|
 |
Maaseudun
rauhassa
 |
Kului viikko. Olin yksin kotona ja päätin lähteä
yliopistolle. Ulkona oli aurinkoinen, mutta viileä sää.
Kadulle oli varissut jo kuivuneita lehtiä. Työnsin kädet
taskuihin ja kävelin ripeästi kohti metroasemaa. Muutama
kauppias jutteli puotiensa edustalla. Näyteikkunassa oli tarjous
plakaatteja, joissa luki: OSTA KULTAKORU NYT, SAAT SEN YLI 50 PROSENTIN
ALENNUKSELLA.
Ihmettelin sitä miten kello- ja korukauppiaat
saattoivat myydä tuotteittaan vuodesta toiseen moisilla
alennuksilla, pelleilyä, ajattelin kun menin metroaseman
liukuportaisiin. Vaikka kaupunki on pohjoinen ja pieni meillä on
kuitenkin metro - suuren maailman tyyliin. Metrolla matkustaminen oli
siitä vittumaista, että sieltä oli vaikea
lähteä karkuun, nimittäin silloin jos tuli tarkastajia.
Ratikka oli siinä mielessä turvallinen ja suosin yleensä
sitä, mutta kun jouduin menemään keskikaupungille oli
helpompaa mennä metrolla.
Asemalla maleksi joukko somaleja. Tunsin Abdulin ja Alin,
tervehdin heitä. He oli pitkiä laihoja neekereitä jotka
pukeutuivat merkkivaatteisiin. Tiesin, että rahat vaatteisiin
Abdul ja Ali nostivat sossusta, mutta ei se minua häirinnyt.
Vaihdoin kuitenkin muutaman sanan siirtolaispolitiikasta ja kehotin
heitä hakemaan töitä. Abdul meinasi iskeä kuonoon,
mutta ymmärsi lopulta vitsin. Töiden hakeminen oli vaikeaa,
jos ei ollut kunnon kielitaitoa. Toisaalta Abdul ja Ali olivat molemmat
Suomessa syntyneitä, vain heidän vanhempansa olivat somaleja.
Kaupungissa asui siis myös vähemmistökansallisuuksia:
somaleja, venäläisiä, virolaisia, thaimaalaisia, lista
oli pitkä.
Thaimaalaiset ansaitsivat pisteet
yrittäjyydestä, toisaalta en tiedä yrittäjistä
juuri mitään, mutta thaimaalaisilla oli pieniä
liikkeitä siellä täällä - hieromalaitoksia. Ja
Thaimaalaiset olivat tutkimusten mukaan, myös yksi maailman
vähiten ylipainoinen kansa; läskiä on
vyötäröllä ja muualla kuten reisissä, hyvin
vähän. Toisaalta naisilla lievä rasvaisuus vatsan
seudulla oli peräisin evoluution kehityksestä ja sen
läskin oli tarkoitus olla reservi raskauden aikana. Kehittyvä
sikiö ja odottava naaras sai siitä tarvittavaa
lisäenergiaa, (mutta en minä mitään
läskiä elämäni kaivannut silloinkaan, kuten en
nytkään)
Laitoksella menin suoraan ruokalaan. Ruokalassa oli
tungosta vaikka paikka oli jo menossa kiinni. Aina oli niitä,
joille ruoka maistui lounasajan jälkeenkin. Söin
kiireettömästi ja juttelin tuttujen kanssa. Ruokailun
jälkeen yritin löytää Raakelin, mutta turhaan.
Lopulta päätin mennä luennolle.
Nousin hissillä laitoksen kolmanteen kerrokseen
missä tiedekunnan luennot yleensä pidettiin. Tarkistin salin
ovessa olevasta listasta, että olin menossa oikealle luennolle,
sitten astuin saliin. Sali oli melkein tyhjä. Opiskelijoita oli
vain kourallinen. Jäin auditorion takariville ja riisuin
nahkatakkini. Yritin löytää penkissä hyvän
asennon ja aloin kuuntelemaan professori Kanusta jonka hiukset
hapsottivat sotkussa ja silmälasit olivat valahtaneet
nenänpäälle. Professorin ruskeapikkutakki oli sama jota
hän oli käyttänyt vuodesta toiseen. Vain
kyynärpäihin ilmestyi uusia paikkoja. Siihen aikaan virkaa
hoitanut Professori Kanunen puhui 1700-luvun pohjoismaisesta
kirjallisuudesta. Yritin päästä aiheeseen sisälle.
Sillä tiesin joutuvani suorittamaan kurssin kirjatenttinä.
Vitutti, mutta veikkasin Professori Kanustakin vituttavan jorista
vuodesta toiseen samoja samoja jorinoita jo manan majalle
menneistä kirjailijoista.
LUDVIG HOLBERG
OLOF DALIN
CARL VON LINNƒ
JESPER SVEDENBORG
JOHANNES EWALD
JENS BAGGESEN
CARL MICHAEL BELLMAN, professori kirjoitti taululle ja sanoi:.
