Elokuvia Edwin S. Porterilta etc. Kesä meni ryypätessä, tuli jälleen syksy ja koulut alkoivat. Nostin opintolainan ja vietin railakasta elämää. Sitten makasin eräänä aamuna jälleen krapulaisena sängyssä: ei helvetti, tästä päivästä ei tulisi mitään, ajattelin. Olo oli kurja. Olin yksin ja mietin kuolemaa. Kuoleman mahdollisuus oli todellinen, vaikka mun iässä olisi pitänyt olla enemmän kiinnostunut suvunjatkamisesta. Masentuneessa mielessäni oli pyörinyt Danten kirja, Jumalainen näytelmä. Se vaikutti kirjalta, josta aika oli ajanut ohitse kauan sitten. Toisaalta tuntui siltä, että pian aika ajaisi minustakin ohitse ja se ei ollut yllätys pitkän ryyppäämisen jälkeen. Syynä huonoonoloon ei siis ollut runous, vaikka runoutta jouduin pakosta opiskelemaankin. Dante oli syntynyt Firenzessä ja kirjoittanut teoksen joskus keskiajalla, 1300-luvun puolella. Jumalaista näytelmää pidetään Danten pääteoksena, vaikka mun mielestä se olisi joutanut historian romukoppaan. Kirja oli kyllä kirjallisuuden harrastajien keskuudessa arvostettu ja kyllähän se aika jöötti runokirjaksi oli. Se alkoi lupaavasti Helvetti -nimisellä osalla, mutta juttu ei jaksanut sisällön puolesta minua kiinnostaa. Toisaalta ehkä tällainen päivä oli juuri sopiva runouden tutkiskelulle. Nakkasin kuitenkin kirjan lattialle ja menin kalsarisillani keittiöön etsimään ruokaa. En kuitenkaan löytänyt keittiöstä kuin röökini, joten keitin kahvia ja murskasin kuppiin sekaan pari mutsin lääkekaapista löytämääni pilleriä. Mietin keittiössä suhteellisuusteoriaa ja sitä kuinka totta se mahtoi olla. Veikkasin, että kun tiede kehittyy, aika todistaisi suhteellisuusteoriankin vääräksi. E=mc2 oli yksinkertaisen oloinen kaava ja muistan Einsteinin parhaiten valokuvista missä äijä näytti kieltään. Ihan niin kuin se olisi yrittänyt sanoa, että kaikki oli pelleilyä vaan. Mun mielestä tieteen uskottavuus ei ollut kiinni siitä miltä näytti tai miten käyttäytyi. Vaikka tietyissä ammateissa vaadittiin, roolien omaksumista. Ajatellaan, vaikka virkavaltaa tai jotain muita puuhastelijoita. Ne ei voi alkaa pelleilemään, vaikka ne sitä tekeekin. Oikeasti ne on ehkä pahempia kriminaaleja, siis lain rikkojia kuin normaalit kansalaiset, joiden elämää lainsäädännöllä ohjaillaan. Laki ei ole ollut koskaan tasapuolinen ja ei tulisi sitä olemaankaan, mutta Einstein - en tiedä olosuhteita jossa kuva oli otettu. Joku ehkä mun isän kaltainen tyyppi oli voinut sen ottaa: oli pidetty studiossa hauskaa ja kun Einstein ei ollut ihan persettä viitsinyt näyttää, niin se oli kuitenkin repäissyt näyttämällä kieltään. Valonnopeus oli ollut nykytiedemiesten tutkimuksen kohteena ja ne oli huomanneet, että oli mahdollisuus, että äärimmäisen pitkillä välimatkoilla sen nopeus saattoi muuttua ja tästähän suhteellisuusteoriassakin oli kysymys. Ylipäänsä jutut maailmankaikkeuden synnystä, siitä, mistä kaikki materia olisi peräisin oli jotenkin outo. Mä en yleensä kelannut tällaisia asioita, vaikka joskus pikkupoikana olin näitä miettinyt ja yrittänyt järkeillä. Lapsena oli tapana, silloin kun sisko ja mun vanhemmat oli menneet nukkumaan ja kun mä itsekin olin jo sängyssä, miettiä seksin lisäksi muutakin, niin kuin nyt maailmankaikkeutta. Sillä koko hoito, oli niin paljon isompi kuin pelkkä meidän aurinkokuntamme. Kelasin silloin, että jos elämää oli toisissa aurinkokunnissa. Oliko niillä oma Kristus? Materia, minkä maailmankaikkeus piti sisällään, oli iso juttu ja siitä olin myös kiinnostunut. En kuitenkaan