|
Valtion elokuvataidetoimikunta
on myöntänyt alueellisten elokuvakeskusten toiminta-avustukset vuodelle 2006. Tukea myönnettiin 10 alueelliselle elokuvakeskukselle yhteensä 380 000 euroa.
(Lisätty 5.2.2006)
Äideistä parhain.
Klaus Härön ohjaama elokuva Äideistä parhain on palkittu Yhdysvalloissa elokuvatoimittajien myöntämällä parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnolla.
(Lisätty 18.12.2005)
Irina Krohn
on valittu Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja Jouni Mykkänen jää eläkkeelle ensi vuoden kesäkuun lopulla. Kansanedustajana vuodesta 1995 lähtien toiminut Krohn on koulutukseltaan teatteritieteen maisteri. Krohn vaikuttaa myös Yleisradion hallintoneuvostossa.
(Lisätty 15.12.2005)
Caché
on voittanut Euroopan elokuva-akatemian parhaan elokuvan palkinnon Berliinissä. Cachén ohjannut Itävaltalainen Michael Haneken palkittiin myös parhaana ohjaajana. Jännityselokuva Caché on eurooppalainen yhteistuotantoelokuva. Elokuvan miespääosaa esittää ranskalainen Daniel Auteuil joka palkittiin myös euroopan parhaana miesnäyttelijänä. Caché tulee Suomessa ensi-iltaan tammikuussa 2006. Euroopan elokuva-akatemian palkintoja pidetään Euroopan vastineina Yhdysvaltain Oscar-palkinnoille.
(Lisätty 4.12.2005)
Hiljainen tila
Mervi Junkkosen dokumenttielokuva Hiljainen tila palkittiin Italian kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva sai jaetun kakkospalkinnon Milanossa pidetyllä Filmmaker Film Festivalilla. Hiljainen tila on palkittu myös Yamagatan dokumenttielokuvafetivaaleilla Japanissa, Suomessa Valtion elokuvataiteen laatutukipalkinnolla sekä Tampereen elokuvafestivaalien Risto Jarva -palkinnolla
(Lisätty 30.11.2005)
Hanna-Leena Hauru
On palkittu NISI Masa - käsikirjoituskilpailuissa Berliinissä. Kilpailun voitti Ruotsalainen Marianne Griolet käsikirjoituksellaan LILY. Palkintosumma on 15 000 euroa, jonka maksaa ranskalainen elokuvaorgsnisaatio GREC tuotantotuen muodossa. Lyhytelokuvan käsikirjoituskilpailu toteutettiin tänä vuonna neljättä kertaa eurooppalaisen elokuva-alan harrastajien ja ammattilaisten verkoston, Nisi Masan, järjestämänä. Kilpailu oli avoin 18-28 vuotiaille nuorille ja se toteutettiin 15 Nisi Masan jäsenmaassa (Belgia, Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kosovo, Latvia, Norja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Turkki, Unkari). Kilpailuun osallistui Suomesta 46 ja euroopanlaajuisesti yhteensä 687 käsikirjoitusta.
(Lisätty 16.11.2005)
Koti-ikävä
Petri Kotwican ohjaama Koti-ikävä sai parhaan ohjauksen palkinnon Pietarissa 3. – 7.11.2005 järjestetyllä Deboshir-festivaalilla. Deboshir on vuonna 1998 perustettu independent-festivaali. Deboshirin tämänvuotisessa elokuvaohjelmistossa nähtiin satakunta venäläistä ja ulkomaalaista elokuvaa.
(Lisätty 12.11.2005)
Ystäväni Henry
sai SIGNIS-palkinnon Buenos Airesin lasten- ja nuortenelokuvafestivaalilla. Auli Mantilan ohjaama elokuva voitti Argentiinan Signiksen parhaan pitkän elokuvan palkinnon.
(Lisätty 12.11.2005)
Mervi Junkkosen
ohjaama dokumenttielokuva Hiljainen tila on voittanut
Yamagatan dokumenttielokuvafestivaalilla Japanissa, kansainvälisen kilpailusarjan Award of Excellence -palkinnon. Hiljainen tila on saanut Suomessa Valtion laatutukipalkinnon sekä Risto Jarva -palkinnon. Elokuvan on tuottanut Klaffi Tuotannot Oy / Kimmo Paananen & Mika Ronkainen.
(Lisätty 14.10.2005)
Toni Pykäläniemen
ohjaama lyhytelokuva Domoi - kotiinpaluu esitetään fantasia filmifestivaaleilla Austinissa 6. - 9. marraskuuta. Elokuva on tarina äidin ja lapsen siteestä sekä siitä miten tehdyt teot väreilevät ajassa ja vaikuttavat ihmisten elämään voimakkaasti. Elokuvan kieli on venäjä. Sen pääosissa nähdään Ville Haapasalo ja Outi Condit.