- Carl von Linné on näistä kuitenkin
mielenkiintoisin kirjailija. Mutta Linné oli myös paljon
muuta ja hän on varsin tuttu nimi erityisesti luonnonhistorian
puolelta, häntä pidetään nykyaikaisen kasvitieteen
perustajana, proffa sanoi.
Carl von Linné oli todellakin tuttu nimi myös
minulle. Isällä oli maalla äijän kirjoittama
kasviopas, ja olin sitä lapsena innokkaasti tutkinut. Professori
vaikutti kiireiseltä ja vilkuili hermostuneesti kelloaan ja sanoi:
- Philosophia botanicia ja Series plantarum ovat Linnén
merkittävimpiä teoksia. Molemmat kirjat on kirjoitettu
1750-luvulla, proffa sanoi jatkoi: Kello alkaa olla niin paljon,
että meidän pitää alkaa lopettelemaan mutta
jatketaan aiheesta huomenna lisää.
Pitkään en siis ehtinyt luennolla olla kun
se päättyi, mutta en ollut siitä harmissani vaan
päin vastoin. Kiskoin sitten nahkarotsin päälle, otin
laukkuni ja lähdin kävelemään salin eteen. Minun
piti käydä juttelemassa proffan kanssa. Kun pääsin
äijän eteen esitin asiani:
- Olen lukenut osan tentittävistä kirjoista, tehdessäni
esseetä Tanskan ja Norjan kirjallisuudesta, sanoin proffalle ja
jatkoin: voiko esseen hyväksyä osaltaan myös
suorituksena tähän kurssiin?
Professori Kanunen oli vaivautuneen oloinen ja sanoi:
- Periaatteessa kyllä, mutta sinun pitää käydä
vielä toimistolla selvittämässä lukemasi
kirjallisuus tarkemmin, katsotaan sitten, proffa sanoi.
Helpotuin kuulemastani sillä voisin suorittaa 1700-luvun
pohjoismaisen kirjallisuuden pelkästään
esseesuorituksena. Se oli helpompaa ja nopeampaa. Ei tarvitsisi istua
perse ruvella luentosalissa. Ennen lähtöä laitokselta
kävin tsekkaamassa tiedekunnan ilmoitustaululta suorittamieni
kurssien tuloksia, niitä ei valitettavasti ollut montaakaan.
Katsoin myös mielenkiinnolla erään opintoryhmän
saamat arvosanat Raamattu ja maailmankirjallisuuden klassikot
-kurssista, mutta nimeäni ei mainittu listassa.
Matka mummin synttäreille oli ainut matka, minkä tein
tuolloin alkusyksystä. Menimme siskon kanssa junalla Tampereelle
ja siitä taksilla maalle, peltojen ja omenapuiden keskelle.
Isä kustansi meidän matkan. Sisko piti junamatkalla seuraa.
Hän lauloi ja puhui eläinten vapaudesta. Tuntui
hyvältä matkustaa siskon kanssa.
Mummo oli eteisessä äidin kanssa vastassa.
Mummon käsi vispasi levottomasti. Näki heti, että mummo
ei ollut kunnossa.
- Mummo on väsynyt, äiti sanoi ja yritti selvittää
tilanteen. Niin kiva kun tulitte... Mummon sairaus on edennyt
pitkälle, dementia. Mummo täyttää
yhdeksänkymmentä vuotta, äiti jatkoi
- Me tiedetään se äiti, sisko vastasi sympaattisella
äänellä.
Väsytti koska en ollut tottunut matkustamaan, mutta oli mukava
nähdä vanhempia ja mummo. Eteishallissa halailtiin ja tehtiin
sitä, mitä tehtiin kun ei oltu nähty pitkään
aikaan.
Eteisen käytävässä oli siskon perse
tiellä, kun se riisui kenkiään. Hivuttauduin sen ohitse
ja menin viemään laukkuni yläkertaan. Halusin
käydä veskissä. Matka oli ollut pitkä ja kusetti.
Tarvitsin myös röökin koska taksissa ei ollut saanut
polttaa.
Nousin leveitä parkettiportaita yläkertaan.
Seinillä olivat vanhat maalaukset. Myös isän hankkimat
aseet olivat tutuilla paikoilla portaassa. Hipaisin ohimennen yhtä
isän aseista. Metallin kylmä pinta tuntui tunteettomalta.
Siellä oli myös yksi metsästysmuisto: hirven
trofeesarvi. Isä oli ylpeä siitä. Yläkerran
vierashuoneessa nakkasin repun sängylle ja menin veskiin. Napitin
farkkujen etumuksen auki ja lorottelin ainakin litran
kellertävää ja paksua kusta pönttöön.
Vemputtelin munan kuivaksi ja työnsin sen takaisin housuihin.
Seuraavaksi tutkin lääkevarastot ja löysin valium
-purkin ja jotain morfiininappeja mutsin reumasärkyyn. Otin
varmuuden vuoksi pari taskuun jos alkaisi maaseudun kosteus kolottamaan
jäseniä. Kuulin kun sisko tuli myös yläkertaan.