sen takia, että olisin etsinyt totuutta Kristuksen olemassaoloon, vain omista subjektiivisista syistä. Osatotuuden kautta voisi löytyä ratkaisu myös tähän iäisenautuuden ongelmaan. Joka useimpia ihmisiä vaivasi ja mitä vanhemmaksi ihminen tuli sitä enemmän se sitä mietti. Kolikon kääntöpuoli on Helvetti ja sen mä kuvittelin lapsena paikaksi missä hiiltä riitti. Olin kirjoissa nähnyt kuvia maalauksista, joissa helvetti oli saanut visuaalisen muodon. Danten verbaalisesti kuvailema helvetti oli moniulotteinen paikka, jossa ihmiset saivat ansionsa mukaan. Dante tosin tarjosi kiirastulen kautta mahdollisuuden pelastua helvetin kauhuilta. Kastamattomat ihmiset, jotka muuten olivat eläneet hyvän elämän, pääsivät Danten helvetissä vähimmällä. Siinä helvetissä ei ollut kärsittävänä tuskaa, vain ikuista ikävää. Vaikka kirkko oli Dantelle pyhä oli Dante myös kriittinen: Danten helvetissä olikin varattu kirkonmiehille paikkoja. Kun olin saanut kahvin juotua, raahauduin vessaan. Istuin pytyllä ja aloin selaamaan vanhaa Sience-lehden numeroa. Samaan aikaan, jolloin Dante kirjoitti Jumalaista näytelmäänsä, eräs italialainen tutkija oli tullut siihen käsitykseen, että mätäneminen johtui likaantumisesta. Toisten tutkijoiden mukaan mätäneminen johtui eliöistä ja siitä, että ne piti hengissä elinvoima. Oli miten oli tiede kehittyi ja italialainentutkija oli ollut oikeilla jäljillä. Liassa oli bakteereja ja sieniä jotka käynnistävät mätänemisprosessin. Kun olin juonut kahvin ja käynyt suihkussa menin sänkyyn. Aloin taas tutkimaan Danten Jumalaista näytelmää, joka jakaantui kolmeen osaan: Helvettiin, Kiirastuleen ja Paratiisiin. Luin kirjan johdannosta, että suru ja suuttumuksen intohimo oli ollut Danten runoilijan työn eräänä pontimena. Mitä se sitten tarkoittaakaan? Ehkä äijällä oli ollut sydänsuruja? Kun luin kurssin suoritusvaatimuksia huomasin, että ei oikeastaan tarvitsisi lukea kuin osa yksi, Helvetti. Joten voisin sen luettuani viskata kirjan pois. Teinkin sen helpottuneena ja aloin miettimään leffailtaa: tarkoitus oli mennä Pakin asuntoon katsomaan elokuvia, jotka Rocksy oli luvannut järjestää. Pakilla oli Mellunmäessä vanha filmiprojektori, johon Rocksy oli ihastunut. Filmiprojektori oli antiikkia, mutta edelleen toimintakuntoinen ja elokuvien katselu olisi mukavaa vaihtelua kirjojen tutkiskeluun ja ryyppäämiseen. Kerrostalon ovi koltahti takanani kiinni. Ilma ulkona oli sen verran kylmä, että hengitys höyrysi. Päivällä oli satanut melkein rakeita. Kiiruhdin kadun yli kauppaan ja ostin olutta. Sitten menin metroon. Huomasin, että vaunu oli miltei tyhjä. Vain alkoholisti ja kaksi naista oli vaunun etuosassa. Ihmiset olivat hävinneet jonnekin. Ehkä vuoden aikaan nähden kylmä sää oli saanut ihmiset jäämään sisälle. Tai sitten ihmiset olivat töissä. Mietin mitä vaunun etuosassa olevat naiset mahtoivat tehdä. Ne olivat pukeutuneet tekoturkiskaulaisiin takkeihin. Päässä naisilla oli myssyt. Ne näyttivät nelikymppisiltä. Toisella heistä oli kädessään pieni lehti josta naiset näyttivät innokkaasti keskustelevan. Kun tarkastelin naisia ajattelin heidän kuuluvan johonkin erikoiseen uskonlahkoon. Sellaiseen johon ihmiset ei yleensä kuuluisi. Jenkeissä ja miltei kaikkialla maailmassa oli uskonlahkoja, jotka suorittavat enemmän tai vähemmän ihmeellisiä rituaaleja. Osa järjestöistä oli rikollisia, osa harrasti vain muuten kyseenalaista toimintaa. Nämä naiset olivat kuitenkin jotain muita - ehkä sanansaattajia, jotka olivat hyvällä