(Lisätty 12.10.2005)
Nordisk Panorama
-festivaalien kilpailusarjoihin on valittu 15 suomalaista elokuvaa. Sarjojen pääpalkinnot, Nordic Short Film Award ja Nordic Documentary Award, ovat kumpikin arvoltaan 50.000 Norjan kruunua. Palkinnot jaetaan tiistaina 27. syyskuuta Norjan Bergenissä.
(Lisätty 21.9.2005)
Melancholian 3 huonetta
ja Paha maa on valittu Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2005 elokuvapalkinnon saajaehdokkaiksi.
(Lisätty 19.9.2005)
Paha maa -elokuva
palkittiin Moskovan elokuvajuhlien kansainvälisen tuomariston erikoispalkinnolla, hopeisella Pyhällä Yrjöllä (Saint George). Pääpalkinnon, kultaisen Saint Georgen, voitti venäläiselokuva Kosmos kak predtšuvstvie (Avaruudesta unelmointia), jonka on ohjannut Aleksei Utšitel.
(Lisätty 30.6.2005)
Eurooppalainen elokuva
on esillä Cannesissa. European Day – Eurooppalaisen elokuvan päivää vietetään 17.5.2005 osana Cannesin kansainvälisen elokuvafestivaalin ohjelmaa. Suomalaiselokuvia ei tänä vuonna valittu mihinkään Cannesin pääsarjoista. Cannesin Marché du Filmissä on kuitenkin nähtävissä peräti yhdeksän pitkää kotimaista elokuvaa. Elokuvat ovat Mika Kaurismäen Brasileirinho ja Honey Baby, Janne Kuusen Kukkia ja sidontaa, Kari Paljakan Eläville ja kuolleille, Aku Louhimiehen Paha maa, Pekka Mandartin Keisarikunta, Petri Kotwican Koti-ikävä, Liisa Helmisen Pelikaanimies ja Claes Olssonin Onnen varjot.
(Lisätty 18.5.2005)
Pirjo Honkasalon
Melancholian 3 huonetta palkittiin Tel Avivissa ja Chicagossa. Dokumentti käsittelee lasten kohtaloa Venäjällä, Tšetšeniassa ja Ingusiassa. Melancholian 3 huonetta on kerännyt kansainvälisillä festivaaleilla jo toistakymmentä palkintoa
(Lisätty 20.4.2005)
PAHA MAA
oli viikon kotimaisten elokuvien katsotuin kerättyään 12. viikonloppunaan 1 947 katsojaa. Katsojia elokuvalla on ollut kaikenkaikkiaan 163 083. Seuraava kotimainen ensi-ilta on dokumentti: Veikko Aaltosen PAIMENET, se tulee ohjelmistoon 15. huhtikuuta.
(Lisätty 5.4.2005)
HELLA 2004 -palkinto
Mika Ronkaiselle. Palkinto myönnettiin dokumenttielokuvasta Meän Kesä. Hella Wuolijoen mukaan nimetty palkinto luovutetaan vuosittain tasa-arvo- ja moninaisuuskysymyksiä parhaiten esille tuoneen Yleisradion kanavilla esitetyn ohjelman tekijälle. Ronkainen on syntynyt vuonna 1970. Hänen aiempaa tuotantoa ovat mm. dokumenttielokuvat Huutajat - Screaming Men, Autobonus, Isänpäivä, Viimeiset Vuotoksella ja Oulu palaa.
(Lisätty 11.3.2005)
Mika Kaurismäen
uudet elokuvat myyty jo yli 20 maahan. Berliinin festivaaleilla mukana olleet elokuvat Brasileirinho ja Honey Baby ovat saaneet osakseen laajaa kansainvälistä kiinnostusta.
(Lisätty 3.3.2005)
Uusia taiteilijaeläkkeitä
myönnettiin 43 hakijalle. Eläkkettä haki vuonna 2005 yhteensä 462 taiteilijaa. Eläkkeet myönsi kulttuuriministeri Tanja Karpela.
(Lisätty 3.3.2005)
Dokumenttielokuvien
kansainvälisistä rahoitusmuodoista järjestetään konsultointia Filmkontakt Nordin toimesta Tampereella 11.3. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua 25.2. mennessä. Lisätietoja: katrine@filmkontakt.com
(Lisätty 14.2.2005)
PÄÄMINISTERI Vanhanen
avasi elokuvavuoden 2005 Suomen elokuvasäätiössä pidetyssä tilaisuudessa perjantaina 21.1.
(Lisätty 21.1.2005)
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
on valittu Berliinin kansainvälisten elokuvajuhlien nuortenelokuvien kilpailusarjaan. Ruotsalais-suomalaisen yhteistuotantoelokuvan on ohjannut Reza Bagheri. Berliinin elokuvajuhlat ovat 10.-20. helmikuuta.