Menin juttelemaan, mutta sisko änkesi vuorostaan huussiin,
puristaen tamppoonia rystyset valkeana.
Pistin röökiksi ja aloin katselemaan ulos
ikkunasta: peltojen välissä tiellä ajoi dösä
kohti kaupunkia. Oikeasti oli vitun makeeta olla välissä
maalla. Vedin pitkät savut röökistä, karistin
tuhkat ikkunasta pihalle ja menin sitten hakemaan lasisen tuhkakupin.
Juttelin siskon kanssa: hän suunnitteli käyvänsä
Kähkösen turkistarhalla vapauttamassa kettuja, mä en
ollut varma siitä, oliko sisko tosissaan. Se halusi, että
lähtisin matkaan.
- Mä tarkoitin sitä, mitä junassa kerroin, sisko sanoi.
- Tämä on niitä sun Oikeuksia eläimille -aatteita,
mut jos katsoo teeveestä mitä maailmalla ihmisille
tehdään niin paremminhan eläimillä on asiat.
- Niin, mutta ne eläimet on viattomia, sisko vastasi.
- Me voidaan käyttää isän maasturia. Turkistarhalle
on matkaa kaksikymmentä kilometriä. Mulla on kartta alueesta,
sisko sanoi ja kaivoi sen esille repusta. Katsoin karttaa, sisko oli
piirtänyt siihen neljä vaihtoehtoista reittiä. Miten
sinne mennään ja miten tullaan pois.
- Voin sanoa suoraan, että en ole ajatuksesta kovin
innostunut. Tämä ei ole hyvä idea ollenkaan, sanoin kun
tutkin karttaa.
- Me käydään siellä ennen lähtöä
takaisin kaupunkiin eli ylihuomenna yöllä, Sisko sanoi.
määräilevästi.
- Tämä on vähän eriluokan juttu kuin grafiittien
maalaaminen. Jouduin polttamaan toisen röökin, koska siskon
suunnitelma alkoi hermostuttaa. Sitten huomasin isän pihalla, se
järjesteli tuoleja omenapuiden katveessa, huusin isälle:
"onpa raikas ilma" ja tumppasin röökin.
- Menen juttelemaan isän kanssa, sanoin siskolle.
- Mene vaan, se odottaa sitä. Minä lähden kohta
äidin luokse.
Siskon ehdotus painoi mieltäni. Mutta innostuin
kuitenkin väittelemään isän kanssa pihalla
siitä montako Oscaria Tuulen viemää -elokuva sai ja
tuliko Oscar myös käsikirjoituksesta. Me puhuttiin myös
kirjallisuudesta ja väiteltiin siitä missä kaupungissa
Dostojevski oli syntynyt. Sitten isä alkoi puhumaan
metsänhoidosta, lannoituksesta ja tuholaisten torjunnasta.
Isä halusi parantaa maan laatua ja hoitaa metsiä. Isä
haluasi, että kaikki kasvaisi ISOKSI. Kemiran lannoitteet oli
isän mielestä hyvä hankinta silloin, kun haluttiin saada
metsä kasvamaan. Toisaalta isä osasi arvostaa luonnon
monimuotoisuutta, sitä että lajirunsaus säilyi koska se
antoi joillakin alueilla kaikista parhaan metsäntuoton.
- Tehometsätalous on järkevää, mutta sitä
pitää osata soveltaa, oli isän motto. Ja sitä
isä jankutti metsänhoitoyhdistyksen
insinööreillekin. Viime kesänä tilalla oli ollut
ongelmia omenapuiden kanssa, sama vaiva kuin pihlajillakin oli ollut.
Isän juttu loppui, kun pihaan ajoi sininen Volvo. Tulijat oli
täti ja sen viisikymppinen mies Arvid. Isä ohjasi vieraat
taloon ja mummin synttärit alkavat virallisesti, jos niin voi
kotijuhlista sanoa koska paikalla ei ollut kuin: sisko, äiti,
isä, täti ja Arvid, niin ja tietysti mummi, joka istui
olohuoneessa kunniapaikalla. Keskustelunaiheet liikkuvat
elintarvikkeiden hintojen ja eduskunnan lisäbudjetin
välillä. Isä kertoi Arvid-sedälle, miten peltomaan
hinta oli noussut viime vuosina.
- Peltomaa olisi ollut parempi sijoitus kuin
elektroniikkayhtiöiden osakkeet, isä sanoi matalalla
äänellä josta huokui kokemus ja viisaus. Minä ja
sisko ei tietysti voitu hyväksyä mitään
pörssikeinottelua, mutta isän mukaan se oli vain omaisuuden
hoitoa ja isä sanoi, että meidän pitäisi alkaa
arvostamaan sitä, koska se oli perheen parhaaksi. Jossakin
vaiheessa Sisko alkoi kyselemään isältä
Kähkösen turkistarhasta. Sisko sanoi, että
Kähkönen pitäisi laittaa itse vähäksi aikaa
häkkiin ja ruokkia rehulla.