asialla. He levittävät ehkä sitä parituhattavuotta vanhaa perimätietoa ylösnousemuksesta, totuudesta. Kelasin metrossa mun totuutta ja päätin, että mä uskon vain rock'n rolliin ja kirjallisuuteen. Pian olin Mellunmäessä, nousin metrosta ja lähdin nousemaan rullaportaita ylös kadulle. Tehdasalueen piipuista nouseva savu teki taivaalle pilviä. Ne näyttivät siltä kuin olisivat olleet siellä aina. Taivas oli harmaa, mutta savun yläpuolella harmaampi. Lännessä näkyi pilviverhon takaa hieman valonkajoa, mutta sekin sekoittui jo kaupungin keinovaloihin. Lähdin kävelemään kohti Pakin asuntoa ja tungin kädet syvälle taskuihin. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen pääsin kohmeisena perille ja rämpytin ovikelloa. Pakki aukaisi oven miltei heti kun olin saanut käteni irti soittokellonnapista. - Tule sisälle, sä jätkä näytät ihan zombielta, Pakki sanoi iloisesti. - Joo ei ole tarkoitus, mutta palelee. Mä en tiedä onko jääkausi tulossa. - On se, lehdessä sanottiin niin. - Jaa, se numero oli varmaan todella vanha, sanoin menin sisälle. Jätin kengät eteiseen. Pakin kämppä oli sekasorron vallassa. Ainut asia mikä oli järjestyksessä oli sen jättimäinen levykokoelma, niin ja vittupään elektroniikka ja vanha filmikone. Pakki oli avannut verhot ja sisään siivilöityi päivän viimeinen valonkajo. - Rocksy kuppaa jossain hevonvitussa, Pakki sanoi ohimennen. - Niin tai sitten se oli naimassa sitä, sanoin ja ojensin pussista Pakille oluen. Sitten istuin vaan Pakin olohuoneessa, levylautaselta kuului Doorsin musaa. Ei puhuttu mitään. Parin oluen ja ainakin viiden röökin jälkeen, Rocksylta tuli Pakin puhelimeen viesti. - Loistavaa, se vittupää ilmoittaa olevansa myöhässä, Pakki sanoi, kun oli lukenut viestin. Tämä me olisi tiedetty muutenkin. Kuuntelin musiikkia ja luin lehteä. Kun oltiin juotu puolet kaljoista, ovikello soi. Pakki meni avaamaan. Rocksy oli oventakana. - Morjes toverit. Miten menee? Rocksy sanoi astellessaan maihinnousukengissä sisään. - Miten sinulla? Joko Sue on tullut takaisin? - Ei, eikä taida tullakaan, mutta mä juttelin sen kanssa puhelimessa. Ei se hirveän suuttunut ollut. Se oli vain sitä naisten oikkuilua, Rocksy sanoi virnistellen. - Kuulostaa siltä, että se päättyy kuten kaikki sun muutkin juttusi ja olisi ollutkin ihme jos se olisi kestänyt, sä olet kyllä sellainen pukki, Pakki sanoi katkerana. - Miten se rakkaus nyt noin loppuisi. Luulisi, että sinua olisi vähän pidempään panettanut, sanoin leikilläni. - Joo, voitte vittuilla miten pitkään haluatte. Ehkä se tuli takaisin, tai sitten mä en edes halua sitä, Rocksy vastasi kylmästi. - Äijä on kuin siitossonni ja ei kestä pientä leikinlaskua, Pakki sanoi huvittuneena. Rocksy vaikutti kuitenkin hiukan hermostuneelta. Rocksyn kädet oli alkaneet vapisemaan ja se toi mieleen mummon pyörätuolissa. Sitten Rocksy alkoi huitomaan sen näköisenä, että halusi olutta. Kun Rocksy oli saanut oluen, oltiin hetki hiljaa. Tupakoitiin ja nautittiin kaljasta. - Mulla on jätkille laatukamaa, Rocksy sanoi katkaisten hiljaisuuden ja alkoi sitten kaivamaan risaisesta olkalaukustaan, joka näytti siltä kuin olisi kävinyt läpi ensimmäisen ja myös toisen maailmansodan, esille filmikeloja. Otin Rocksyn pöydälle kasaamasta pinosta yhden kelan ja aloin tarkastella sitä. Metallisen kotelon päällä oli pienivalkoinen lappu, johon oli kirjoitettu tiedot elokuvan tuotantovuodesta, tekijöistä ja filmin pituudesta - Lapussa luki: Vain muutaman dollarin tähden. For a Few Dollars