(Lisätty 10.1.2005)
Lapsia ja aikuisia
palkittiin Rosebud-palkinnolla Saksassa. Aleksi Salmenperän ohjaama elokuva voitti Verzaubert International Queer Film Festivaalien näytelmäelokuvien sarjan. Lapsia ja aikuisia on ohjaaja Aleksi Salmenperän ensimmäinen pitkä elokuva.
(Lisätty 30.12.2004)
Peter Von Bagh
palkitaan DocPoint-festivaalilla. Festivaalilla jaetaan vuosittain Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto. Vuoden 2005 festivaalilla tammikuussa palkinnon saa dokumenttielokuvaohjaaja Peter von Bagh.
(Lisätty 30.12.2004)
Kirjailija Susan Sontag
on kuollut pitkäaikaisen sairauden murtamana. Kirjailija oli kuollessaan 77-vuotias. Sontag tuli tunnetuksi mm. valokuvan merkitystä käsittelevistä artikkeleistaan
(Lisätty 27.12.2004)
Digitaalinen elokuva.
Opetusministeriön on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle 30 000 euroa käytettäväksi digitaalisen elokuvajakelun pilottihankkeisiin.
(Lisätty 8.12.2004)
Huutajat -dokumentti
menee teatterilevitykseen Puolassa. Elokuva saa Puolan ensi-iltansa kolmessa kaupungissa joulukuun 17. Dokumentin ohjaaja on Mika Ronkainen.
(Lisätty 8.12.2004)
KETTUPÄIVÄT
21. Kettupäivät pidetään elokuvateatteri Andorrassa, Helsingissä. Kettupäivät on kotimainen lyhyt- ja dokumenttielokuvakatselmus, joka tarjoaa suurelle yleisölle mahdollisuuden nähdä valikoiman lyhyt- ja dokumenttielokuvia, musiikkivideoita, animaatioita ja kokeellisia elokuvia valkokankaalla.
(Lisätty 5.11.2004)
Kansainvälinen animaatiopäivä 28.10.
Animaatiopäivän organisoijana on kansainvälinen animaation maailmanjärjestö ASIFA (Association Internationale du Film d´Animation) jäsenyhdistyksineen. Päivän perusajatus on yksinkertainen: järjestää animaatioelokuvaan liittyvää toimintaa, ohjelmaa ja esityksiä eri puolilla maailmaa.
(Lisätty 13.10.2004)
Animatricks
eli Suomen vanhimmat animaatiofestivaalit järjestetään 5.-7.11.2004 Helsingissä. Kolmipäiväisen festivaalin tavoitteena on esittää kattavasti sekä uusimmat kotimaiset animaatiot että yhden eurooppalaisen maan animaatiotuotantoa. Tapahtuma järjestetään nyt viidettä kertaa.
(Lisätty 2.10.2004)
Opetusministeriö
on julkaissut elokuvan, television ja audiovisuualisen alan nykytilannetta ja toimintaohjelmaa aina vuoteen 2010 käsittelevän raportin. Raportti on luettavissa osoitteessa: http://www.minedu.fi/opm/kulttuuri/
asiakirjat/avpolitiikkaluonnos.pdf
(Lisätty 20.9.2004)
Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry
SEK valitsi vuoden 2004 elokuvatuottajaksi Helmiä ja sikoja -elokuvan tuottajan Jarkko Hentulan. Palkinnon perustelut: ”Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry on valinnut Vuoden elokuvatuottajaksi 2004 Jarkko Hentulan Helmiä ja sikoja -elokuvan ansiosta. Jarkko Hentula on uusi, vahva tulokas elokuva-alalla. Hänen tuottamansa elokuva Helmiä ja sikoja on tavoitellut pelottomasti elokuvissa kävijöiden vaativaa kohderyhmää, nuorisoa, onnistuen hienosti tavoitteessaan. Jo Hentulan aikaisemmat tuotannot ovat osoittaneet vahvaa näkemystä yhdistettynä kunnianhimoon ja ammattitaitoon.”
(Lisätty 19.9.2004)
Euroopan elokuva-akatemian palkinnot jaetaan joulukuussa Barcelonassa. Parhaan eurooppalaisen elokuvan palkinnosta kilpailee tänä vuonna Jumalan morsian-elokuva. Jumalan morsian sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2004. (Lisätty 10.8.2004)
Pirjo Honkasalon uusi elokuva, Melancholian 3 huonetta on kutsuttu
Venetsian elokuvajuhlille. Elokuva kilpailee Orizzonti-esityssarjassa.
Viimeksi suomalainen elokuva kilpaili Venetsiassa kaksitoista vuotta
sitten. (Lisätty 1.8.2004)
Nordisk Panoraman kilpasarjoissa 11 elokuvaa Suomesta. Nordisk Panorama
järjestetään tänä vuonna Reykjavikissa
Islannissa 24.–28. syyskuuta. Festivaalille tarjotuista lähes 450
elokuvasta yhteensä 64 on valittu kilpasarjoihin. Elokuvista 41 on
lyhyt- ja 23 dokumenttielokuvia. Sarjojen pääpalkinnot:
Nordic Short Film Award ja Nordic Documentary Award, ovat kumpikin
arvoltaan noin 5.700 euroa.
