|
Pääkirjoitus
Kesä on perinteisesti suomalaisten elokuvantekijöiden kannalta kiireistä aikaa. Valtaosa kotimaisistaelokuvista kuvataan juuri kesällä. Se on varsin ymmärrettävää kun otetaan huomioon pohjoisen talven arktisuus ja sen tuomat haasteet elokuvantekijöille; päivän lyhyys, valon vähäisyys ja pakkanen. Toisaalta se on sääli koska elokuvien visuaalinen maailma anemisoituu. ’Ennen vanhaan niinä hyvinä kultaisina aikoina’ kamerat kävivät myös paukkupakkasilla ja syntyi klassisiaelokuvia kuten Valkoinen peura jne.
Myös Arctic films toimituksen henkilökunta on ollut kesällä omien lyhytelokuva projektien parissa. Nyt syksyllä aineistoa on tarkoitus editoida ja kuvauskiireiden tauottua uskon, että myös kirjoittamiselle jää enemmän aikaa. Joten myös teille lehden lukijoille tarjotaan enemmän luettavaa.
Arctic films -elokuvalehti uudistuu asteittain syksyn aikana. Lehteen on tarkoitus tehdä modernisointeja jotka vaikuttavat lehden luettavuuteen. Kesän ja viime kevään aikana uutissähkeiden ja uutisartikkeleiden määrä on lehdessämme vähentynyt johtuen lehdentekijöiden resurssi ja aikapulasta. Myös tulevaisuudessa uutisjuttujen määrä pysyy rajoitettuna, sen sijaan lehdentekijöiden resursseja kohdistetaan asiantuntijaartikkeleihin ja elokuvateoriaan käsitteleviin essee -kirjoituksiin. Sellaisiin kirjoituksiin joita muilla foorumeilla vähemmän tarjotaan luettavaksi. Uskon näiden uudistusten palvelevan lukijoitamme.
Taustaa elokuvan tekemisestä -kirjoitusten sarjan aloittaa elokuvatehosteiden käytännön toteuttamista käsittelevä artikkeli — Miten tehdään elokuvatehosteita. Artikkelissa paneudutaan esimerkin avulla tehosteen ohjelmointiin Adobe after effects ohjelmalla. Artikkeli pitää myös sisällään näytteen lyhytelokuvasta Erämaan sielu. Tämän kaltaisia kirjoituksia on tarkoitus julkaista kuluvan syksyn aikana useita.
Hyvää syksynjatkoa
Päätoimittaja
Keijo
Palosaari
P.s. Etsimme kirjoittajia lehteemme. Mikäli olet hyvä kirjoittaja ja olet kiinnostunut elokuvista ja elokuvateoriasta ja haluat julkaista kirjoituksiasi ota yhteyttä toimitukseen sähköpostitse ja kerro mistä haluaisit kirjoittaa.
|
|