More 1965 (Italia/Espanja/Saksa) Ohjaus: Sergio Leone Pääosissa: Clint Eastwood, Lee Van Cleet, Gian Maria Volonte, Mara Krup, Luigi Pistilli, Klaus Kinski, Josef Egge, Panos Papadopgecos, Benita Steffanelli, R. Ganrrdiel, Louis Radrguel. Scenario: Sergio Leone ja Fulvio Morsella. Screenplay: Luckon Vincenzoni ja Sergio Leone Dialogi: Lucino Vincenzoni Editors: EugenioAlabiso Music: Ennio Morricone. - Mä ajattelin, että katsotaan nämä, Rocksy sanoi. - Tämäkin? kysyin kun tarkastelin kelaa. - Niin. Se on Sergio Leonen ohjaama, Rocksy sanoi. - Tiedän, mä olen tainnut nähdä tämän. - Jaa, alas Pakki laittaa vehkeitä kuntoon, Rocksy komensi Pakkia. - Mistä nämä filmit on muuten peräisin? Pakki kysyi. - Elokuva-arkistosta, yks mun tuttu on siellä töissä ja se oli velkaa mulle pari palvelusta. Joten filmit on sieltä, Rocksy paljasti. - Kuka se tyyppi siellä arkistossa on? Nämä on arvokkaita filmejä. Vai kävitkö sä ryöstämässä sen paikan? Pakki jankkasi. - Kaveri, johan mä sanoin, että se on yksi mun kaveri joka oli palveluksen velkaa, Rocksy sanoi raivostuneena. -Mikähän noista pitäisi katsoa ensin. Se Suuri Junaryöstö on kyllä aika lyhyt pätkä, että siitä voisi aloittaa, Pakki sanoi miettelijäänä ja kopeloi filmejä levottomana. Pakin elokuvaprojektori oli ruuvattu tukevasti kiinni liikuteltavalle pöydälle. Laite oli ikivanha ja sen metallinen pinta kaipasi kiillottamista. Huomasin miten tottuneesti Pakki käsitteli monimutkaisen näköistä konetta. Kun Pakki oli saanut laitteen pyyhittyä pölystä, hän pyysi voisinko vetää valkokankaan esiin. Tein kuten käsketiin ja kasasin kuljetuspakkauksessa olevan valkokankaan kokoon. Pakin tietojen mukaan sitä oli aiemmin käyttänyt kiertävä yrittäjä viisikymmentäluvulla. Kun sain tummuneen valkokankaan esille. Aloimme asentamaan ensimmäistä filmiä paikalleen. Avasin pyöreän ilmatiiviisti pakatun filmilaatikon varovasti. Kuului kevyt sihadus kun kansi aukeni. - Ei helvetti ei paljain käsin Pakki, sanoi nopeasti kun olin tarttumassa filmiin. Mä haen hanskat, Pakki jatkoi. - Sormista jää filmin pintaan rasvaa, Rocksy opasti kun Pakki oli mennyt toiseen huoneeseen hakemaan käsineitä. Hetken kuluttua Pakki tuli valkoiset sormikkaat kädessä takaisin. Kesti hetken ennen kuin filmi saatiin siirrettyä esityskelalle. Kun filmi oli siirretty Pakki alkoi pujottamaan sitä projektoriin. Ensin uloimman filminsyöttörullan ohi, jonka jälkeen se joutui projektorin kuumimman osan eli lampun eteen, mistä objektiivi kohdentaisi sen valkokankaalle. Kuumuus lampun edessä oli kärventävä. Jos filmi jostain syystä ei pyörisi, se syttyisi muutamassa sekunnissa palamaan. Vanhimmat Rocksyn tuomat filmit olivat mykkäelokuvan aikakaudelta, vain John Fordin Stagecoach ja Sergio Leonen dollaritrilogia olivat äänielokuvia. Pienen haparoinnin jälkeen Pakki sai pujoteltua filmin paikoilleen ja olimme valmiit katsomaan ensimmäistä elokuvaa joka oli Porterin Suuri junaryöstö. - Kokeillaan toimiiko? Pakki sanoi ja laittoi filmiprojektorin käyntiin Alkoi kuulua hurinaa, kun moottori, jonka voimasta filmi pyöri käynnistyi. Seurasin jännittyneenä miten filmi liikkui vanhan projektorin koneistossa. - Toistaiseksi kaikki hyvin, Pakki sanoi. Kaikki oli kunnossa myös minun mielestä, eikä Rocksykaan keksinyt mitään huomauttamista. Kun filmi oli pyörinyt muutaman sekunnin, Pakki räpsäytti projektorin lampun päälle. Samassa alkoi valkokankaalla näkyä naarmuuntuneen filmin kuvaa. Jännitys alkoi hiukan helpottaa. - Toivotaan, että