![]() |
Toimituksen osoite: Vilhonvuorenkatu 7-9 E 120, 00500 Helsinki. Puhelin: 041-444 9649. Sähköposti: toimitus@arcticfilms.com |
|
|
|
J.R.R.
Tolkienin voittokulku jatkuu Sormustrilogia sai 11 Oscar-ehdokkuutta |
Teksti:Keijo Palosaari |
|
Sormustrilogian kolmas osa,
spektaakkelimainen ja runsaasti
erikoistehosteita sisällään pitävä Kuninkaan
paluu, kahmi odotetusti eniten Yhdysvaltain
elokuva-akatemian Oscar ehdokkuuksia. Elokuva on ehdolla mm. parhaan
elokuvan ja parhaan ohjaajan sarjoissa. Hiukan
pitkäveteisen elokuvan
arvot ovat itse elokuvaa suuremmat ja pohjautuvat trilogiamaisuuteen
joka on tuonut elokuvaan lisä-arvoa. Kaiken pohjanan on tietysti
elokuvan loistava tarina joka pohjautuu J.R.R. Tolkienin
sepittämääm taruun. Seuraavaksi eniten ehdolluuksia keräsi Master & Commander - Maailman laidalla. Australialaisen Peter Weirin ohjaama historiallinen purjelaivaseikkailu sykähdytti valitsijoitaan kymmenen Oscar-ehdokkuuden verran. Elokuva ansaitsee hatunnoston toteutuksestaan, mutta on kuitenkin hieman tarinaton ja edustaa tyypillistä Hollywood seikkailu genreä. Ilmeistä on että elokuva kuitenkin keränneet toiseksi eniten Oscar-palkintoja 29.2. pidettävässä Oscar-palkintojen jako gaalassa. Tällä kertaa suomalaiselokuvia ei ole palkinto ehdokkaina. Ruotsissa Inmar Bergmanin nimeä kantavan erikoispalkinnon saanut Klaus Härö ja hänen ohjaamansa esikoiselokuva Näkymätön Elina ei sykähdyttänyt valitsijaraatia. Kyseenalaista julkisuutta piti yllä ainoastaan suomalaissukujuuria omaavasta sarjamurhaajasta kertova elokuva Monster. Pääosan esittäjä Charlize Therton on ehdolla roolistaan parhaan naispääosanesittäjän palkinnonsaajaksi. Suoritus onkin vaikuttava. Monster-Aileen Wuornos elokuva saa suomen ensi-iltansa 27. helmikuuta. Vuoden 2003 Oscar-ehdokkaat: Paras elokuva: Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu Master & Commander - Maailman laidalla Lost In Translation Menneisyyden ote Seabiscuit Paras ohjaaja: Sofia Coppola: Lost in Translation Clinti Eastwood: Menneisyyden ote Peter Jackson: Kuninkaan paluu Fernando Meireilles: City of God Peter Weir: Master & Commander Paras pääosanesittäjä, mies: Johnny Depp (Pirates of the Caribbean) Ben Kingsley (House of Fog and Sand) Sean Penn (Menneisyyden ote) Bill Murray (Lost In Translation) Jude Law (Cold Mountain) Paras pääosanesittäjä, nainen: Charlize Theron (Monster) Naomi Watts (21 Grams) Keisha Castle-Hughes (Valasratsastaja) Diana Keaton (Something's Gotta Give) Samantha Morton (In America) Paras ulkomainen elokuva: Pahuus, Ruotsi Kaksoset, Hollanti Zélary, Tshekki Twilight Samurai, Japani Barbaarien invaasio: Kanada |