- Mutta eihän ne tarhurit ole syyllisiä, vaan ihmiset jotka
suostuu ostamaan turkiksia, isä vastasi. Isä piti
Kähköstä kunnon miehenä. Se oli samassa
hirviporukassa ja se painoi vaa'assa paljon kun oltiin maaseudulla.
- Kähkönen on meidän lihamestari, isä täsmensi.
- Mieluummin minä kärsin kylmää ja vilua kun
rääkkäisin eläimiä, sisko vastasi
närkästyneenä.
- No, ei aleta nyt mummin synttäreillä kinastelemaan,
äiti puuttui tomerasti keskusteluun. Joo ja mua alkoi vituttaa.
Teki mieli laittaa röökiksi. Pahaksi onneksi mun savukkeet
oli jääneet yläkerran pöydälle, joten en
voinut polttaa. Olin nääs ottanut tavaksi polttaa missä
huvitti, eikä siitä kukaan ollut minulle sanonut
mitään. €iti tarjoili onneksi kahvia ja kakkua. Otin kakkua
siskonkin edestä, se kun laihdutti jälleen. Sitten naiset
alkoi puhumaan kosmetiikkatuotteista, joita ei testattu
eläimillä. Yritin olla sosiaalinen ja menin keskusteluun
mukaan:
- Kyllähän se hienoa on, mutta minunn mielestä on
parempi, että shampoo testataan eläimillä, kun että
sen testauksen tekee ihmiset, sanoin ja yritin osoittaa viisauteni.
Sitten mun mieleen tuli juttu vanhasta lääkärikirjasta
jota lapsena olin lukenut. Olin tietysti etsinyt kirjasta pillun kuvia,
kun törmäsin yhdellä sivulla ohjeeseen miten täit
hävitetään. Siinä neuvottiin pesemään
hiukset shamppoolla johon oli sekoitettu DDT:tä. -
Torjunta-ainetta.
- Sellaista se tieteen kehittyminen on, isä sanoi.
Sisko alkoi tuijottamaan minua hypnoottisesti ja mietin mitä
hänen päässä liikkui. Ehkä hän ajatteli
retkeä Kähkösen turkistarhalle. - Mieleeni tuli,
että siskon pitäisi löytää
poikaystävä itselleen, ettei sen tarvitsisi sotkea minua
rikoksiinsa, mutta eihän mun tarvitsisi oikeasti edes
lähteä mukaan, ajattelin hiljaa mielessäni.
Iltapäivällä otimme valokuvaa: Minä ja sisko
olimme mummon vieressä. Äiti, täti ja Arvid-setä
oli meidän takana. Olimme ryhmittyneet talon etelärinteelle,
omenapuiden katveeseen. Siihen sopii aurinko hyvin paistamaan. Mummo
istui vanhanmallisessa pyörätuolissa. Isä oli ostanut
sen antiikkiliikkeestä. Pyörätuoli oli maalattu
ruskeaksi ja siinä oli puinen penkki. Runko oli metallia.
Renkaissa ei ollut ilmaa, vain kumiset pyörät. Olin
työnnellyt siinä siskoa, siihen pitäisi saada vain
paremmat jouset, muuten se oli ok. Ja ei kai sitä muuten isä
olisi mummolle hankkinutkaan.
- Tiivistäkää hiukan, isä pyysi kameransa takaa.
- No, nyt pitää olla yhtä lähellä kuin
yöaikaan, täti vitsaili. Aloin
pähkäilemään miten objektiivinen kuva
perheestä tuli. Välittyikö mummon dementia filmille.
Paljastiko valokuva todellisuuden vai olisiko maalaus ollut
realistisempi, kun taiteilija tietäisi mummon sairauden ja voisi
tuoda oman subjektiivisen näkemyksensä kuvaan, maalari
ehkä lisäisi siihen jotain tai ottaisi pois. Totta
valokuvassa saattoi olla vain se, että olimme kaikki
läsnä. Jopa siskoni, jolla oli kuukautiset ja joka
mielellään olisi pesemässä
alapäätään. Ehkä filmi säilöi
meidät, kuin meripihka menneen aikakauden hyönteisiä.
Isä ei ollut tyytyväinen rajaukseen ja päätti
siirtää jalustaa hieman taaksepäin. Isä oli
täydellisyyden tavoittelija.
- Ota nyt jo se kuva, sisko hoputti ja polki jalkaansa.
- Anna isän ottaa rauhassa kuva. Mikä kiire meillä
tässä on, äiti sanoi vaivautuneena.
Mummo alkoi selittämään juttua sotavuosilta kun hän
oli ollut Lottana rintamalla ja sinne oli tullut tk kuvaajia. Olin
kuullut jutun jo monesti aiemminkin. Onneksi isä sai lopulta
kameran hyvään asentoon. Käsi kiersi tarkenninta oikeaan
asentoon, sitten näin, että isä tarkensi vielä
uudestaan.
- Säädän valotusajan pitkäksi, isä sanoi
touhukkaana.