filmi on ehjä, Pakki sanoi. - Mä luulen, että niitä on huollettu sen verran hyvin, että ei se ainakaan poikki ole. Tosin vanhoista filmeistä ei koskaan tiedä. Ne voisi olla hyvä käydä kuljetuskelalta siirron yhteydessä läpi, Rocksy sanoi asiantuntevasti Yleensä vanhoissa filmeissä oli halkeamia, jotka huomatessaan olisi hyvä vahvistaa filmiteipillä. Muutoin filmi katkeaisi kesken esityksen. Tyypillistä oli myös se, että filmin päästessä katkeamaan se myös naarmuuntui ja vauriot olivat suuremmat. Vanhimmat filmit, joita esitettiin paljon, kokivat kovia. Koneenkäyttäjät joutuivat teippailemaan ja jopa leikkaamaan muutamia pahiten kärsineitä ruutuja filmiltä pois. Kun filmi jälleen yhdistettiin oli elokuva esityskelpoinen. Käänsimme tuolit siten, että ne olivat molemmilla puolilla filmiprojektoria. Valkokangas oli edessämme kolmen metrinpäässä. Kun kaikki toimi hyvin, sammutin huoneesta valot ja aloimme katsoa Suuri junaryöstö elokuvaa. Projektorin moottorin ja filmin siirtymisestä aiheutuva ääni kuului huoneessa hiljaisena. Elokuva kertoi suuresta junaryöstöstä nimensä mukaisesti. Valkokankaalla esiintyi niin rosvoja kuin sankareitakin sekä joukko hätääntyneitä matkustajia. Filmi oli rakeinen ja täynnä naarmuja, mutta elokuva olikin tehty jo vuonna 1903. Se oli mykkä elokuva. Katselimme elokuvaa hiljaisuuden vallitessa vai projektori piti ääntä. Kun filmi päättyi, alkoi valkokangas hohtaa kirkkaana ja filmi räpätti sen pään pyöriessä kelalla irrallaan. - Laita valot, Pakki pyysi. - Jees Mooses, vastasi ja sytytin huoneeseen valot. Hieno leffa, mutta aika lyhyt, kommentoin kun olin saanut valot sytytettyä. Pakki pysäytti filmikoneen ja alkoi irrottamaan filmiä kelalta. Aloimme valmistella seuraavaa filmiä esityskuntoon. Osa filmien metallilaatikoista oli tiukasti kiinni ja oli hiukan vaikeaa avata niitä. Katsomme heti perään Griffithin ja Thomas H. Incen ohjaaman elokuvan. Ne molemmat olivat tehty 1910-luvulla. Pakilla oli täysi työ käyttää filmiprojektoria, koska siinä oli käsin tarkennettava objektiivi, joka moottorin pyöriessä muutti koko ajan tarkennusetäisyyttä. Pakin touhutessa filmiprojektorin kimpussa, käytti Rocksy tilaisuutta hyväkseen ja kertoi lyhyesti westernelokuvien tekemisestä: - Western eli 1930-luvulla pienen budjetin B-elokuvissa. Ja todella halpa ns. riippumaton western kuvattiin yleensä noin viidessä päivässä, Rocksy sanoi. Seuraavaksi päätimme katsoa Sergio Leonen dollaritrilogian. Aloitimme sarjan ensimmäisestä elokuvasta Kourallinen dollareita. Kourallinen dollareita elokuvassa vankilan johtaja vapauttaa muukalaisen, jolla ei ollut nimeä (Clint Eastwood) jotta tämä puhdistaisi Meksikon rajantakaisen kaupungin ei toivottavasta aineksesta: kahdesta rikollisjoukkiosta, jotka harjoittavat salakuljetusta ja terrorisoivat yhteisöä. Muukalainen saa joukkiot käymään toistensa kimppuun, jonka jälkeen hän itse viimeistelee työn. Muukalaisen, sankarin toimintaa ohjaa vain yksi motivaatio - raha. Katsoimme elokuvan hiljaisuuden vallitessa, mutta kun elokuva päättyi aloimme keskustelemaan. - Helvetin hieno, Pakki sanoi. - Jep, tällä leffalla on ansaittu enemmän kuin vain kourallinen dollareita, Rocksy sanoi. Arvatkaa paljonko Clint Eastwood tienasi elokuvalla? - Ei aavistustakaan. Varmaan aika paljon, vastasin mietien sopivaa summaa. - Ajatelkaa, Eastwood oli vuonna 1964 melkein nimetön näyttelijä, Rocksy sanoi ja katsoi meitä rastatukkansa takaa.. - Hyvä on 50 000 dollaria, Pakki arvasi. - Mä