivaamasta italiasta.
Ainakaan kirjan alussa ei mitään kovin
säädytöntä ja pornoa ollut. Kirjan alussa
kymmenkunta ylhäistä nuorta pakeni kaupungista maaseudulle
ruttoa pakoon. Viihdyttääkseen itseään ja toisia he
päättivät kukin vuorollaan kertoa tarinoita. Tarinat
olivat esimerkkejä fiksuista oivalluksista, siitä miten
neuvokkuudella oli selvitty erinäisistä ongelmatilanteista.
Ihan opettavaisia tarinoita siis, mutta oli luonnollista, että ei
niistä paljon kyllä iloa enää
nykypäivänä ollut. Ei liene vitun ihme sekään,
että Boccaccion teos oli ollut kiellettyjen kirjojen listalla
säädyttömänä - vähän siellä sun
täällä. Esimerkiksi Firenzessä vuonna 1497
käsikirjoitukset ja sen painetut osat heitettiin Savonarolan
turhuuksien rovioon. 1600-luvulla Ranskan parlamentti kielsi kirjan ja
Sorbonnen yliopisto sensuroi sen.
Lähdin kotoa ja kävelin metro-asemalle. Luin
muutaman sivun metrossa ja nousin pois Kaisaniemessä. Kävelin
tunnelia pitkin kohti yliopistoa. Matkalla mietin tapahtumia tarhalla.
Juttu vaivasi minua, koska se oli niin tuore. Toivoin, että siskon
käsi paranisi. Lekuri oli hoitanut sitä kyllä niin vitun
hellästi, mutta saisikohan Lekuri ikinä papereita ulos
lääkiksestä. Se vittupää veti varmasti jotain
nappeja lärviin. Ei ne ainakaan mitään
ehkäisypillereitä ollut. Näitä ajatellen
kävelin tunnelia pitkin laitokselle.
Ovessa luki Professori I. H. Kanunen, kirjallisuustiede. Mietin
mahtoiko äijä olla paikalla. Kuulin oven lävitse onneksi
puhetta. Koputin ja astuin saman tien sisään. Professorin
sihteeri istui täyteen ahdetun pöydän takana. Tylli oli
laitoksen vanhoja opiskelijoita, niitä jotka jumittui. Tunsin
typyn näöltä. Se oli vähän niin kuin
suojatyöpaikassa tai sitten se valmisteli jotain vitun tutkimusta.
Osoitin sormella toisen huoneen ovea ja kysyin onko äijä
paikalla?
- Sinne vain sisään, sihteeri sanoi kuivasti. Kävelin
muitta mutkitta peremmälle. Professori oli selin kun tulin huoneen
ovelle. Koputin kevyesti ovenkarmiin ja rykäisin.
- Tulinko pahaan aikaan? kysyin kohteliaasti.
- Aina on kiire ja aika väärä, mutta olen
tässä pitänyt vastaanottoa, proffa sanoi ja
kääntyi tuolissa katsomaan minua.
Mumisin jotain vastaukseksi ja istuin alas tuoliin mihin proffa minut
vinkkasi. Työhuone oli täynnä mappeja ja papereita.
Kirjoja lojui siellä täällä. Pienellä
nurkkapöydällä hurisi tietokone. Veikkasin sen olevan
ainakin kaksikymmentä vuotta vanha. Huoneen seiniä koristivat
tummat puupaneloinnit.
Proffa itse näytti uneliaalta ja se ei ollut hirveän
kiinnostuneen oloinen. Selitin lyhyesti asiani ja selvensin
kirjallisuutta jonka olin aiemmilla kursseilla suorittanut. Onnekseni
professori hyväksyi muitta mukinoitta ajatukseni suorittaa luennot
esseetenttinä.
Boccacciota professori tuntui pitävän arvossaan, koska
äijä alkoi heittämään jotain vertauskuvallista
läppää maailman nykytilanteesta. Professori sanoi,
että päätä ei voi pistää samalla tavalla
enää pensaaseen ja lähteä todellisuutta pakoon,
kertomaan tarinoita lämpimikseen. Professori vaikutti jotenkin
huolestuneelta. Ihan niin kuin kaikki ei olisi ollut kunnossa. En
jaksanut alkaa analysoimaan hänen juttuja, ainahan sitä oli
ollut hässäkkää eri puolilla maapalloa, tuskin
siitä asiat mihinkään muuttuisivat. Niin vain oli aina
ollut. Se, jolla oli teknologinen voima käytössä
hallitsi maapalloa globaalisti. Tykkäsi siitä toiset tai ei.
- Jos toinen painaa pistoolin piipun sun ohimoa vasten niin sä
annat vaikka nussia itseäsi perseeseen, niin se vain oli,
ajattelin, mutta en sitä proffalle kuitenkaan sanonut.
Sitten professori alkoi luennoimaan minulle Boccaccion
historiasta. Tuntui siltä niin kuin hänellä ei olisi
ollut tänään muuta tekemistä. Professori vaikutti
olevan mielissään, kun oli saanut mut laitokselle.
