Toimituksen osoite: Vilhonvuorenkatu 7-9 E 120, 00500 Helsinki. Puhelin: 041-444 9649. Sähköposti: toimitus@arcticfilms.com

Etusivu | Arkisto | Editointipalvelut | Western extra | Audiovisuaalinen kerronta | Yhteystiedot | Mediakortti

Mikko Niskanen: elokuva joka hänen täytyi tehdä Matkalla kohti ranskalaisen auteur-politiikan sankariroolia

Teksti: Keijo Palosaari

Mikko Niskasen kyvyt elokuvantekijänä pohjautuvat perinpohjaiseen näyttelijäntyön hallintaan. Uran kehitys kohti Kahdeksaa surmanluotia oli miltei ennalta määrätty: jotain suurta Niskasen tuli tehdä, hänen luontonsa oli sellainen, että mihinkään tavanomaiseen hänestä ei olisi ollut. Ankea ja varaton lapsuus Konginkankaalla Liimattalan kylässä loi perinpohjaisen tietämyksen maaseudunihmisten kovista oloista.     Jo pienestä pitäen harrastajateatteri toiminta oli Niskasen henkireikä raskaassa maaseutu yhteisössä: Ura alkoi pikkuosissa Äänekosken työväenteatterin näyttämöllä ja jatkui muissa rooleissa Konginkankaan Nuorisoseuran harrastuspiirissä. Niskasen lähipiirin mukaan: ”runonlausunta oli Mikolle tärkeää jo pienestä pitäen”.     Elämä, juuri ennen Pihtiputaan tapahtumia oli Niskaselle vaikeaa ja siinä elämän vaiheessa ei hänelle käytännöllisesti katsoen jäänyt juurikaan vaihtoehtoja, hänen olisi tehtävä elokuva. Se olisi hänelle lääkettä depressioon jonka kourissa hän oli riutunut jo pidemmän aikaa. Toipumisloma maalla Konginkankaalla lapsuuden maisemissa ei ollut auttanut. Niskanen tajusi, että paras lääke joka häntä auttaisi oli työ, hänen olisi tehtävä elokuva, mutta edessä ei ollut sellaista elokuvaa jonka tekijäksi hänestä silloin olisi ollut. Kirjassaan Vaikea rooli Mikko Niskanen kirjoittaa näin: ”Uutinen iski tajuntaan. Neljä ihmishenkeä… vielä poliiseja kaikki…eikö kukaan jäänyt henkiin… Se oli tapahtunut tässä lähellä, naapuripitäjässä. Aivan äsken, näillä tunneilla, saman kirkkaan sinisen pakkastaivaan alla. Sarja laukauksia rauhallisessa talvimaisemassa. Kuka? Miten? Miksi?” Seuraavalla sivulla, samassa kirjassa, Niskanen jatkaa näin: ”Minussa tapahtui jotakin. Pihtiputaan kauhutapahtuma antoi minulle kuin sähköshokin, kytki virran elottomaan tajuntaani. Kysymykset alkoivat vaatia vastauksia. Aavistin, ei, tiesin jo aivan heti, että Pihtiputaan laukaukset päättivät pitkän ja johdonmukaisen tapahtumaketjun. Tajusin, että tässä oli taustalla kokonainen ongelmakenttä, sen maasto oli minulle tuttu. Tajusin, että tässä oli minun tehtäväni. En valinnut tehtävääni, tehtävä valitsi minut.” Niskanen todentotta tunsi ongelmakentän: työttömyyden ja alkoholismin sekä maaseudun olojen kovuuden sillä olihan hän itse kasvanut samanlaisessa ympäristössä. Kahdeksan surmanluotia osoittaa sen mitä alkoholismi ja väkivalta pahimmillaan saavat aikaan. Elokuvan avulla on myös taltioitu jotain hyvin oleellista suomalaisten juomakulttuurista. Pontikan keittäminen korpikuusen alla on hyvin suomalainen ilmiö jonka kuvaamiseen jo ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat  vuonna 1907 keskittyi. Mutta enemmän kuin pontikankeittäjän syvimmän olemuksen tutkisteluun, Niskanen paneutuu kuvailemaan työttömyyden ja vähävaraisuuden ahdistamaa miestä joka alkoholismiin sortuneena tuhoaa perherauhan ja lastensa oikeuden turvalliseen kotiin. Lumihanki-kirves ja perhe riimittely löytää Niskasen elokuvassa alkukotinsa. Pasi jota Niskanen ajautuu elokuvassa esittämään on rauhallinen harkitsevamies, mutta joka viinaa saatuaan räyhää elämänsä rikki. Kun kaikki on jo pielessä. 