veikkaan, että 60 000 dollaria. - Ei helvetissä, koko leffan tuotantokustannukset olivat 200 000 dollaria, Rocksy sanoi ja imaisi pitkät savut tupakista. - Eastwood sai 15 000 dollaria. Leone yritti ensin saada James Colburnin päärooliin, mutta hänen palkkaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Äijän olisi pitänyt latoa taaloja tiskiin 25 000 dollarin verran. - Aika helvetin edullista, sanoin. Meinaan Clint Eastwoodista joka on tätä nykyä yksi Hollywoodin nimekkäimmistä näyttelijä-ohjaajista. - Niin, mutta elokuvan menestymisen myötä Eastwood sai jatkopestin ja seuraavaksi tehtiin elokuva Vain muutaman dollarin tähden vuonna 1965. "Kun elämällä ei ollut arvoa, oli kuolemalla joskus hintansa", sanoi Rocksy siteeraten elokuvan alkutekstejä. Vain muutaman dollarin tähden -elokuvan tarina kertoi palkkionmetsästäjistä ja metsästettävistä. Elokuvassa oli monta roistoa, mutta vähän sankareita. Oikeastaan vain yksi, menestyksensä kynnyksellä oleva Clint Eastwood. Leffa kesti noin pari tuntia. Katsoimme elokuvan jälleen hiljaisuuden vallitessa. Kun filmi päättyi valokangas hohti kirkkaana. Silmät olivat väsyneet tuntien katsomisesta, kirkas valo kävi silmiin. Lopulta Pakki pysäytti filmiprojektorin. - Ruumiita tuli tasaiseen tahtiin, Pakki sanoi hiljaisesti. - Ei voinut mistään huomata, että leffa olisi tehty Euroopassa, Rocksy puolestaan kommentoi. Sitten Rocksy alkoi jälleen analysoimaan: - Elokuvan tekeminen alkaa siitä, että on idea tarinasta. Laaditaan käsikirjoitus. Hankitaan rahoitus sekä valitaan tuotantotyöryhmä ja näyttelijät. Päätetään paikat missä kuvataan vai kuvataanko studioilla, Rocksy sanoi. - Mutta näyttelijöiden valinnat ovat hyvin tärkeitä, toisaalta jos käsikirjoitus on PASKA! Rocksy huusi. - Jos siinä ei ole kunnon dialogia, niin koko hoidolla voi pyyhkiä persettä, mutta nimenomaan näyttelijät olivat tässä elokuvassa hyviä, Gian Maria Volonte joka näytteli Indion roolin oli hyvä jätkä siihen. Mutta ei jaaritella enää, kello on jo paljon. Mikä elokuva on vielä katsomatta? Rocksy kysyi. - Hyvät, pahat ja rumat, Pakki vastasi matalalla äänellä. Makasin sängyssä kalsarit jalassa ja kuuntelin unenpöpperöisenä siskon ajatuksia. Se oli tullut hetkeä aikaisemmin kylään ja aloittanut saarnansa. Jotenkin ymmärsin, että sisko oli nähnyt telkkarista dokumentin ja kertoi siitä. Yritin saada röökiin tulta vaikka mua nukutti vielä. Sisko istui nojatuolissa lämpimän näköisesti pukeutuneena: sillä oli päällä punainen villapaita ja musta samettihame. Jalat se oli nostanut tuoliin. Päättelin siskon vaatetuksesta, että ulkona oli kylmä. - Abortti on järkyttävää katseltavaa, sisko sanoi. Jos mä olisin tiennyt sen miten se tapahtuu, mä en edes suostuisi puhumaan sellaisten ihmisten kanssa. Ensin sikiöltä silputaan jalat jollain tehosekoittimen kaltaisella leikkurilla, sisko sanoi ja kuvaili miten ultraäänikuvassa näkyi kun sikiön suu avautui, ihan kuin se olisi itkenyt. Sitten lääkärit olivat kääntäneet sikiön ja murskanneet sen pään pihdeillä - Abortti tekee sikiöstä pelkkää muussia, sisko totesi järkyttyneen näköisenä. Siitä ei jää jäljelle mitään. - Kuulostaa uskomattomalta. Sä katsoit sen telkkarista? kysyin teennäisen innostuneesti. - Odotin sen dokumentin esittämistä kuukauden, sisko sanoi. Siitä lähtien, kun siitä kirjoitettiin lehdessä. Jos ihmiset eivät osaa huolehtia ehkäisystä, seksiä ei kannata harrastaa, sisko sanoi vakavannäköisenä. - Niin kai se on, sanoin ja yritin nauttia tupakastani. - Se