Lopulta isä laittoi itselaukaisimen päälle ja kiiruhti
äidin viereen. Me kaikki olimme jännittyneitä.
Ikuisuuksilta tuntuvien hetkien jälkeen, kamera sanoi klick.
Täydellisyyden tavoittelija, ajattelin silloin isästä.
Onneksi minä olen ymmärtänyt ottaa asiat rennommin.
Isäni kuoli sydänkohtaukseen kolme vuotta mummon
syntymäpäivien jälkeen. Se tapahtui metsästysseuran
kokouksessa, jossa isä oli johtanut puhetta.
Isän talossa oli kuusi makuuhuonetta, mutta jouduin
nukkumaan siskon kanssa talon toisessa kerroksessa, huoneessa jota
äiti kutsui vierashuoneeksi. Seiniä peittävät
vaaleansiniset tapetit joissa oli pieniä lintuaiheisia kuvioita.
Tunnistin ainakin kuovin, joutsenen ja riekon ääriviivat
tapettien pinnalla.
Sisko tutki karttaa vanhassa päädystä
vedettävässä sängyssä. Minulla oli samanlainen
sänky. Se oli valmistettu luultavasti joskus 1800-luvun lopulla,
se oli entisöity taidokkaasti. Kiiltävä valkoinen
maalipinta heijasti lampusta tulevan valon. Riisuin vaatteet ja menin
sänkyyn. Katsoin hetken kattoa ajattelematta mitään.
Sisko mittasi sängyssä kartalta matkaa ja teki
muistiinpanoja. Siskon valkoiset pikkuhousut roikkuvat tuolin
selkänojalla. Kun siristelin silmiä saatoin erottaa
jalkakiilan kohdalla pieniä värivivahteita. Siskon
pikkuhousut lähinnä ärsyttivät, ne roikkuvat aivan
t-paitani yläpuolella. - Onkohan sillä satiaisia, ajattelin.
Niiden olisi helppo pudottautua lyhyen matkaa paidalleni. Sieltä
ne löytäisivät helposti tiensä kainaloihin ja
lopulta kivesten seudulle.
Sisko puhui Kähkösen tarhalle menosta, mutta se
ei kiinnostanut minua vaikka olin jo puolittain
päättänyt suostua siihen. Retki tehtäisiin huomenna
yön pimeydessä. Sisko vapauttaisi eläimet luontoon ja me
häivyttäisiin heti, kun homma oli hoidettu. Aamulla junalla
kaupunkiin ja sitten voitaisiin siskon mukaan unohtaa koko juttu. Minua
arvelutti mahtoiko suunnitelma toimia.
Vaikeuksien
hankintaa
Satoi vettä ja oli vitun
pimeää, kun suuntasin askeleeni kohti autotallia. Kannoin
reppua, jossa oli leipää ja termospullossa mehua. Sisko oli
pakannut mukaan myös katkaisupihdit ja sivuleikkurit.
Katkaisupihtien varsi sojotti pystyssä repun suulta. Se oli
sellainen puolimetrinen tehotyökalu, joka katkaisi jopa
sentinpaksuisen raudan, oikea yleisavain. Reppu painoi sairaan paljon.
Siellä oli myös minun mukaan ottama spraypullo - manifestin
kirjoittamista varten. Sade ropisi autotallin kattoon ja sieltä
ränniä pitkin maahan salaojaputkeen.
- Toivottavasti tankissa on bensaa, sanoin siskolle kun avasin
autotallin oven.
- Mä puolestaan toivon, että isä ei herää,
sisko vastasi hiljaisella äänellä.
Auton nahkaverhoilu tuoksui voimakkaalle. Työnsin avaimet
virtalukkoon ja starttasin. Isän musta Range Roover
käynnistyi helposti. Säädin hiukan penkkiä ja
peruutin auton tallista. En ollut parhaimmalla tuulella, kun suuntasin
kohti läheistä valtatietä. Siskon hampaat loistivat
pimeässä, kun se alkoi nokeamaan kasvojaan. Ajoin vaiti ja
sytytin röökin. Kun pääsimme valtatielle avasin
radion. Sieltä kuului Nirvanan biisi. Sisko hyräili sitä
hiljakseen ja vaikutti innostuneelta. Kun se oli saanut naamansa sen
näköiseksi kuin näyttelijöillä
toimintaleffoissa, sisko otti kartan esille ja alkoi kertaamaan
toiminnan kulkua.
- Siirrytään vain pisteestä A pisteeseen B. Sinne
pitäisi päästä helposti, sisko sanoi toiveikkaana.
- Niin, jos kaikki menee hyvin, sanoin hiukan tuskastuneena. En
tykkää ilmasta, metsässä on vaikea suunnistaa.
- Helppoa se on. Eläimet juoksee vapaana parin tunnin
päästä, sisko vakuutteli ja kertoi ne samat jutut jotka
olin kuullut sen kertovan jo kymmeniä kertoja viime vuosien
aikoina. Tärkeintä siskon mukaan oli kiinnittää
huomio siihen, että eläimien oikeuksiakin puolustettiin ja
saatiin aikaiseksi keskustelua. Juttu oli symbolista: piti
näyttää se, että tarhausta ei hyväksytty. Piti
saada yleinen mielipide vastustamaan sitä. Tarhalla voitaisiin
kerätä todistusaineistoa eläinten
epäinhimillistä kohtelua vastaan.