(Lisätty
18.7.2004)
Esivalinta Kuvasuhde 2004 -lyhytelokuvakatselmukseen on
käynnistynyt. Itse katselmus järjestetään
Helsingissä sunnuntaina 10.10.2004 Kulttuuriareena Gloriassa.
Katselmuksen ohjelmistoon etsitään nuorten, sekä alaa
opiskelevien että sitä harrastavien ohjaajien
töitä.
(Lisätty
2.7.2004)
Over the Rainbow. Yhdysvaltain elokuvainstituutti on nimennyt Over the
Rainbow -kappaleen kaikkien aikojen parhaaksi
elokuvasävelmäksi. Ikivihreä esitettiin elokuvassa
Ihmemaa Oz.
Top 100 -listalla kakkoseksi sijoittui Bogart-klassikkofilmistä
Casablanca (1942) tuttu pianolaulu As Time Goes By. Kolmoseksi ylti
vuoden 1951 Laulavat sadepisarat -leffan Singin' in the Rain.
(Lisätty
2.7.2004)
Yhdysvaltain elokuva-akatemia on pyytänyt 89 maata
lähettämään elokuvia ehdolle parhaan ulkomaisen
elokuvan Oscaria varten. Oscar-gaalan järjestävä
elokuva-akatemia haluaa elokuvien olevan Hollywoodissa
viimeistään lokakuun 15. päivä.
(Lisätty
1.7.2004)
Kulttuurin Kaukametsä 2004 -seminaari pidetään
Kajaanissa 2.-3. syyskuuta. Staying Power to Finnish Cultural Exports!
-seminaarissa keskustellaan opetusministeriön,
ulkoasiainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön
yhteisen Kulttuurivienti –hankkeen pohjalta Suomen kulttuuriviennin
vahvistamisen ja edistämisen käytännön
strategioista ja toimenpiteistä.
(Lisätty
19.6.2004)
KÄKI -elokuvan suomalaiset tähdet Anni-Kristiina Juuso
ja Ville Haapasalo palkittiin Venäjän valtion
elokuvapalkinnolla. Palkinnon luovutti Venäjän presidentti
Vladimir Putin.
(Lisätty
16.6.2004)
Sodankylän elokuvajuhlien legendaarinen huippunäytös,
säestetty mykkäklassikko esitetään tänä
vuonna myös Helsingissä. Ranskalainen elokuvamusiikkiin
erikoistunut oktetti OCTUOR DE FRANCE tulee
säestämään Jacques Feyderin klassikon VISAGES D
ENFANTS (Faces of Children, Ranska 1925). Musiikin elokuvaa varten on
säveltänyt Antonio COPPOLA, joka toimii myös orkesterin
johtajana. Helsingin esitys on sunnuntaina 20. kesäkuuta kello
20.30 Bio Rexissä.
(Lisätty
19.6.2004)
Pohjoismaisen elokuva ja Tv-rahaston toimikautta jatkettiin vuoteen
2009. Asiasta päättivät Pohjoismaiden
kulttuuriministerit Reykjavikissa 10. päivä kesäkuuta.
Ministerit päättivät myös vuonna 2005
vakinaistettavan pohjoismaisen elokuvapalkinnon
säännöistä. Pohjoismainen elokuvapalkinto jaettiin
ensimmäistä kertaa lokakuussa 2002 Pohjoismaiden neuvoston
50-vuotisjuhlaistunnon yhteydessä Helsingissä Aki
Kaurismäelle elokuvasta "Mies vailla menneisyyttä".
Elokuvapalkinto on suuruudeltaan 350 000 tanskan kruunua.
(Lisätty
13.6.2004)
Suomalaisia elokuvia osallistui Shanghain kansainvälisen
elokuvafestivaalin pohjoismaiseen esityssarjaan 5.–13. kesäkuuta.
Sarjassa nähtiin yhteensä 18 elokuvaa, joista siis lähes
kolmasosa oli suomalaisia. Kyseessä oli ensimmäinen kerta,
kun Shanghain festivaalilla esitettiin näin laaja yhtenäinen
sarja länsimaisia elokuvia. Pohjoismaisen elokuvan kokonaisuus oli
suunnitteilla Shanghain festivaalille jo viime vuonna, mutta tuolloin
koko festivaali jouduttiin peruuttamaan SARSin takia.