on älytöntä, ne on pieniä ihmisiä, jotka tuntevat ja kokevat asioita, vaikka ovatkin vasta äitinsä kohdussa. Ei sitä saa hyväksyä! sisko alkoi huutamaan. Ensin oli eläintensuojelu. Nyt sitten tämä: abortin vastustaminen. Jotenkin olin aina ajatellut, että siskolle sopisi paremmin liittyä johonkin ihmisoikeusjärjestöön, kun rymytä jollakin paskalle haisevalla tarhalla, vapauttamassa kettuja. - Mitä sä aiot tehdä? Mennä istumaan jonkin sairaalan eteen kyltti kaulassa jossa lukee: ÄLÄ TAPA SIKI…ITÄ, kysyin siskolta huolestuneena.. - Sä teet vain pilkkaa, sä et ymmärrä, että on kysymys elämästä. Ehkäisyn voi hoitaa luonnollisellakin tavalla, noudattamalla kuukautiskiertoa ja käyttämällä ehkäisyvälineitä. Nykypäivänä kaikille löytyy sopiva tapa hoitaa asia. Se, että omaa huolimattomuuttaan saattaa itsensä raskaaksi ja vaatii aborttia on väärin. Se on väärin ihmiskuntaa kohtaan ja se on väärin jumalaa ja se on väärin omaa itseään kohtaan. - Naiminen on helppoa, mutta mä saan pillua niin harvoin, että voin aivan hyvin silloin nussia ilman kortsua, sanoin. Nukutti edelleen. Yritin saada ajatuksia kasaan ja kehitellä järkeviä mielipiteitä. Periaatteessa mä olin hiukan eri mieltä asioista kuin sisko, en kuitenkaan viitsinyt alkaa ärsyttämään sitä. Se oli joskus niin fanaattinen. - Voisi miettiä sitä, miltä tuntuu, kun jalat silputaan haketuskoneessa? sisko sanoi vakavana ja jatkoi sitten: Sikiö on tunteva ihmisen alku joka ei ansaitse sellaista kohtaloa. - Tai sitten raskaus pitää pystyä keskeyttämään aikaisemmassa vaiheessa tai jotain? esitin ratkaisuksi. - Mä ymmärrän niitä liikkeitä, jotka esimerkiksi jenkeissä protestoivat aborttia vastasin. Jos voisin niin olisin mukana. Euroopassa abortit tehdään julkisilla varoilla terveyskeskuksissa, päivystyspoliklinikalla. Niitä vastaan on vaan vaikeampi protestoida, sisko sanoi. - Mä en kyllä tiedä ketään, jolle olisi tehty abortti. Ehkä se on helvetin harvinaista. - Ei se ole harvinaista, mutta kirkollakin pitäisi olla selkeä mielipide. Toisaalta katolinen kirkko ei hyväksy edes kondomin käyttöä, mikä sinänsä on kieroutunutta, sisko sanoi ja oli miettelijään näköinen. Sitten sisko jatkoi: - Me kuulutaan siihen kolmeen prosenttiin kristittyjä, jotka kuuluvat luterilaiseen kirkkoon. Kirkkoon, joka on toisaalta yksi maailman ahdasmielisimmistä, mutta joka ei kampanjoi aborttia vastaan. Siskon paapatus ja syyllistäminen alkoi tuntua kurjalta, joten katsoin viisaammaksi ottaa aikalisän: - Mun on pakko pukeutua, sanoin siskolle ja nousin sängystä. Puin sitten farkut jalkaan. Löysin kaapista sinisen villapaidan, jonka kiskon myös ylleni ja menin keittiöön. - Kirkko kaipaa muutosta, kirkosta pitäisi saada voimakkaampi mielipiteisiin vaikuttaja, sisko huusi minulle. Laitoin lieden päälle ja aloin lämmittämään vettä. En halunnut riidellä joten en vastannut mitään. - Kuunteletko sä mua ollenkaan? sisko kysyi. - Joo, mä en ole kuuro, sanoin ja laskin kattilan liedelle. Vettä olisi meille molemmille riittävästi, vaikka kolmeen kupilliseen teetä. - Juotko teetä? - Juon mä, sisko sanoi ja tuli keittiöön. Nostin meille kupit valmiiksi ja etsin kaapista teetä. Sisko istui pöytään odottamaan veden kiehumista. Avasin keittiön sälekaihtimet. Taivas oli ulkona harmaa ja kylmän oloinen. Katsoin pakkasmittaria: miinus viisi astetta. - Taitaa tulla talvi, sanoin ja istun pöytään siskon seuraksi. - Joo, minuakin paleli, vaikka olin näin lämpöisesti pukeutunut. Kun teevesi alkoi kiehua, suljin