- Jos odotan autossa, kunnes olet tehnyt duunin, sanoin vakavana.
- Ei käy, sisko vastasi nopeasti. Sitten sisko alkoi jälleen
tutkimaan sylissään olevaa karttaa. Nakkasin tumpin ikkunasta
ulos. Ilmavirtaus sai hiukseni liehumaan ja ilma tuntui
kädessä viileältä. Kosteus alkoi tiivistyä
lasin pintaan, joten laitoin lämmityslaitetta suuremmalle. Vastaan
tuli auto, mutta liikenne oli muuten rauhallista. Jonkin ajan kuluttua
olimme lähellä määränpäätä.
- Mitähän Kähkönen mahtaa puuhailla, ajattelin kun
suuntasin auton keulan valtatieltä metsä-autotielle joka vei
kohti Kähkösen tarhaa. Puolentunnin ajon jälkeen
sammutin valot ja pysäytin auton metsätien
päähän. Kesti hetken ennen kuin silmät tottuvat
pimeyteen. Sade ropisi auton kattoon. Sisko alkoi kiskoa yllensä
sadetakkia. Valmistauduimme metsätaipaleelle. Olimme
päättäneet lähestyä Kähkösen tarhaa
syrjäisestä metsiköstä päin, sillä riski,
että joku huomaisi täällä automme tai meidät
oli olematon. Tienpäästä oli tarhalle matkaa kolme
kilometriä. Tiesin intti ajoista sen, että yöllä
oli vitun vaikeaa suunnistaa ja eksyä saattoi helposti.
Niinpä suhtauduin suunnistamiseen vakavasti, kun otin kompassilla
suunnan kohti tarhaa. Matkaan saisi pimeässä kulumaan tunnin
tai enemmän.
- Helvetti mikä ilma, sanoin kun vesi alkoi valumaan sadetakin
kauluksesta pitkin selkää.
Siskoa ei sää harmittanut. Se keksi juttuja, joille se
saattoi nauraa kihertää hiljaisesti. Siitä tarpominen
pimeässä metsässä oli hauskaa. Sanoin, että se
kuvitteli olevansa vapaustaistelija niin kuin Che Quevara...
- Mä en kuvittele niin, sisko sanoi kiihtyneenä.
- Vaikka sä niin luulet. Che Quevara oli kommunisti.
Vallankumouksellinen kyllä, mutta oikeesti se tyyppi ei edustanut
mitään hyviä arvoja.
- Joo, en mä tarkoittanutkaan, että olisit kommunisti, on
vain niin helppo ottaa joku esikuvakseen.
- Vapaustaistelija mä kuitenkin olen ja Kähkösen
laittomasti vangitsemat eläinparat pääsee kohta
vapauteen, sisko sanoi päättäväisesti.
Sitten oli hiljaista kuului vai sateen ropina ja askelten
ääni mättäikössä, sitten sisko jatkoi
hengästyneenä:
- Kuubassa Che Quevara onnistui Fidel Castron kanssa, mutta muuten
tulokset oli kehnoja. Se tyyppi oli vain lääkäri, josta
tuli tappaja, sisko valisti minua.
Käveltiin melkein tunti. Eteen ei nähnyt kunnolla koska oli
pimeää. Viimein saavuttiin suonlaitaan josta löydettiin
pieni puro, sen piti virrata Kähkösen tarhan
läheltä ja puroa seuraamalla pääsisimme helposti
loppumatkan tarhalle. Lähdimme kävelemään puron
vartta, tarhan haju tuntui voimakkaana nenässä ja aina
silloin tällöin joku kettu tarhalla päästi vaimean
huudon, josta saattoi päätellä, että tarha oli jo
aivan vieressä. Lopulta pääsimme peltoaukeaman laitaan.
Tarha sijaitsi pellolla. Tarhan takana mäenharjanteella oli talo.
Olimme kuvitelleet kun lähdimme matkaan, että
Kähkönen olisi nukkumassa. Se oli väärin luulo
koska talossa paloivat vielä valot, vaikka kello oli jo yli
kaksitoista yöllä.
- Äijä taitaa katsella vielä telkkaria, sanoin siskolle.
Sytytin savukkeen ja istuin mättäälle
hengähtämään. Ei olisi vielä
järkevää lähteä menemään kohti
tarhaa, jos äijä oli hereillä.
- Vittu tästä tuli vielä pitkä yö, sanoin
siskolle tuskastuneena. Sisko hoki vieressä mantraansa
eläinten oikeuksista. Käänsin selkäni talolle ja
yritin löytää mukavamman asennon tiheän kuusen
juurella. Jos sade jatkuisi vielä yhtä voimakkaana, alkaisi
vettä tulla läpi oksien. Lopulta kyllästyimme sateeseen
ja puun alla kyhjöttämiseen. Lähdimme menemään
varovasti kohden tarhaa.