- Länsimaisen novellin historia aloitetaan tavallisesti Giovanni
Boccacciosta joka eli 1313-1375, proffa sanoi kääntyen
samalla tuolissaan parempaan asentoon. - Kirjan nimi Decamerone oli
Kreikkaa ja merkitsee kymmenen päivän aikaa, proffa jatkoi. -
Kuten huomaat, kirjan tapahtumat on jaettu kymmeneen
päivään ja kirjaan on sepitetty sata hilpeää
tarinaa ja ne muodostavat rikkaan ja monipuolisen kokoelman. -
"Decamerone" oli Boccaccion pääteos, joka uhmaa 600
-vuotisella olemassaolollaan edelleen aikaa, proffa kertoi.
Proffan mukaan renesanssin ja klassismin kurssi oli suosituimpia
kursseja, mitä yliopisto saattoi tarjota. Monen opiskelijan
mielestä mielenkiintoisin luettava löytyi juuri siltä
kurssilta. Niin kuin tämä Decamerone. Joka oli pakollinen,
toki muutakin saisi lukea ja luettavaa olisi paljon, mutta tiesin
minulla olevan vaikeuksia jo pakollisissa kirjoissa. Luultavasti jotain
kiksejä tulisin saamaan Moren Utopia -teoksesta, sekä Danten
Jumalaisesta näytelmästä. Sen osa yksi oli lupaavasti
nimetty HELVETIKSI.
Proffan lempiaiheita oli Antikin kirjallisuus ja Raamattukurssi,
minkä äijä opettikin itse. Sen mä pystyin
suorittamaan pelkästään kirjallisuuskuulusteluna. Mutta
luettavaa olisi aika vitun paljon. Mietin missähän
välissä mä ehtisin käydä baarissa ja tavata
kavereita. Proffa ei tosiaankaan aikonut päästää
minua vähällä. Homeroksen Odysseian äijä
käski lukemaan tarkkaan, koska tyyppi edusti eurooppalaisen
kirjallisuuden alkua. Oikeasti minun pitäisi lukea se myös
latinaksi, mutta kun en osaa kieltä niin se jää
haaveeksi.
- Odysseian aiheena oli Odysseuksen paluumatka Troijan sodasta, Proffa
kertoi. Sitten professori alkoi vertaamaan sitä Homeroksen toiseen
teokseen Iliaan ja kertoi, että rakenne oli mutkikkaampi.
Homeroksen eepokset (Odysseian, Ilias) kirjoitettiin kirjoiksi
Ateenassa 6. vuosisadalla, mutta heistä kertovat eepokset, runot
tai runosikermät olivat valmiina, joskus kahdeksannella
vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Puhuessaan proffa katsoi
jonnekin mun pään yläpuolelle. Ajattelin, että
kirja oli vähän niin kuin meidän Kalevala, jonka Elias
Lönroot oli tallentanut.
Proffan mukaan Kreikan kirjallisuuden historia jäsentyi
neljäksi jaksoksi: 1) Arkaainen kausi 800-480 eKr. 2) Klassinen
kausi 480-330 eKr. 3) Hellenistinen kausi 330-30 eKr. 49 Rooman
keisariaika 30 eKr. -500 jKr.
- Boccaccion Decameronen eräiden novellien juonet
löytyvät jo antiikin ajalta, proffa sanoi. - Boccaccio oli
vain laajentanut eräitä tarinoita, mutta noin yleisesti
ottaen Decamerone on antiikista riippumaton. Sitten proffa alkoi
kertomaan minulle Aiskhylos -nimisestä kirjailijasta, jota
professori piti attikalaisen tragedian suuruuden luojana. Tyyppi oli
elänyt joskus 525-456 eKr
- Aiskhylos oli suuri uudistaja teatterialalla, proffa kertoi. - Ennen
häntä kuoron lisäksi oli esiintynyt vain yksi
näyttelijä kerralla, mutta hän otti
käyttöön toisenkin näyttelijän. Tämä
mahdollisti monipuolisemman dramatiikan.
Mun luettaviin kuului Aiskhyloksen Oresteiatrilogia.
Tai tarkemmin
sanottuna sen ensimmäinen osa Agamemnon. Se kertoi kuinka
Agamemnon Troijan sodasta palattuaan sai surmansa vaimonsa
Klytaimestran kädestä. Keskiosassa Hautauhrintuojan poika
Orestes surmasi kostoksi oman äitinsä. Viimeisessä
osassa Eumenidit ratkaistaan Oresteen kohtalo. - Proffan mielestä
trilogian runollinen arvo oli mieletön menestys.
Vilkaisin kelloa, teki mieli pistää
röökiksi, mutta
en viitsinyt kun proffakaan ei polttanut. Vaikka mä ajattelin,
että ei se siitä olisi pahastunut. Sillä oli tuhkis
pöydällä. Se poltti jotain pikkusikareita arkisin.