(Lisätty
13.6.2004)
Sodankylän elokuvajuhlien tämänvuotinen vieraslista on
saanut täydennystä. Aiemmin ilmoitettujen elokuvapersoonien
lisäksi juhlille saapuvat brittiläisen kulttielokuvan
tekijöihin kuuluva Val Guest sekä neuvostoelokuvassa
suojasään turvin esiinnoussut Marlen Hutsijev. Nuorempaa
polvea edustavat ranskalainen ohjaaja Julie Bertuccelli ja suomessakin
viimeisimmällä elokuvallaan tutuksi tullut katalonialainen
Isabel Coixet.
(Lisätty
26.5.2004)
Cannesin
elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun on voittanut
Michael Mooren Fahrenheit 9/11 –elokuva. Elokuva keskittyy Yhdysvaltain
presidentin George W. Bushin arvosteluun. Kakkospalkinto annettiin Park
Chan-wookin elokuvalle Old Boy. Parhaan miesnäyttelijän
palkinnon sai japanilainen Yagira Yuua roolisuorituksestaan elokuvassa
Daremo shiranai. Parhaan naisnäyttelijän palkinto annettiin
Hongkongilaiselle Maggie Cheungille. Ohjauspalkinnon sai Tony Gatlif
elokuvasta Exils.
(Lisätty
23.5.2004)
Cannesin
elokuvajuhlilla on vietetty 18.5.
eurooppalaisen elokuvan päivää. Ideana on ollut saattaa
eurooppalaiset elokuvantekijät yhteen pohtimaan eurooppalaisen
elokuvan tilaa nyt ja tulevaisuudessa.
(Lisätty
18.5.2004)
Kajaanin
elokuvakeskus harjakorkeudessa. Vielä nimeä vailla oleva
elokuvateatteri sijaitsee Kajaanin keskustassa, ja se avataan syyskuun
1. päivänä. Teatterin omistaa Digital Cinema Matila
& Röhr Oy. (Lisätty
18.5.2004)
Cilect
eli kansainvälinen elokuvakoulujen
yhteistyöjärjestö juhlii 50-vuotistaivalta
Helsingissä. (Lisätty
17.5.2004)
Cannesin vuonna
1946 perustetut elokuvajuhlat on jälleen avattu. Elokuvajuhlat
jatkuvat 12.-23.5. saakka. Tuomaristoa johtaa tänä vuonna
Quentin Tarantino, tuomaristossa on mukana myös Peter von Bagh.
Quentin Tarantinon ohjaama elokuva Pulp Fiction voitti Cannesissa
jaettavan Palme d'Or du Festival International du Film palkinnon vuonna
1994. (Lisätty 13.5.2004)
Sodankylän XIX elokuvajuhlilla 16.-20. kesäkuuta saa
ensi-iltansa Auli Mantilan ohjaama elokuva Ystäväni Henry.
Elokuva kertoo 12-vuotiaan tytön ystävyydestä
salaperäisen pojan kanssa. Elokuvajuhlien muita vieraita ovat mm.
Nanni Moretti sekä Wolfgang Becker.
(Lisätty 12.5.2004)
Rudolph Valentinon 75 vuotta kadoksissa ollut Beyond The Rocks -filmi on
löydetty. Mykkäfilmi löytyi Amsterdamin elokuvamuseosta.
Elokuva nähtäneen Amsterdamin filmifestivaaleilla huhtikuussa
2005.
(Lisätty 20.4.2004)
Kurt Cobainista tehdään elokuva. Nirvana yhtyeen
solisti-lauluntekijänä tunnetuksi tullut Cobain teki
itsemurhan huhtikuussa 1994. Elokuvan tuottaa Warner Brothers
-yhtiö.
(Lisätty 18.4.2004)
Al Pacino näyttelee Napoleon Bonapartea elokuvassa The
Monster of Longwood. Elokuva kertoo Napoleonin viimeisistä
päivistä St. Helenan saarella. Elokuvan ohjaa Patrice
Chéreaun.
(Lisätty 1.4.2004)
Clint Eastwood ohjaa seuraavaksi elokuvan Million Dollar Baby. Elokuva
kertoo 30-vuotiaasta naisesta joka päättää
ryhtyä nyrkkeilijäksi.
(Lisätty 1.4.2004)
Steven Spielberg tekee elokuvaversion kuuluisasta Sci-fi tarinasta
Maailmojen sota. Elokuvan tuottaa Tom Cruise, hän näyttelee
myös yhtä elokuvan pääosista. Elokuvan tuotanto
alkanee vuoden 2005 aikana.
(Lisätty 30.3.2004)
AVEK eli
audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus on perustanut uuden
palkinnon. Palkinto jaetaan tunnustukseksi luovasta työstä
audiovisuaalisen tai mediakulttuurin sektorilla. Ensimmäinen AVEK
-palkinto jaettaneen syksyllä. (Lisätty
30.3.2004)
Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon voitti
ruotsalaiselokuva Utvecklingssamtal. Elokuvan on ohjannut Jens Jonsson.