- Tärkeintä on eliminoida hälytysjärjestelmä,
kuiskasin siskolle.
- Mistä se löytyy.
- Pitää kiertää portille, siellä pitäisi
olla johdot.
Kun saimme tarhankierrettyä olimme tiellä jota pitkin
Kähkönen kulki tarhalle. Löysin nopeasti
portinpielessä olevasta rasiasta hälytyslaitteiston johdot ja
ohitin tarhalta lähtevän singaalin. Kun olin eliminoinut
hälytysjärjestelmän, kiersimme takaisin paikkaan josta
tulimme pellolle. Sitten leikkasin metalliverkkoon aukon josta
pääsimme tarha-alueelle. Hieman pelotti koska en ollut varma
onnistuinko kiertämään hälytyslaitteiston.
Lisäksi voimakas sade saattaisi aiheuttaa oikosulun, jolloin
hälytys menisi päälle automaattisesti. Mutta onneksi
mitään ei tapahtunut. Ketut vain liikehtivät
häkeissä levottomana kun kävelimme kohden
lähintä tarharakennusta.
Seuraava tekstin on osittain kuviteltu, mutta se on kuviteltu vain
osittain koska tarharutiinit ja muut eläintenhoitoon
liittyvät asiat toistuvat turkistarhoilla samanlaisina joka
päivä.
Kähkösen
ilta
Eläimet ravasivat edes
takaisin häkeissään, kun ukkonen iski läheiseen
kuusimetsään. Taivas oli pilven peitossa ja oli jo miltei
pimeää. Lokit ja variksetkaan eivät jaksaneet
vesisateessa päivystää, mutta Kähkönen kiersi
vielä tarkastamassa, että jokaisen tarharakennuksen ovi oli
lukossa. Lopuksi Kähkönen kytki liikkeen tunnistimen
päälle. Jos tilalle tulisi asiattomia se hälyttäisi
hänet muutaman sadan metrin päässä sijaitsevassa
talossa, josta oli esteetön näköala tarhalle.
- Toisilla tarhoilla pirun ekoterroristit olivat sotkeneet kettuja ja
päästäneet niitä vapauteen,
ymmärtämättä sitä, mitä vahinkoa he
saivat aikaan tiloilla. Siitä olisi vain eläimille haittaa
kun ne eivät tulisi luonnossa toimeen, Kähkönen
ajatteli, kirosi ja sulki lopuksi aitauksen oven ja lähti
kävelemään kohti taloa. Vesi ropisi lippalakkiin valuen
siitä sadetakin peittämille olkapäille. Kumisaappaat
niljahtelivat ilkeästi jaloissa, sukat tuntuivat
märiltä.
- Toivottavasti eukon pillu olisi yhtä märkä kuin
sää, Kähkönen ajatteli kävellessään
takaisin talolle. Viisivuotiaan Tiina-tyttären kolmirattainen
polkupyörä oli unohtunut polun varteen ja oli valumassa kohti
ojaa. Kähkönen kaappasi pyörän kainaloonsa ja
päätti viedä sen talliin odottamaan ilmojen paranemista.
Vielä pitäisi laittaa valmistumaan huomisen päivän
rehu. Osa siitä oli pakasteena tilan kylmähuoneessa.
Rehujauho pitäisi sekoittaa ja laittaa kostumaan. Sitten
eläinlääkärin suosittelema matokuuri tulisi
annostella.
- Eläinlääkärin käynnit tulivat maksamaan
omaisuuden, Kähkönen ajatteli.
Eläinlääkärillä oli se sama valitus aina
häkkikoon suhteen. Uusi lainsäädäntö mukamas
vaati enemmän tilaa eläimille. Herrat eivät
ymmärtäneet tilan hoidon vaikeutta nykyisillä
tuotantohinnoilla. Onneksi lama oli karsinut jo heikoimmat tilat pois
ja turkisten hinnat olivat alkaneet pikkuhiljaa jälleen nousta.
Kello oli jo yhdeksän kun Kähkönen pääsi
vihdoin pirttiin. Siellä tuoksui lämmin ja vaimo oli jo
laittanut lapset nukkumaan. Iltapala oli odottamassa ja tuvan uunissa
paloi valkea. Kähkösen vaimo oli vanha pyylevä, mutta
lämminhenkinen maalaistalon emäntä. Perheellä oli
neljä lasta: yksi tyttö ja kolme poikaa. Velkaa oli paljon,
mutta laina maksettaisiin pois, kun tarhaus alkaisi tuottamaan
kunnolla. Syödessään vaimonsa tekemää
leipää Kähkönen katsoi samalla televisiota josta
tuli uutiset: Mellakoita Lähi-idässä, tulvia Ranskassa
ja Saksassa. Venäjälle valittu uusi presidentti tulisi
Suomeen seuraavalla viikolla.