50-luvun ranskalainen auteur-politiikka löytäisi varmasti Mikko Niskasesta aineksia auteur-sankarirooliin sillä Kahdeksan surmanluotia on hyvin tekijäkeskeinen elokuva, sillä Niskanen käsikirjoitti, ohjasi sekä myös näyttelin pääroolin. Heti projektin alussa Niskanen suunnitteli näyttelevänsä Pasasen roolin itse, mutta tuli eräässä hetkellisessä depression puuskassa toisiin aatoksiin ja yritti saada rooliin ansioitunutta näyttelijää Erkki Pajalaa. Se ei kuitenkaan onnistunut ja Niskanen oli näyteltävä elokuvan päärooli. Rooli sopii hyvin luontevasti hänelle.       Perheenisä, Aviopuoliso, metsätyömies, metsästäjä, maanviljelijä, pontikankeittäjä Pasi jonka kohtalo ajoi tappamaan häntä pidättämään tulleet poliisit oli Niskaselle merkittävä rooli. Näyttelijäntyön ja audiovisuaalisen kerronnan takana on kuitenkin aina käsikirjoitus ja Niskanen teki Tv-elokuvaan käsikirjoituksen itse. Se tosin pohjautuu tositapahtumiin ja sen voidaan todeta olevan historiallinen. Niskanen on elokuvan avulla taltioinut historiantapahtumia audiovisuaaliseen muotoon. Marc Ferro on osoittanut, että elokuvallista historiankirjoitusta on ollut olemassa yhtä kauan kun on ollut olemassa elokuvaakin. Sillä perustuihan moni elokuvanpioneeri aikojen elokuva tositapahtumiin. Tosin Immanuel Kant esitti jo vuonna 1790 kirjassaan Kritik der Urteilskraft ajatuksen, että ei voi olla olemassa tiedettä taiteesta, voi olla vain taiteen kritiikkiä. Niinpä Kantilaisittain ajateltuna voidaan todeta, että elokuvataiteen historia ei voisi olla historiatiedettä ja voisimme vain esittää taiteen kritiikkiä Kahdeksan surmanluotia elokuvan mahdolliseen historiallisuuteen. Ja niinhän se on, että suurin osa on keksittyä, taiteilijan-kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.     Itse elokuvan pääpukari näki elokuvan Turun vankimielisairaalassa 14. huhtikuuta 1971. Niskasen mukaan Elokuvan vankilaan joutunut esikuva (Pasanen) oli sanonut siitä näin: ” Tää on niin totta, että minua välillä naurattaa ja itkettää. Niin se ol elämä siellä. Se ol niin tarkkaan kuvattu tuo minun elämänkohtalo, että se on ku suoraan minun sielustan revästy.”     Mutta sattumalla on myös osansa pelissä, sillä Niskanen sanoo kirjassaan Vaikea rooli, rakentaneensa elokuvaan useita rooleja törmättyään sattumalta häntä kiinnostaviin ihmisiin, kuten Kalle Kellokankaaseen ja Ilmari Piiloseen jolle Niskanen antoi riistanvartijan roolin: Riistanvartija on kyttä joka polttaa kavereitaan pontikanpoltosta ja salametsästyksestä. Roolihahmo perustuu todellisuuteen, mutta Niskasen omien sanojen mukaan siinä on piirteitä useista henkilöistä.     Kahdeksan surmanluotia on elokuva jonka auteur on Niskanen: hän on käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä. Täyttää siis auteur -tekijän kriteerit jos niin halutaan, mutta elokuvan tositapahtumiin perustuva tausta pakottaa unohtamaan auteur -merkityksen, sillä taustalla kajastaa kammottava murhenäytelmä. Koska kyse oli poliisien surmista aihe oli arkaluontoinen. Mutta elokuvan päähenkilö Pasi näyttäytyy myös muunlaisessa valossa: hän on perheenisä, pienviljelijä, veronmaksaja työmies sekä taitava metsästäjä jonka kädessä ase pysyy ja mies joka heti elokuvan alussa näyttää ampujantaitonsa pudottaessaan linnun pitkältä matkalta. Ase seuraa Pasia myös viinankeittomatkoille, Pasin yrittäessä hämätä vaimoaan.      