Grand Prix palkinnon arvo on 5000 euroa. Kilpailussa oli mukana 70
lyhytelokuvaa 36 maasta. Parhaana dokumenttina palkittiin
venäläinen Transformator, sen
ovat ohjanneet Anton Cattin ja Pavel Kostomarov (Lisätty 6.3.2004)
Leonardo di Caprio ja Brad Pittin huhutaan näyttelevän yhdessä tulevassa
Infernal Affairs -trillerissä (Lisätty
16.3.2004)
Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon voitti
ruotsalaiselokuva Utvecklingssamtal. Elokuvan on ohjannut Jens Jonsson.
Grand Prix palkinnon arvo on 5000 euroa. Kilpailussa oli mukana 70
lyhytelokuvaa 36 maasta. Parhaana dokumenttina palkittiin
venäläinen Transformator, sen
ovat ohjanneet Anton Cattin ja Pavel Kostomarov (Lisätty 6.3.2004)
Oscar -palkinnot on jaettu. Taru
sormusten herrasta sai 11
Oscaria: Elokuva palkittiin parhaan elokuvan Oscarilla. Ohjaaja
Peter Jackson sain Oscarin parhaasta ohjauksesta. Elokuva voitti
myös Oscarin mm: parhaasta editoinnista, maskeerauksesta ja
puvustuksesta.
Parhaasta miespääosasta annetun Oscarin voitti Sean Penn
roolistaan elokuvassa Menneisyyden ote. Parhaasta
naispääosasta annetun Oscarin voitti Charlize
Theron roolistaan elokuvassa Monster-Aileen Wuornos. (Lisätty 1.3.2004)
(USA) Golden Rasberries -gaalassa
valittiin vuoden huonoin elokuva. Gaala
pidetään perinteisesti
päivä ennen Oscar-gaalaa. Tällä kertaa vuoden
huonoimmaksi elokuvaksi valittiin Gigli. (Lisätty
29.2.2004)
Britannian
elokuvateollisuuden BAFTA-palkinnot
on jaettu. Kuninkaan paluu vei parhaan elokuvan palkinnon. Peter Weir
voitti puolestaan parhaan ohjaajan palkinnon Master and Commander
elokuvalla. Scarlett Johansson ja Bill Murray saivat pääosan
esittäjän palkinnon suorituksistaan elokuvassa Lost in
Translation. (Lisätty
16.2.2004)
Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon
kultaisen karhun voitti
turkkilais-saksalainen ohjaaja Fatim Akim
elokuvallaan Gegen die Wand. Parhaan miesnäyttelijän
palkinnon voitti Daniel Hendler. Parhaan naisnäyttelijän
palkinto jaettiin Catalina Sandinon ja Charlize Thertonin kesken. (Lisätty
14.2.2004)
Nicolas Gage on kiinnitetty elokuvaan Lord of War. Gage
esittää elokuvassa kylmäveristä asekauppiasta. (Lisätty
14.2.2004)
Bob Dylanista tehdään
elämänkerrallinen elokuva. Elokuvan
tuottaa Paramount Pictures. Tuotanto
ryhmää
mietitään parhaillaan. Lauluntekijä Bob Dylan on
antanut musiikkinsa oikeudet
tuotantoa varten. (Lisätty
12.2.2004)
AV-arkin järjestämä View 04 festivaali on koonnut
läpileikkauksen suomalaista video- ja
mediataidetta Helsinkiin. Näyttely paikkoina ovat: Valokuvataiteen
museo, Kaapelin galleria sekä Muu gallerian tila. Näyttelyt
ovat avoinna 29.2. saakka. (Lisätty
10.2.2004)
Berliinin elokuvajuhlat
jatkuvat vielä 15. helmikuuta
saakka. Elokuvajuhlilla saa ensi-iltansa mm. Korealaisohjaaja
Kim Ki-Dukin elokuva Samaria. Elokuvajuhlien pääpalkinnosta
kilvoittelee 23 elokuvaa, näiden joukossa on myös
Ruotsalaisohjaaja Björn Rungen elokuva On jag vänder mig om. (Lisätty 10.2.2004)
Suomen
katsotuin elokuva viime viikolla oli
Viimeinen Samurai, sen näki yli 24 400 katsojaa. Elokuvan
pääosaa esittää Tom Cruise. Viikonlopun toiseksi
katsotuin elokuva oli Kuninkaan paluu. Kolmanneksi katsotuin
elokuva oli Levottomat 3. (Lisätty
10.2.2004)
Indiana Jones 4 valmistuminen
viivästyy koska George Lucas ei ole tyytyväinen
käsikirjoitukseen. Elokuvan ensi-illaksi on kaavailtu
kesää 2005. Elokuvan pääosaa esittää
Harrison Ford. (Lisätty 9.2.2004)
Nainen vai artisokka -festivaaleilla Helsingissä saa ensi-iltansa Sofia
Coppolan ohjaama Lost in Translation. (Lisätty
5.2.2004)
Hymypoika palkittiin parhaana pohjoismaisena elokuvana
Göteborgin elokuvajuhlilla. Valinnan suoritti elokuvakriitikoista
koostunut raati. Palkinnon saajasta kilpaili kahdeksan elokuvaa.
