Suomen Elokuvaohjaajaliitto myönsi Vuoden Elokuvaohjaaja -palkinnon elokuvaohjaaja Aku Louhimiehelle.
Palkinnon myöntäjä, Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry, on ammattijärjestö, joka toimii elokuvaohjaajien valtakunnallisena yhdyssiteenä ja valvoo ohjaajien ammatillisia ja tekijänoikeudellisia etuja.
Palkinnon perustelut: ”Kuluneen kauden päätyössään, Irtiottoja-televisiosarjassa, Louhimies on luonut poikkeuksellisen teoksen. Sarjan visuaalinen kieli ja siihen saumattomasti nivoutuva näyttelijäohjaus muodostavat hienon kokonaisuuden. Draamaltaan teos on vahvasti ajan hermolla. Se luo upean kuvan nykysuomalaisen ihmisen ristiriitaisesta todellisuudesta. Louhimiehen työn arvoa lisää myös se, että teos on luotu niukoin resurssein vaikeissa olosuhteissa. Hänen panoksensa ohjaajana on ollut ratkaisevan tärkeä lopputuloksen onnistumisen kannalta. Suomalainen elokuva voi menestyä vain tekijöidensä kautta. Tarvitsemme ohjaajia, joilla on kykyä nähdä ja ymmärtää ympäröivä todellisuutemme, sillä kuka kertoo meidän tarinamme, kirjoittaa meidän nykyhistoriamme, jollemme sitä itse tee. Aku Louhimies on tarttunut tähän hetkeen ja tuonut sen meidän eteemme kaikessa ristiriitaisuudessaan, epäoikeudenmukaisuudessaan ja kauneudessaan. Hän on luonut teoksen, joka auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja kanssaihmisiämme tuoreella ja syvästi inhimillisellä tasolla.”
|