Perhe-elämän kuvaus on Kahdeksan surmanluodin ydinasiaa ja tekee jopa elokuvan lopusta kahtiajakoisen: Samalla kun Pasi toruu vaimoaan siitä, että hän alkaa huutamaan pojalle jonka ilmiselvä kiukun kohde on kuitenkin Pasi itse ja tämän juopottelu hän menettää tolkkunsa kohtalokkain seurauksin. Ilman viinaa Pasi kykenee järkevään jopa liiankin sopuisaan käyttäytymiseen, kun taas tolkuttomassa humalatilassa tilanne on toinen. Kahdeksan surmanluotia on suomalaisen juomakulttuurin valitettava kuvaus. Jo Kustaa Vaasa kiinnitti aikoinaan huomiota suomalaisten juopottelun liiallisuuksiin. Heikki Ylikankaan mukaan suomalainen juopottelu on pysynyt ennallaan viisisataa vuotta. Pulloon tarttuminen on epäilemättä pakoa arjesta, se on Pasille tapa heittäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle ja hän ottaa vapauksia valmistaa juomansa itse. Elokuvan valmistusprosessi oli pitkä ja Niskanen joutui taistelemaan saadakseen elokuvan valmiiksi. Elokuva kohtasi monia yllättäviä vaikeuksia jotka Niskasen oli kyettävä voittamaan. Rahoitus oli tietysti ongelmista suurin. Elokuvaa tehtiin yleisradion rahoituksella, mutta muutamat lehtijutut pääsivät vaikeuttamaan tuotantoa. Niskanen yritti välttää sensaatiota aiheuttavaa näkökulmaa. Mutta reportaasin sijasta ihmisten mieliä hallitsi todellisten poliisien kuolema. Kuvausten venyessä yleisradion johdon oli helppo alkaa sulkemaan rahahanoja ja kuvaukset oli keskeytettävä. Nöyristelyn ja anelujen jälkeen Niskanen saattoi viedä kuvaukset valmiiksi studio-olosuhteissa.     Tv-elokuva versio on vaikuttava ja samalla myös masentava. Elokuva on neljä osanen ja yhteensä sillä on pituutta yli kolmesataa minuuttia. Jörn Donnerin leikkaama elokuvaversio on huomattavasti lyhyempi, pituutta sillä on vain reilu kaksi tuntia. Lyhyt historiikki: Mikko Niskanen Jotta ymmärtäisi paremmin Niskasen uranjatkumoa ja sitä mikä pakotti hänet tekemään niin synkeästä aiheesta elokuvan on ehkä hyvä kerrata Niskasen uran alkuvaiheita: Sillä Niskanen muutti jo nuorena pois kotoa. Hän elätti itsensä metsä- ja uittotöillä. Maaseudun metsätöistä Niskanen siirtyi Jyväskylää autonasentaja oppiin. Ansiotöiden ohella Niskanen jatkoi teatteriharrastustaan Jyväskylän työväenteatterissa. Kävi Suomi-Neuvostoliitto –seuran seuranäyttämökurssin 1946. Vuonna 1947 Niskanen pääsi Suomen Teatterikoulun suullisiin kokeisiin ja hänet valittiin 150 kokeisiin kutsutun joukosta Teatterikouluun. Siitä seurasi muutto Helsinkiin ja paljon uusia tuttavuuksia ja uutta oppia, mutta myös nälkää ja kurjuutta sillä vanhempien mahdollisuus tukea poikansa opiskelua olivat rajalliset. Teatterikoulu soi paljon tyydytystä, mutta myös katkeruuden tunteita sillä 18-vuotias maalta kaupunkiin muuttanut Niskanen oli vielä henkisesti kehittymätön ja etsi itseään. ”Näyttelijän korkein tavoite on eläytymisen taito” kirjoitti hän muistiinpanoihinsa Teatterikoulun legendaarisen rehtorin Wilho Ilmarin tunnilla. Valmistumista teatterikoulusta seurasivat näyttelijäntyöt eri teattereissa. Ura kehittyi sillä muutto Kuopioon ja toimiminen siellä merkitsi Niskaselle ensiaskelten ottamista ohjaajana. Vuosina 1953-54 Niskanen toimi Teiniteatterin ohjaajana. Ura kehitykseen kuului myös toimiminen Työväenopiston tuntiopettajana. Vuonna 1955 Niskanen pääsi kiinni elokuvamaailman. Ratkaiseva sanotaan olleen hänen saamaa kiinnitystä Suomen Filmiteollisuuden suurhankkeeseen, tämä oli tietysti Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas. Niskanen sai kiinnityksen Konekiväärikomppanian päällikön rooliin. Niskanen näytteli Tuntemattomassa sotilaassa myös lukuisia statistin rooleja. Niskanen määrittelikin vakiintumisensa elokuvamaailmaan näin: ”Kuoltuani yli 30 kertaa Tuntemattomassa sotilaassa synnyin lopullisesti elokuvaan”. Vuonna 1958 Niskanen sai Suomen teatteristipendin Moskovan elokuvakorkeakouluun ja siirtyi Moskovaan opiskelemaan elokuvataidetta. Ennen Kahdeksaa surmanluotia Niskanen ohjasi seuraavat pitkä elokuvat: Pojat 1962, Sissit 1963, Hopeaa rajan takaa 1963, Käpy selän alla 1966, Lapualaismorsian 1967, Asfalttilampaat 1968.