Sitten Proffa jatkoi: - Aiskhyloksen luova kyky näkyy itse
näytelmän rakenteen kehityksessä. Hän luo
huomattavasti pidempiä dramaattisen jännityksen kaaria kuin
edeltäjänsä. Trilogia oli
ajatussisällöltään painiskelua oikeuden olemuksista
ja ristiriidoista. Kyse on uskonnosta, kun jumalallinen käsky ja
inhimilliset lait törmäävät toisiinsa, proffa sanoi
ja laittoi kädet yhteen kuin tiivistääkseen ajatuksensa.
- Meillä on antiikin kirjallisuudessa monia mielenkiintoisia
nimiä, jotka on hyvä tietää kuten: Pinaros, Sapfo,
Sofokles, Platon, Catallus, Vergilius, Ovidius, Apuleius sekä
Petronius. Sekä tietysti Aristoteles ja hänen runousoppinsa.
- Mutta siihenhän sinä oletkin jo tainnut perehtyä?
proffa kysyi ja katsoi minua kyllästyneenä.
Olin peruskurssilla lukenut Runousoppia, mutta hiukan vieraaksi
Aristoteles oli jäänyt. Kirja löytyi kuitenkin
isäni kirjahyllystä maalta. - Runousoppia pidetään
kai ensimmäisenä kirjallisuuden teoriana, sanoin ja toivoin,
että vastaus tyydyttää professoria. - On sitä
tullut luettua, jatkoin vielä matalalla äänellä.
- Juuri niin. Aristoteles tarkastelee kirjallisuutta riippumatta
moraalisista ja yhteiskunnallisista kriteereistä. Aristoteles
tajusi runouden esteettisen funktion, proffa sanoi.
Sitten professori alkoi puhumaan Platonista ja selitti, että
Aristoteles oli puhdistanut jonkin mimesis-käsitteen
tunnepohjaisista sivumerkityksistä ja avartanut Platonin
kyseistä teoriaa taiteen autonomian hyväksi.
Tässä vaiheessa proffan tarinat meni minulle vähän
yli. Ja mä palautin mieleen mun tiedot Platonista eli sen,
että hän oli elänyt joskus 427-347 eKr. ja heppua oli
pidetty antiikin ensimmäisenä suurena taideteoreettisena
ajattelija. Olin lukenut tyypistä lukioaikoina, mutta
filosofisessa mielessä.
- Platon oli siis estetiikan perusongelmien esittäjä, proffa
sanoi, kun huomasi, että mä olin hiukan pihalla sen jutusta.
- Mutta Platon oli myös muuta kuin suuri ajattelija.
Häntä on pidetty myös merkittävänä
proosataiteilijana, proffa jatkoi.
Minulla oli nahkarotsi päällä ja alkoi
tulla kuuma,
yritin kuitenkin jaksaa kuunnella. Käännyin lopulta parempaan
asentoon tuolissa ja mietin kuulemaani. Proffa kertoi pitkään
Platonista asioita jotka oli minulle uusia, lopulta tarina alkoi
kuitenkin loppua, mutta sitten professori pääsi, Sofoklesiin
joka eli n. 496-406 eKr.
- Sofokles kirjoitti kiinteitä harmonisia kokonaisuuksia, proffa
sanoi ja näytti piristyvän, sitten äijä nosti
lukulasejaan ja katsoi silmiin ennen kuin jatkoi: - Sofokleen kuuluisin
näytelmä oli Kuningas Oidipus. Kuningas Oidipuksessa Sofokles
pystyi rakentamaan valtavan dramaattisen jännityksen, professori
sanoi. - Tarina kertoo Teeban kuninkaasta Oidipuksesta, joka etsii
edeltäjänsä Kuningas Laioksen murhaajaa pelastaakseen
kansansa tuhosta. Estelyistä huolimatta Oidipus pyrkii
intohimoisesti totuuteen ja saa vihdoin varmuuden, että hän
itse oli surmannut Laioksen, proffa sanoi ja jatkoi: - Siis oman
isänsä, ja oli vuosikausia elänyt avioliitossa
äitinsä kanssa. Tarinassa oli lukuisia
käänteitä, jotka takaavat draamankohtausten tehon.
Lopussa Oidipus sokaisee itsenä ja lähtee maanpakoon.
Hetken hiljaisuuden jälkeen professori alkoi lausumaan runoa:
Syntymättömän osa on paras,
ja toiseksi paras, jos tänne tullut
pikimmiten pääsee takaisin sinne, mistä hän
lähti.
Sillä kun lapsuuden haihtuva riemu on ohi,
mikä murhe ei ihmistä kohtaa?
Mikä tuska ei vaivaa?
Eripuraisuus, kateus, riidat, taistelut, murhat.
Ja vihdoin surkea vanhuus,
voimaton, ystävätön, yksinäinen,
kaikki kurjuuden kurjuus.
Ajattelin, että pitäisikö taputtaa kun proffa lopetti,
mutta sitten maltoin mieleni. Tajusin, että runo oli Sofoklesin
yksi parhaimmista kuorolauluista. Olin proffan luona tunnin ja tuntui
siltä kuin proffa olisi yrittänyt korvata luennot mihin en
aikonut osallistua. ![]() |
|
![]() |
|