- Mitä sekin ryssä tänne tulee, Kähkönen
ajatteli. Kähkönen oli SMP, Suomen maaseudun puolueen mies ja
kuului piirijärjestöön. Kähkönen oli ollut
suunnittelemassa traktorimarssia Helsinkiin, mutta hanke oli
toistaiseksi haudattu. Niin voimakas mielenilmaisu ei sopinut puolueen
linjaan, kun oltiin menossa hallitukseen vaalien jälkeen. Siro
säätiedotuksen lukija ennusti sateiden jatkuvan vielä
pari päivää, mutta sitten ilmat taas
lämpenisivät. Säätiedotuksen lukijan lyhyt hame ja
korkea povi saivat Kähkösen miettimään miltä
tuntuisi panna tyttöä. Tavara saattaisi olla tiukempaa kuin
omalla eukolla. Varsinkin viimeisen lapsen syntymän jälkeen
tavara oli löystynyt pysyvästi, niin
Kähkösestä tuntui. Katsottuaan uutiset loppuun
Kähkönen päätti hoitaa firman kirjanpidon kuntoon.
Oli paljon laskuja kirjaamatta ja jos homman hoitaisi
tänään ei sillä tarvitsisi enää
itseään rassata.
- Perkeleen byrokraatit aina keksivät uusia juonia niin kuin nyt
tämä alv. joka ulottui jo tarhankin kirjanpitoon,
Kähkönen ajatteli. Kaikki kirjaukset eivät toki
myynneistä koskaan päätyneet kirjanpitoon asti,
sillä pitihän sitä jotenkin elää. Tuttu
yrittäjätuttava kirjoitti mielellään myös
tekaistuja kuitteja joilla arvonlisäverollisia ostoja sai helposti
kasvatettua.
Kun kello läheni puoltayötä,
Kähkönen tuskaili kirjanpidon kanssa. Vaimokin kävi
katsomassa ja pyysi nukkumaan. Mutta kun viimeiset laskut oli kirjattu
mikä mitenkin Kähkösestä alkoi tuntua, että
olisi aika mennä eukon viereen, tuntui vielä kaipaavan.
Taitaa olla silläkin jotakin taka-ajatuksia vielä,
Kähkönen ajatteli.
Ennen sänkyyn menoa Kähkönen
kävi tarkastamassa, että tarhan
hälytysjärjestelmä oli päällä. Se oli
pitänyt hankkia vakuutusyhtiön vaatimuksesta. Sen
tärkein osa oli liiketunnistin, joka kytki tarhan valot ja talossa
olevan hälyttimen päälle. Samalla järjestelmä
lähetti tekstiviestin kännykkään. Nukkumaan
mennessä Kähkönen sammutti talosta valot.
Makuuhuoneessa vaimo vielä valvoi. Ohuen
kankaan lävitse erottuivat nännit ja väkevälle
tuoksahtava pillu, kertoi Kähköselle vaimon kaipaavan
muutakin kuin unta. Ajatellessaan säätiedotustyttösen
hemaisevia muotoja Kähkönen alkoi hyväillä
vaimoaan. Rintoja puristellessa Kähkönen tunsi herkun
kovettuvan ja laski kulahtaneet housunsa nilkkoihin. Hetken
päästä Kähkönen kierähti vaimonsa
päälle. Käärittyään yöpaidan helman
ylös aina vatsanseudun rasvamakkaroille asti. Kähkönen
koetteli karvapöheikön peittämää Venusta ja
tunsi sormenpäissään kostean alatiesynnytysten
koetteleman elimen. Saatuaan paisuvaiskudoksen huulille
Kähkönen painoi sen sisään ja tunsi velton
välilihan hyväilevän suvunjatkamiselintään.
Työntäessään loput herkustaan perille,
Kähkönen ajatteli säätytön tiukkoja muotoja ja
alkoi tehdä herkkutatillaan pumppaavaa liikettä.
Pumpattuaan puoli tuntia ilman näkyvää
tulosta, Kähköstä alkoi puuduttaa.
- Nyt vaihdetaan asentoa, vaimo sanoi kun huomasi miehensä puhdin
katoavan. Kähkönen pyöritteli vielä hetkisen
melaansa, veti sitten kalun ulos ja auttoi vaimonsa kontilleen.
- Näinkö? Kähkönen kysyi kuiskaten.
Pimeässä huoneessa oli hiukan vaikea saada elimet yhteen,
mutta lopulta vaimon pullea käsi ohjasi onnentuojan liukkaan ja
herkän emättimen kohdalle. Kähkönen tunsi miten
vaimo alkoi työnnellä vastaan ja lisäsi vauhtia.
- Ooh, tuntuu niin hyvältä, vaimo toisteli ja
Kähkönen nytkytteli menemään, puristeli
välillä rintoja ja laskeutui sitten koko painollaan vaimon
selkään ja nytkytteli kiihkoissaan. Alkaessaan tuntea
orgasmin Kähkönen havaitsi samalla silmäkulmassaan
välähdyksen tarhalta tulevasta valosta ja myös
pirtissä oleva hälytin pärähti soimaan.  |
|
 |
|