kaasun liedestä ja kaadoin vettä kuppeihin. Laitoin palamaan päivän toisen röökin. Sisko halusi myös, joten tarjosin hänellekin. Hetken polttelimme hiljaisuudessa ja joimme teetä. Se oli kuumaa, mutta maistui hyvältä. - Tuskin kirkon kautta abortti ongelmaan mitään ratkaisua saadaan, jos se nyt on edes ongelma, sanoin siskolle. - Ei siitä varmaan mitään pahaakaan seuraa. - Niin, no. Kyllä kirkon piirissä on sorruttu vaikka millaisiin ylilyönteihin ja en minäkään kyllä mitään täydellistä aborttikieltoa kannata. Siitä seuraisi vain vitunmoisia vaikeuksia. - Mielipiteisiin pitää vaikuttaa ja kirkolla on siihen varoja. Mahdollisuus pitää käyttää, sisko sanoi kiihkeästi. - Entä koulut, ja muu yhteiskunta? Kirkko on puuhastellut vaikka mitä sen jälkeen, kun se perustettiin, mutta ei tämä sillä tavalla ole uskovaisten asia. Ajattele nyt vähän? - Ehkä ei, mutta minun mielestä kristittynä on väärin hyväksyä niin epäkristillinen teko, sisko sanoi. Ne ihmiset joutaisivat kirkonkiroukseen. - Kirkonkiroukseen, toistin ihmetellen. Kerroin sitten siskolle, että Luther sai vuonna 1517 kirkonkirouksen paavilta, kun hän oli naulannut Wittenbergin linnan kirkon oveen kuulut yhdeksänkymmentäviisi teesiä, anekauppaa vastaan. - Anekauppa, mitä se tarkoittaa? sisko kysyi uteliaana. Kerroin sitten, että roomalaiskatolinen kirkko antoi keskiajalla rahaa vastaan helpotuksia katumusharjoituksiin. Anekauppaa käytiin ihmisten tekemillä synneillä ja katsottiin, että pyhien ihmisten hyviä tekoja oli varastossa vaihdettavaksi heikompien sielujen tekemiin synteihin, luonnollisesti kirkko alkoi vaatia rahaa myönnytyksistä. Tätä vastasin Luther kapinoi ja se suututti paavin. - Vai niin. Käynnistyikö tästä Lutherin uskonpuhdistus? sisko kysyi. - Joo tai ei. Luther joutui maanpakoon, mutta sai turvapaikan Saksin vaaliruhtinaan suojeluksesta. Luther korosti jokaisen ihmisen henkilökohtaista jumalasuhdetta. Sekä raamattua uskon ja totuuden ainoana lähteenä. Tässä oli se ongelma, että raamattua ei ollut käännetty vielä edes saksaksi, mutta ehkä juuri raamatun saksannos oli Lutherin merkittävin kirjallinentyö. Hänen mukaansa jokaisella ihmisellä oli oikeus lukea itse raamattunsa, sanoin. - Niin, rippikoulusysteemi on Lutherin ansiota. Sillä tavalla onnistuttiin sivistämään kaikkein huono-osaisimmatkin, sisko sanoi. - Niin tai ainakin yritettiin. Lutherin oppi kiteytyi ajatukseen, että ihminen pelastuu uskosta. Niinpä luostarilaitos katsottiin turhaksi. Mikä kyllä on köyhdyttänyt yhteiskunnan monimuotoisuutta. - Me käytiin uskonnontunnilla lävitse jotain kirkkohistoriaan liittyviä asioita, mutta jotenkin niin pintapuolisesti, sisko sanoi hiukan masentuneena. - Se lukion kurssi oli perseestä, vastasin. Pelkkää pintaa, mutta anekauppa mistä puhuin. Sen historia sivuaa myös Rooman Pietarin kirkon rakennustöitä. Sillä ensimmäiset aneet myytiin juuri siitä syystä, että korjaustöihin saataisiin rahaa, niin kuin oikeasti. - Mä haluaisin kuitenkin vain, että lääketieteen kehitystä ei käytettäisi väärin, sisko sanoi. Jos on selkeä näyttö siitä, että sikiöllä on esimerkiksi vaikea kehitysvamma: kolme kättä tai vastaavaa. Niin ehkä abortti on lääketieteellisesti perusteltua ja hyväksyttävää, mutta ei pelkkä kevytkenkäiseen käytökseen pohjautuva, sisko sanoi painokkaasti. Yritin olla osallistuva, mutta en siinä oikein onnistunut, joten sisko oli myös hiljaa. Kun hän huomasi, että en ollut otollinen kohde käännytystyölle, hän lähti vastentahtoisesti kotiin.