Animaatiostudio Pixar lopettaa
yhteistyönsä Disneyn kanssa. Syynä ovat taloudelliset
erimielisyydet. Pixarin ja Disneyn yhteistyönä syntyivät
mm. menestyselokuvat: Ötökän elämää,
Monsterit Oy ja Nemoa etsimässä. (Lisätty 5.2.2004)
Parhaan miesnäyttelijän Golden Globe -palkinnon voitti koomikko Bill Murray roolistaan
elokuvassa Lost in Translation.
Berliinin elokuvajuhlilla saa ensi-iltansa
Korealais-
ohjaaja Kim Ki-Dukin elokuva Samaria. Elokuvajuhlien
pääpalkinnosta kilvoittelee 23 elokuvaa. (Lisätty 4.2.2004)
Klaus Härö voitti Ruotsalaisohjaaja Ingmar Bergmanin nimeä
kantavan erikoispalkinnon. Härö sai palkinnon ohjaamastaan
esikoiselokuvasta, Näkymätön Elina.
Sundancen elokuvafestivaalien voittajaksi valittiin
Sci-fi elokuva Primer. Elokuvan ohjaaja Shane Carruth tuotti elokuvan
7000 dollarin budjetilla.
Oscar-voittajat: Matt Damon ja Ben Affleck työstävät
jälleen yhdessä elokuvakäsikirjoitusta. Kaverusten
yhteistyö Good Will Hunting -elokuvakäsikirjoituksen parissa
tuotti heille aikoinaan Oscar-patsaan. (Lisätty
2.2.2004)
Pelottavin Radio Times -lehden järjestämän
lukija-äänestyksen mukaan Stephen Kingin romaaniin perustuva
Se tv-sarja on kaikkienaikojen pelottavin. Pelottavana kakkosena
lukijoiden mielestä oli suomessakin nähty sci-fi -sarja,
Salaiset kansiot.
![]()
Oscar-gaala pidetään Los Angelesissa sunnuntaina
29. helmikuuta.
|
![]() |
|
![]() |
Elokuva (17/10/2005) |
Rokumentti on uusi rock-elokuvafestivaali
![]() |
Rokumentti on uusi Joensuussa järjestettävä rockelokuvafestivaali. Rokumentti järjestetään 11. - 13. marraskuuta elokuvateatterikeskus Tapiossa. Festivaalin pääteemana ovat kotimaiset rock-DVD-julkaisut.
|
Elokuva (10/10/2005) |
Indie-elokuva Tampereelta
![]() |
Tamperelainen tuotantoyhtiö Karisma Films elvyttää Pirkanmaan elokuvateollisuutta julkaisemalla jääkiekkoaiheisen kokoillanelokuvan 'Leijonan sydän'. Elokuvassa esiintyy mm. kiekkolegenda Raimo Helminen.
|
Elokuva (19/9/2005) |
Kettupäivillä esillä uusia kotimaisia lyhytelokuvia
![]() |
22. kertaa järjestettävä lyhyt- ja dokumenttielokuvafestivaali Kettupäivät järjestetään 9. - 13.11.2005, elokuvateatteri Andorrassa, Helsingissä. Luvassa on kuluneen vuoden av-kerrontaa lyhyt- ja dokumenttielokuvien, musiikkivideoiden, animaatioiden ja kokeellisten elokuvien muodossa aamusta iltaan.
![]() |
Elokuva (29/3/2005) |
Elokuvasäätiön tukipäätökset
![]() |
Suomen elokuvasäätiön tukipäätökset 15.3.2005. Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on tukea ja kehittää kotimaista elokuvatuotantoa ja elokuvien levittämistä ja esittämistä.
![]() |
Elokuva (10/1/2005) |
DocPoint-festivaali
![]() |
DocPoint dokumenttielokuvafestivaali valtaa Helsingin keskustan elokuvateattereiden valkokankaat. Kotimaiset dokumenttielokuvat ovat olleet DocPointin ennakkomyynnin suosikkeja. Kotimaisessa esityssarjassa ensi-iltansa saavat seitsemän suomalaista dokumenttielokuvaa
![]() |
Elokuva (13/10/2004) |
Elokuvasäätiön tukipäätökset
![]() |
Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on tukea ja kehittää kotimaista elokuvatuotantoa ja elokuvien levittämistä ja esittämistä.
Suomen elokuvasäätiö on itsenäinen säätiö, joka kuuluu Opetusministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen. Säätiön tukitoimintaa ohjaavat laki ja asetus elokuvataiteen edistämisestä
![]() |
Elokuva (19/09/2004) |
Vuoden elokuvaohjaajaksi on valittu Aki Louhimies
![]() |
Suomen Elokuvaohjaajaliitto on päättänyt myöntää Vuoden Elokuvaohjaaja -palkinnon elokuvaohjaaja Aku Louhimiehelle. Palkinnon myöntäjä, Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry, on ammattijärjestö, joka toimii elokuvaohjaajien valtakunnallisena yhdyssiteenä ja valvoo ohjaajien ammatillisia ja tekijänoikeudellisia etuja.
![]() |
Elokuva (29/07/2004) |
URB04 esittää
dokumenttielokuvia
![]() |
HELSINKI. URB04
esittää 31.7.–1.8. elokuvateatteri Andorrassa katsauksen
Rotterdamin Black Soil Film Festivalin elokuvista. Dokumenttien
innoittajina ovat toimineet DJ:t, MC:t, graffititaiteilijat ja
break-tanssijat. Osa filmeistä on hip hop -kentän omaa
tuotosta, osa kentän ulkopuolisten elokuvaohjaajien tekemiä.
![]() |
Elokuva (18/05/2004) |
CILECT juhlii
Helsingissä
![]() |
Elokuvakoulujen
yhteistyöjärjestö CILECTin
maailmankongressia vietetään Helsingissä 17.-23.5.2004.
Kyseessä on järjestön 50-vuotisjuhlakongressi.
![]() |
Elokuva (17/05/2004) |
Sodankylän XIX
elokuvajuhlat
![]() |
Midnight Sun Film Festival,
avataan 16. kesäkuuta. Elokuvajuhlilla saa ensi-iltansa Auli Mantilan
ohjaama elokuva Ystäväni Henry. Elokuvajuhlien muita vieraita
ovat mm. Nanni Moretti ja Wolfgang Becker.
![]() |
Elokuva (05/05/2004) |
Kansainvälisten
yhteistuotantojen etuja ja haittoja
![]() |
Kansainvälisiin
yhteistuotantoihin osallistuminen yleistyi suomessa 1990-luvulla. Avek
ja Suomen elokuvasäätiö tekivät selvityksen jossa selvitettiin
yhteistuotantojen etuja ja
haittoja.
![]() |
Elokuva (01/05/2004) |
The Passion of the
Christ - 12 tuntia helvettiä
![]() |
Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ on kuvaus Jeesuksen
12 viimeisestä tunnista. Elokuva on tuottanut
tekijöilleen satojamiljoonia.
![]() |
Elokuva - Helsinki |
Nouskausi voitti parhaan
elokuvan Jussi-patsaan Filmiaura ry:n gaalassa
![]() |
Johanna Vuoksenmaan ohjaama Nousukausi voitti myös kaksi muuta
Jussi-patsasta: Jussi-patsaan saivat elokuvan käsikirjoittaja Mika Ripatti ja
musiikin elokuvaan säveltänyt Kerkko
Koskinen. Parhaan ohjaajan
Jussi-patsaan voitti Jarmo Lampela elokuvalla Eila. Palkinnot luovutettiin
Helsingissä ravintola Maestrossa järjestetyssä
gaalaillassa.
![]() |
Elokuva - Helsinki |
Elokuvateatteri
Andorrassa esitetään 1930 ja 1940 -lukujen saksalaisia
harvinaisuuksia
![]() |
Elokuvakerho Arkadin ja
Goethe-institut esittävät kevään aikana
elokuvateatteri Andorrassa teeman: Kolmasvaltakunta elokuvassa ja
elokuvan ulkopuolella, aihepiiriin kuuluvia klassikoita ja
moderneja saksalaisia elokuvia.
![]() |
Elokuva Tampere |
Tampereen 34.
kansainväliset lyhytelokuvajuhlat
![]() |
Pidetään
tänä vuonna 3.-7.3.2004. Elokuvajuhlien ohjelmisto
koostuu kansainvälisestä ja kotimaisesta
lyhytelokuvakilpailusta sekä erikoisohjelmistosta.
![]() |
Elokuva - Hollywood
|
Yhdysvaltain
elokuva-akatemian Oscar-palkinto ehdokkaissa vähän
yllätyksiä
![]() |
Odotetusti eniten
ehdokkuuksia sain uusiseelantilaisen Peter
Jacksonin ohjaama elokuva Kuninkaan paluu,
11 ehdokkuutta. Seuraavaksi eniten ehdokkuuksia kahmi Master
& Commander.
![]() |
Kirjallisuus - Helsinki |
Arctic Films julkaisee
Maksimilian B:n romaanin Alexin maailma
![]() |
29-vuotiaan
helsinkiläisen Maksimilian
B:n esikoiskirja Alexin maailma kertoo
Helsingin Kalliossa asuvan kirjallisuuden opiskelija Alexin ja
hänen kavereidensa elämästä. Kirja julkaistaan
kahdeksassa osassa. Lue Maksimilianin
haastattelu täältä
![]() |
|
![]() |
|